Täydellinen turmeltuneisuus (kuten olemme sanoneet) ei tarkoita sitä, että ihminen olisi niin paha kuin hän vain voi olla (Jumalan yleinen armo rajoittaa syntisiä toteuttamasta syntisyyttään täydellisesti), vaan sen sijaan vaikuttaa synti jokaisen ihmisen kaikkiin puoliin. Se merkitsee (tietenkin) sitä, että synti vaikuttaa mm. hänen ajatteluprosesseihinsa. Synti saattaa murtautua—ja murtautuukin—ihmisen ajatteluprosesseihin missä tahansa sen vaiheessa. Aatamin synnin—ja hänen oman syntisyytensä—takia ihminen ei ajattele häiriöttömästi! On hyvin tärkeää, että neuvoja pitää sen mielessään.

Synnistä puhuessaan Paavali esitti tämän asian näin:

...koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet...Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan...¹

Synti vaikuttaa monin tavoin ajatteluun (noesis)² jokapäiväisessä elämässä. Se vaikuttaa kaikkiin kristillisen elämän alueisiin—kotona, työssä, seurakunnassa, rukoiltaessa jne. Me huomaamme Raamatusta, että Jumala joutuu korjaamaan jatkuvasti ihmisen syntistä ajatteluprosessia. Ongelma on niin vakava, että Hän esittää sen mitä jyrkimmän vastakohtaisuuden³ kautta muistuttaessaan meille siitä, että "minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni".⁴

Joudumme Raamattua lukiessamme yhä uudelleen ja uudelleen huomaamaan, että ihmisen syntinen ajattelu on vastakkainen Jumalan ajatuksille. Ja kristityt neuvojat joutuvat yhä uudelleen ja uudelleen taistelemaan tämän tosiasian kanssa, sillä se on tuhonnut neuvottavien elämät. Sukupuolten välisetvastakkaisuudet avioliitossa ovat tästä selvänä esimerkkinä (puhumattakaan naisasialiikkeen edustajien kampanjoinnista). Yleensä on kaikille osapuolille shokki, kun kerron neuvottaville esimerkiksi, että aviomies on vastuussa rakkaudesta kodissa ja että häntä on käsketty rakastamaan. Useimmissatapauksissa neuvottavien (tai sinun) on myönnettävä, että he toimivat täysin päinvastaisen periaatteen mukaisesti avioliitoissaan. Jos sanoo, että (maailman) käsitys, jonka mukaan kummankin osapuolen on yritettävä saada täyttymys avioliitossa ja kummallakin on oikeus valittaa, ellei hän saa saa sitä, mitä hän seksiltä odottaa (yksi alue mainitakseni), hänellä on oikeus vaatia noita oikeuksia, on täysin väärin, saa samoin aikaan hämmästyneitä vastauksia. Raamatullinen käsitys, jonka mukaan avioliitto solmitaan, jotta voisi antaa toiselle iloa ja mielihyvää (ei saadakseen niitä) ja että miehen tehtävä on täyttää vaimonsa seksuaaliset tarpeet, on täysin vieras useimmille neuvottaville. Heille on sanottava, että "on autuaampi antaa kuin ottaa"; monissa tapauksissa aviopuolisot eivät usko tätä tai toimi sen mukaisesti. Ja vaikka heille nämä asiat kerrotaankin, he ilmaisevat usein epäilyksensä ja vastakkaiset mielipiteensä, jotka ratkeavat vasta sitten, kun he toimivat tottelevaisesti näiden periaatteiden mukaan.

Ihmisen syntinen ajattelu on turmellut raamatulliset arvot siinä määrin, että on kehittynyt suorastaan raamatulle vastakkainen arvojärjestelmä, jonka monet ovat omaksuneet. Nietzsche opetti itse asiassa juuri sellaista.⁵ Mutta ahneus, puolensa pitäminen, ykkösaseman tavoitteleminen jne. kukoistavat myös monissa neuvontajärjesetelmissä. Suurin osa neuvonnan vetovoimaa on hedonistista—"Me pystymme näyttämään tien onnelliseen, oman itsen toteuttamisen ja onnistumisen täyteiseen elämään". Se perustuu itsekkyyteen, vallanhaluun, vaurauden tavoitteluun jne. eikä suinkaan haluun elää Jumalaa miellyttävällä tavalla.⁶ Tällainen hedonismi on täysin vastakkaista kristinuskon korostamalle periaatteelle "etsiä ensin Jumalan valtakuntaa" ja "kadottaa elämänsä". Itse asiassa nämä kristinuskon kehotukset ovatkin jääneet ihmisten mieliin, koska ne ovat niin jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, mitä yhteiskunnassa tavallisesti ajatellaan. Neuvojan onkin todella käsitettävä olevansa Paavalin lailla älyllis-eettisessä taistelussa. Sanon älyllis-eettisessä, koska (kuten myöhemmin tulen selittämään), ei ole kysymys ainoastaan "taistelusta ihmismielistä" (Sargent), vaan tämä on taistelua, jossa koko ihminen on kyseessä. Hänen on Paavalin tavoin "hajotettava maahan järjen päätelmät ja jokainen varustus, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangittava jokainen ajatus kuuliaiseksi Kristukselle".⁷

Sen, että synti vaikuttaa ajatteluun ei pitäisi hämmästyttää neuvojaa. Kukaan ihminen ei ajattele täydellisesti; ainoastaan Jeesus Kristus ei koskaan tehnyt virhettä. Tämä erehtymisen universaalius (puhumattakaan muista syntisistä ajattelun muodoista) on esitetty erinomaisesti Tenavat-sarjakuvassa, jossa Tellu sanoo: "En ole koskaan tehnyt virhettä; kerran luulin tehneeni virheen, mutta erehdyin."

Mutta erehtymisen yleisyys ajattelussa (jokainen on käyttänyt kynän päässä olevaa pyyhekumia—joiltakin kuluu kumi loppuun ennen kynää!) on vain osa niistä synnin vaikutuksista ihmisen sisimpään, joita Paavali kutsuu "sydämen paatumukseksi" (jota hän muualla kutsuu "heidän mielensä turhuudeksi", jossa "ymmärrys pimentyy"⁸ Paavalin käyttäessä tässä yhteydessä 'sydäntä' ja 'ymmärrystä' samassa merkityksessä). Tämä vieraantuneisuus "Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden" ei ole ainoastaan erehtymistä, vaan siihen sisältyy myös kapinallisia suunnitelmia ja päämääriä, syntistä oveluutta ja sydämen irstaita kuvitelmia ym. kuten olemme eräässä aikaisemmassa luvussa todenneet). "Sydämestä lähtevät pahat ajatukset" (eivätkä ainoastaan virheelliset ajatukset. (Matt.15:19)

Väärinarvioinnit (jotka johtavat vääriin tekoihin) saattavat toisinaan johtua fyysisistä puutteista. Tämä näiden ongelmien ulottuvuus syventää ymmärrystämme synnin vaikutuksista ja saa meidät varovaisiksi suhtautumisessamme neuvontaan ja omissa arvioinneissamme. Esimerkiksi ruumiin sähkökemialliset toimintavajaukset, jotka johtuvat orgaanisista vioista (seurauksena Aatamin synnistä, jotka eivät ole erehtyvän ihmisen yksityisestä synnistä johtuvia) saattavat johtaa vääriin aistihavaiontoihin. Tällainen toimintavajaus saattaa vaikuttaa johonkin tai joihinkin aistihavaintoihin—näkö-, kuulo-, maku- tai hajuaistimuksiin. Sellaisissa tapauksissa ei erehtyminen johdu tahallisista väärin tulkinnoista tai erehdyksistä; eikä myöskään syntisistä elämäntavoista.

Toisaalta on käsiteltävä havaitsemisen ongelmat samoin kuin muutkin fyysiset vajaatoiminnot vanhurskaasti eikä syntisesti. Ja jotta asia tehtäisiin entistäkin mutkikkaammaksi, saattavat havaintoihin liittyvät virheet (tosiaankin) johtua tahallisesta harhautuksesta tai syntisistä käytänteistä, asenteista tai uskomuksista, jotka tuottavat niitä. Itse asiassa aivan samat virheelliset väitteet, kuten "rypistit otsaasi minulle" (vaikka et tehnytkään niin), "kuulin äänen kehottavan minua tekemään niin" (vaikka mitään ääntä ei kuulunutkaan), saattavat olla seurausta siitä, että henkilö haluaakin harhauttaa (esim. ensimmäisessä esimerkissä suunnatakseen syytökset toisaalle; toisessa esimerkissä valheen tehtävänä on peittää muita syntisiä tekoja) tai koska hän on erehtynyt (omien väärien havaintojensa seurauksena, jotka johtuvat

1. synnistä johtuvasta unenvajauksesta, huumeista tai lääkkeistä jne. jotka johtavat vääriin näköhavaintoihin tai hallusinaatioihin;
2. ruumiin vajaatoiminnoista, jotka johtavat vääriin näköhavaintoihin tai hallusinaatioihin;
3. väärien oppien seurauksena ja siitä ettei ole tutkinut Raamattua kunnolla, mikä on johtanut voimakkaaseen haluun saada suoraa ilmestystietoa yms.

Kun neuvottava omaksuu vääriä selityksiä elämästä tai opetuksista, hän on aina siitä vastuussa. Tässä vaiheessa hän ei voi syyttää ketään tai mitään muuta. Ja lisäksi on tällaisella erehtymisellä aina jonkinlainen osuus (usein pääosa) hänen ongelmissaan. Väärät opit ja käsitykset Jumalan maailmasta (muodossa tai toisessa) tulevat loppujen lopuksi Saatanalta—"valheiden isältä [alkuunpanijalta]". Väärät ajatukset ja käsitykset ovat aina olleet osa hänen neuvoaan. Sentähden on meidän vastuullamme torjua ne. Mutta jos neuvottava omaksuu ne sensijaan että olisi torjunut ne, hän on vastuussa "kahdesta pahasta": Jumalan neuvon torjumisesta ja myös siitä, että on "hakannut itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä" (Jer.2:13). Sellaisissa tapauksissa on neuvojan otettava tehtäväkseen kehottaa neuvottavaa parannukseen (ajattelun muutokseen) hänen ylpeydestään Jumalaa kohtaan ja siitä, että uskoo valhetta ja elää valheessa. Heidän on esitettävä Jumalan totuus ja kehotettava neuvottavaa uskomaan se ja vaeltamaan sen mukaisesti.

Koska on selvää, että kaikki vastuullinen käytös perustuu oikeisiin käsityksiin, en ole kirjoissani tavallisesti erottanut toisistaan ajattelun ja tekojen muuttamista (eikä Raamattukaan vedä tässä jyrkkää rajaa). Jotkut ovat tästä syystä (virheellisesti) päätelleet, että nouteettinen (raamatullinen) neuvonta keskittyy ainoastaan tekoihin (jättäen huomiotta ajattelun ja uskomukset). Tällainen tulkinta kirjoituksistani johtuu joko

1. pinnallisesta lukemisesta ja ajattelusta tai
2. arvioijan vahvasta puolueellisuudesta, joka sokaisee hänet näkemästä sitä, mikä on ilmiselvää

Kaikissa kirjoissani kehotan neuvojaa monin eri tavoin opettamaan neuvottavalle niitä Jumalan teitä, joita Hän haluaa neuvottavan noudattavan. Itse asiassa valittavat jotkut nimenomaan siitä, että minulle on niin tärkeää opettaa Raamattua. Aivan alusta asti—kirjassani Competent to Councel—olen sanonut, että neuvonnassa on annettava ohjeita auktoriteetilla (ss.54,55 jne.), opetettava esikuvien kautta (ss. 177ss, vrt myös Manual, ss. 335ss.), neuvojan on oltava tietoinen Sananlaskujen kirjan ja muidenkin Raamatun kirjojen opetuksista (ss. 97ss.) jne. ja käytettävä niitä. Olen jopa ehdottanut havainnollistavien piirrosten käyttöä näiden opetusten yhteydessä. Kirjani Manual on täynnä opetusta opettamisesta ja teoksessa Shepherding God's Flock, osa II on omistettu kokonainen luku aiheelle nimeltä "neuvoja neuvontaan".¹¹ Tuossa luvussa totean mm.

Koska kristillinen neuvonta on ohjaavaa ja neuvonta on suurelta osin tiedon ja neuvojen jakamista jo sen luonteen vuoksi, neuvontaan on sisällyttävä opetusta [s.121...kristillisen elämän ohjeiden...on sisällettävä enemmän kuin pelkästään teoreettista opetusta, siihen on sisällyttävä kursseille osallistumista. Suuri osa oppimisesta tapahtuu opetuslapseuden kautta, johon sisältyy havaintoja, osallistumista, keskustelua ja kritiikkiä [s.123]...Usein on jossain varhaisessa istunnossa selitettävä sellaiset käsitteet kuin katumus, anteeksiantaminen, sopiminen [s.127]...[opetus]tehtävä eri ole loppuunsuoritettu ennenkuin raamatulliset ohjeet on annettu soveltamalla niitä käytäntöön. Neuvojan ohjeet eivät ole riittävät ennenkuin neuvoja ja neuvottava ovat ymmärtäneet sen, mitä Raamattu käsiteltävän asian kohdalla tarkoittaa yleensä ja mitä se tarkoittaa neuvottavan tapauksessa [s.127]. ...ohjausta elävöittää aina itse kokemus ja nousee siltä pohjalta [s.128]....On annettava täydelliset ohjeet siitä, miten voidaan tulevaisuudessa välttää samanlaiset epäonnistumiset [s.129]....On annettava täydet ohjeet siitä, miten on toimittava, jos epäonnistuu tulevaisuudessa kyseessä olevassa asiassa [129]...Hyvät uutiset (evankeliumi) ei ole ei-kognitiivinen sanoma, vaan se sisältää asiallista, historiallista ainesta...Evankeliumin esittäminen on ohjauksen antamista [s.130].

Mutta miksi sitten esitetään sellaisia syyöksiä? Eräs tähän kysymykseen annetuista vastauksista johtaa erääseen hyvin tärkeään asiaan. Koska raamatullista neuvontaa harjoittavat eivät aina aloita antamalla didaktista opetusta (vaan antavat sellaisen opetuksne nousta Kristuksen ohjeiden tottelemisen kokemuksista—kuten Kristuskin teki ohjatessaan opetuslapsiaan ja monia neuvottavia), ne, jotka pitävät ohjausta akateemisen kreikkalaisen (ja abstraktin luokkahuone-)mallin mukaisena, eivät huomaa, että Raamatussa opettavat kokonaiset persoonat kokonaisia persoonia ja toimivat koko persoonallaan. He eivät pelkästään pakkaa neuvottavien päähän tai poista heidän päästään opetusta. Raamatullinen opetus ja ohjaus tapahtuu eri elämäntilanteissa (vrt. 5.Moos.6:4-9; 11:18-21) ja opetuslapseudessa. Eri elämäntilanteissa nousee totuuden opetus elämän ongelmista; opetuslapseudessa inkarnoituu totuus elämässä. Raamatussa se ilmenee—jota useat eri kirjoittajat jatkuvasti korostavat— totuudessa vaeltamisena (ts. totuuden soveltamisena ja vertaamisena elämään). Opetuslapseus tarkoittaa Kristuksen "seuraamista" ja "jäljessä kulkemista" ja "kanssa elämistä" (Mark.8:34; 3:14). Se merkitsee sekänäyttämistä että kertomista. Raamatullinen opetus on olennaiselta olemukseltaan oppimista tottelevaisuuden kautta (vrt. Joh.8:31; 13:13-17; 15:7,8).

Koska he ovat nähneet nouteettista neuvontaa kuvaavassa kirjallisuudessa korostettavan Kristuksen Sanan tottelemista, he ovat tulkinneet sen väärin ei-kognitiiviseksi huomaamatta sitä, että tällainen paljastaa usein heidän oman skolastisen, kreikkalaisen mallin mukaisen opettamistyylinsä, jolloin he eivät ymmärrä sitä yksinkertaista perustotuutta, että ennenkuin voi totella, on täytynyt saada raamatullista opetusta, mikä pätee niin neuvonnassa kuin tavallisissa elämäntilanteissakin. Mutta heiltä jää huomaamatta toinenkin hienovarainen, vaikkakin kriittinen asia, että voidakseen olla täydellisen opetuksen saanut se edellyttää tottelemista! Oppiminen riippuu tottelemisesta.¹³

Jotkut, joilla ei ole ymmärrystä opetuksesta, omaksuvat naivisti pakanallisen kreikkalaisen akateemisen opetusmenetelmän neuvonnassa. He ajattelevat, että ei tarvita muuta kuin että ihmisille kerrotaan totuus, jonka he sitten hyväksyvät ja jota he noudattavat. Raamatullista neuvontaa harjoittavat ovat eri mieltä. Jonkin aikaa sitten kirjoitin:

Mutta ennenkuin etenen tästä eteenpäin saanen varoittaa lukijaa eräästä olennaisen tärkestä tosiasiasta: ratkaisu neuvottavan ongelmaan ei olepelkästään kasvatuksellinen. Se merkitsee esimerkiksi sitä, että Fuller Torryn käsitys, jonka mukaan neuvonta on verrattavissakasvatukseen, on väärä. Hänen ehdottamansa lääketieteellisen mallin korvaaminen kasvatusmallilla ei käy. Koska neuvontaan sisältyy opetusta, neuvojan ei pidä olettaa, että neuvottava tarvitsee ainoastaan puuttuvat palat palapeliinsä tai että uudelleenkasvatus ja/tai uudelleenkoulutus ratkaisisi hänen ongelmansa. Eikä hänen tule pitää kasvatusta (edes Raamatun totuuksiin kasvattamista) koko neuvonnan sisältönä. Neuvonta sisältää paljon—hyvin paljon— enemmän kuin ohjausta; aivan samoin saarnaaminenkin sisältää enemmän. Neuvottavat ovat syntisiä, jotka eivät aina automaattisesti tee, mitä Jumala haluaisi heidän tekevän, kun he ovat saaneet tietää totuuden. Usein he eivät tee niin tai eivät halua tehdä niin monista eri syistä. Tämän lisäksi tarvitaan nuhdetta, oikaisua, taivuttelua, rohkaisua tai mitä muuta tilanne sitten vaatiikin...Ja mikä tärkeintä, opetus on suoritettava Pyhän Hengen voimalla erilaisten neuvojan käyttämien raamatullisten mallien avulla.¹⁴

Esittääkseni asian toisella tavalla—raamatullinen neuvonta ottaa vakavasti synnin vaikutukset ajattelu- ja päätöksentekoprosesseihin. Ajattelu ja tottelevaisuus ovat tosiaankin erottamattomat. Totuuden tunteminen ei ole neutraali, "älyllinen" asia (niinkuin monet olettavat), vaan moraalinen asia, joka edellyttää päätöksentekoa ja omistautumista ihmisen elämässä. Johannes 8:32 seuraa Johannes 8:31:tä: Totuuden tuoman vapauden tunteminen edellyttää Sanan tuntemista ja tottelemista, Sanan, joka on Hänen Itsensä Sana, joka on Totuus.

Raamatulliset neuvojat ymmärtävät siis, että ymmärtäminen on usein (vaikkakaan ei aina) valikoivaa—ja perustuu synnin aikaansaamaan yksisilmäisyyteen. He tietävät, että aivan liian usein neuvottavat eivät kuule, mitä heille sanotaan ja vääristävät sen, mitä sanotaan¹⁶ tietäen, että he eivät aina tee Jumalan tahtoa, vaikka ymmärtäisivätkin sen. Neuvojien on siis otettava huomioon, että on tärkeää kehottaa neuvottavaa tottelemaan Kristusta ja ettei riitä, että heille pelkästään opetetaan, mitä tottelevaisuus on.

On paljon enemmänkin, mitä voitaisiin tuoda esiin tässä luvussa (esim. miten synti on vaikuttanut kieleen, sekä sen rakenteeseen että käyttöön ja siten sen vaikutukseen elämässä), mutta nyt riittänee, että kiinnitämme neuvojien huomion siihen, että heidän on otettava jatkuvasti huomioon se, että synnillä on vaikutusta neuvottavien ajatteluun. Sentähden ei raamatullinen neuvoja vaali mitään illuusioita päinvastoin kuin optimistiset liberaalit, jotka kuvittelevat voivansa pelastaa maailman kasvatuksen avulla¹⁷. Ja kuitenkin, ihmiskunnan syntisyyden ja harhautuneisuudenkin edessä hänellä on toivoa neuvottaviensa suhteen, koska heidän ei tarvitse olla riippuvaisia omasta syntisestä älystään (tai neuvojan syntisestä älystä), jotta muutos olisi mahdollista; Sana ja henki ovat kaikki, mikä on tarpeen mielen uudistamiseksi (Room.12:1,2¹⁸) ja mahdollistavat ymmärtämisen, uskomisen ja tottelemisen. Tällä tavoin on kristityn käsitys asiasta yhtä aikaa sekä realistisempi että toiveikkaampi.

Alaviitteet

1. Room.1:21,22,28 (huomaa, miten sanoja sydän, tunteminen ja mieli käytetään synonyymeinä).
2. Noesis tarkoittaa ymmärrystä. käsityskykyä ja ajattelua.
3. Kuten Paavali sanoessaan: "Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet".
4. Jes.55:8. Huomaa ajattelun ja tekemisen verrannollisuus—"Minun ajatukseni" ja "teidän ajatuksenne" asetetaan kiastiseksi vastapariksi "minun teideni" ja "teidän teidenne" kanssa. Myöhemmin tässä luvussa esitän raamatullisen oppimisen ja tekemisen yhteyden.
5. Älymystö (jotka väittävät olevansa viisaita) lainaa jatkuvasti häntä hyväksyvästi.
6. Katso monia varoituksia, jotka on suunnattu kristillistä neuvontaa harjoittaville lankeamasta samaan ansaan vedotessaan neuvottaviin. Muutosta on haluttava Jumalan miellyttämisen toivossa ennenkuin voi olla kysmys raamatullisesta muutoksesta (vrt. Manual ss.276ss; kts pamflettisarjani—Mitä meidän on thetävä, kun...).
7. 2.Kor.10:5.
8. Ef.4:17,18.
9. Ef.4:18. 
10. Mutta sama syytös voitaisiin esittää raamatullisia kirjailijoita kohtaan. Kuitenkin minusta näyttää siltä, että opettamisen käytöstä opetetaan aivan oikein.
11. En mainitse enempää niistä yli tusinasta muita kirjoja, joissa myös esitetään samankaltaisia ajatuksia.
12. Aihepiiri, jolle olen omistanut paljon tilaa aina kirjastani Competent to Councel lähtien.
13. Vrt. Joh.7:17: "Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta". Sana 'tahtoo' merkitsee tässä tahtomisen lisäksi halukkuutta, joka johtaa uskoon ja tottelevaisuuteen; se on aitoa, koko elämään vaikuttavaa välittämistä.
14. Shepherding God's Flock, osa II, ss. 121-122.
15. Tosi raamatullisessa kasvatuksessa kasvatetaan koko ihmistä—mukaanlukien hänen lihaksiaan.
16. Vrt. artikkelini, joka käsittelee tätä ongelmaa teoksessani Update on Chrisitan Conceling, osa I.
17. Heilurin on aika pyörähtää jälleen kerran tähän väärinkäsitykseen.
18. Mutta huomaa, että mielen uudistuminen tässä, Ef.4:23:ssa, liitetään erottamattomasti muuttuneeseen elämään.

Alkuperäinen artikkeli: Luku 11 'How Sin Affects Thinking' (The Doctrine of Man, continued) Jay Adamsin kirjasta 'A Theology of Christian Counseling'.
Alkuun | Luku 1 'Teologian tarve neuvonnassa' | Luku 2 'Teologia ja neuvonta' | Luku 3 'Neuvonta ja erityisilmoitus' | Neuvonta ja ihmisen perusympäristö| Neuvonta ja Jumalan nimet | Neuvonta ja rukous | Neuvonta ja kolminaisuus | Neuvonta ja ihmisen elämä | Neuvonta ja synti | Neuvonta ja tottumukset |Jay Adams is blogging!
Henki, sielu ja ruumis | Menestysteologia | Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Neuvonta | Opillista | Lopun ajat