"
VALTAELIITTI JA MANIPULAATION TARVE
Valtaeliitti
Niin sanotun klassisen eliittiteorian mukaan kaikissa yhteiskunnissa on kaksi ryhmää: hallitseva, kaikki tärkeät ja kauaskantoiset päätökset tekevä pieni vähemmistö sekä suuri hallittujen enemmistö. Yhteiskunnalla tarkoitan tässä tiettyä, rajattua maantieteellistä aluetta ja tällä alueella asuvaa väestöä. Muita yhteiskuntaa kuvaavia tekijöitä ovat esimerkiksi yhteinen kulttuuri, yhteinen kieli, vahvistetut rajat, perustuslakiin nojaava poliittinen järjestelmä sekä yhteinen kansallinen historia.
Yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevan todellisuuden määrittelevät ne henkilöt ja ryhmät, joilla on eniten valtaa. Vallalla tarkoitan tässä kykyä vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen halutulla tavalla. Nämä henkilöt, ryhmät ja tahot muodostavat ns. valtaeliitin (myös valtaa pitävä eliitti), johon kuuluu mm. poliitikkoja, tieteen ja kulttuurin edustajia, mediavaikuttajia, korkeita virkamiehiä, teollisuuden ja elinkeinoelämän vaikuttajia, pankkien johtajia sekä ammattiyhdistysjohtajia.
Valtaeliitti ei ole virallisesti järjestäytynyt organisaatio, vaan enemmänkin eräänlainen ”hyvä veli – järjestelmä”. Sen olemassaolo, toiminta ja tehokkuus eivät perustu demokratiaan, tasa-arvoon tai oikeudenmukaisuuteen, vaan siihen kuuluvien tahojen yhteneväisiin etuihin. Yhteisten etujen olemassaolo puolestaan johtaa siihen, että valtaeliittiin kuuluvat henkilöt taustastaan tai virallisesta eturyhmästään riippumatta myötäilevät ja suojelevat toinen toisiaan.
Valtaeliitti ja sen jäsenet ovat poikkeuksetta muita ryhmiä – yksittäisistä kansalaisista nyt puhumattakaan – kykenevämpiä muuttamaan (tai olemaan muuttamatta) yhteiskuntaa ja siinä kulloinkin vallitsevaa todellisuutta.
Valtaeliitin tavoitteet
Eräs valtaeliitin tärkeimmistä tehtävistä on pitää kansalaisten enemmistö jatkuvassa nöyryyden ja alistumisen tilassa ja estää sen henkinen vapautuminen sekä itsemääräämisoikeuden kehittyminen. Perimmäisenä pyrkimyksenä on näin estää yhteiskunnan ja sen toiminnan kehittäminen suuren enemmistön etujen näkökulmasta. Tämä vaihtoehto tietäisi valtaeliitille pelkästään erilaisia hankaluuksia.
Keskeistä tässä kansalaisten enemmistön nöyryyttämisessä ja alistamisessa on opettaa se automaattisesti hyväksymään ja omaksumaan valtaeliitin oikeina ja hyväksyttävinä pitämät arvot. Ongelmaksi nousee helposti se, että ne ovat hyvin usein ristiriidassa kansalaisten enemmistön omien arvojen ja etenkin sen etujen kanssa, sillä valtaeliitin arvot perustuvat pitkälti vain sen häpeilemättömään oman edun tavoitteluun. Ristiriitoja tuottaa myös valtaeliitin ja kansalaisten enemmistön näkemyserot siitä, mitä tai millaista demokratian tulisi olla ja millä perustein.
Näistä syistä johtuen valtaeliitti pyrkii saamaan kansalaiset uskomaan, että valta on kansalla ja yhteiskunnassa vallitsee aito demokratia. Todellisuudessa näin ei tietenkään ole, vaan kaikki yhteiskunnallinen valta ja vaikutuskanavat ovat käytännössä pienen valtaeliitin hallussa.
Valvonnassaan olevaa aivopesukoneistoa tehokkaasti hyödyntäen valtaeliitti uskottelee kansalaisten enemmistölle tietävänsä parhaiten, mikä on sen parhaaksi ja sen etujen mukaista. Valtaeliitti ottaa mielellään suojelevan isoveljen roolin ja estää kansalaisia toimimasta ”tyhmästi” ja ”etujensa vastaisesti”. Todellisuudessa kansalaiset olisivat täysin kykeneväisiä toimimaan viisaasti ja omien etujensa mukaisesti.
Valtaeliitin edustajat saattavat ilmeenkään värähtämättä esimerkiksi väittää, että kansanäänestyksiä kansakunnalle tärkeistä asioista ei tarvita (esimerkiksi EU:n perustuslaki), koska kansa voisi äänestää ”väärin”, ja myöhemmin joutuisi kärsimään tästä. Siksi on parempi, että tämä pieni viisasten kerho ”pyyteettömästi” työskentelee kansan puolesta ja sen parhaaksi. Todellisuudessa se toimii täysin suunnitelmallisesti ja omien tarkoitusperiensä ajamana kansan etujen ja tahdon vastaisesti. Tästä toimii mainiona esimerkkinä vaikkapa ministeri Thorsin värkkäilemä uusi ulkomaalaislakiesitys humanitaarisine suojeluineen.
Valtaeliitin eräänlaisen ”kovan ytimen” muodostavat ammattipoliitikot. Erään tunnetun valtiomiehen mukaan”poliitikot tietävät, että kansa pyrkii säännöllisesti kapinoimaan ja karkaamaan pois puolueiden vaikutuspiiristä”. Tällöin valtaeliitti ”turvautuu vanhoihin, hyväksi havaittuihin keinoihin: he muodostavat valiokuntia, työryhmiä, paneeleja jne., jotka kuulostelevat äänioikeutettujen kansalaisten mielialoja, perehtyvät sanomalehtien lausuntoihin, kiertelevät erilaisissa tilaisuuksissa kuulostelemassa tavallisen kansan mielialoja jne. Näin ne saavat vähitellen selville, mitä kansan syvät rivit juuri sillä hetkellä haluavat ja toivovat, mitä puolestaan inhoavat. Tämän jälkeen nämä valiokunnat, työryhmät jne. ’tarkistavat’ vanhat poliittiset puolueohjelmansa” (siis ne samat puolueohjelmat, jotka on ”tarkistettu” jo kymmeniä kertoja ennemmin).
”Raskaan” työnsä päätteeksi ne ”laativat uudet ohjelmat, joissa jokaiselle annetaan, mitä hänelle kuuluukin: maanviljelijöille luvataan, että maataloutta suojellaan eikä tukiaisia leikata, yritysjohtajille ja teollisuudenharjoittajille luvataan, että heidän tehtaitaan ja tavaroitaan suojellaan, kuluttajille luvataan, että heidän ostoksensa ja säästönsä turvataan, opettajille luvataan lisää palkkaa, virkamiehille luvataan parempia eläkkeitä, vanhusten, sairaiden, leskien ja orpojen asemaa kohennetaan samoin kuin yksinhuoltajien ja näiden lapsien asemaa, liikennettä edistetään ja veroja ainakin alennetaan, jollei peräti poisteta kokonaan.”
Kuulostiko tutulta? Ei, tuossa ei puhunut Vanhanen, Katainen tai Urpilainen, vaan ihan eri ”firman mies”. Annetaanpa hänen jatkaa vielä hetkinen:
”Kun valtaeliitti on näin varmistunut äänioikeutettujen kansalaisten järkkymättömästä typeryydestä, se aloittaa propagandansa, jonka mukaan ’uusi ja uljaampi yhteiskunta on syntymässä’ (vrt. esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon merkittävä lisääminen, taistelu työttömyyttä ja syrjäytymistä vastaan, monikulttuurisuus voimavarana ja rikkautena jne.). Kun vaalit on pidetty, ja omat poliittiset tavoitteet saavutettu, valiokunnat ja työryhmät jne. hajaantuvat. Se ainoa uusi, mitä saatiin aikaan, on lähinnä poliitikkojen ja muun valtaeliitin paremmat ansiot ja muut taloudelliset edut”.
Ei, ei ollut Lipponenkaan kyseessä.
Monista henkilökohtaisista puutteistaan, ongelmistaan ja sekoiluistaan tunnettu Adolf Hitlerhän se tuossa ylempänä kuvaili hyvin osuvasti poliittista valtaeliittiä teoksessaan ”Mein Kampf” (1941). Aatu-vainaa kiteytti valtaeliitin ”ihmisiksi, joiden ainoa todellinen huoli on käytännössä huoli seuraavien vaalien tuloksesta”. Aatulla oli ainakin tämän asian suhteen kieltämättä näkemys kohdallaan ja sana hallussaan.
Manipulaation tarve
Valtaeliitin valta ei ole kansan sille antamaa vaan kansalta otettua. Valtaeliitti on itse luonut valtansa, viralliset totuutensa ja niitä tukevat viralliset uskomukset, jotka toisinaan saavuttavat lähes uskonnolliset mittakaavat, esimerkiksi usko koulutuksen, tutkintojen ja todistusten kaikkivoipuuteen sekä työvoimapulaan.
Valtaeliitti haluaa myös tavallisen kansan hyväksyvän ja omaksuvan nämä totuudet ja uskomukset. Siksi valtaeliitti pyrkii alistamaan kansalaisten enemmistön pelkäksi vallankäytön kohteeksi, joka sokeasti uskoo, että heihin valtaa käyttävä eliitti ja sen käskyvallassa olevat järjestelmät toimivat demokraattisesti, laillisesti ja oikeutetusti koko kansan etua palvellen.
Ensisijaisesti valtaeliitti pyrkii hyödyntämään sellaisia menetelmiä, jotka mahdollistavat yhteiskuntarauhan säilymisen ja yhteiskunnan vakaan toiminnan. Tämä on elintärkeää yhteiskunnallisen järjestyksen ja valtaeliitin aseman säilyttämisen kannalta.
Tehokkain tällainen menetelmä on valvoa, kontrolloida ja ohjailla kansalaisten enemmistöä ja sen käyttäytymistä heidän huomaamattaan. Tämä puolestaan on mahdollista vain sen ajatuksia valvomalla, kontrolloimalla ja ohjailemalla. Tässä onnistuakseen valtaeliitti harjoittaa kaikkialle ulottuvaa manipulointia sen eri muodoissaan. Niinpä kansalaiset altistetaan jatkuvasti erilaiselle suostuttelulle, indoktrinaatiolle ja propagandalle. Ääritapauksissa valtaeliitti alistaa kansalaisten enemmistön jopa suoranaisen aivopesun kohteeksi. Esimerkkinä tällaisesta aivopesusta toimii vaikkapa päätös EU:iin liittymisestä ja sen ”hyödyistä” tavalliselle kansalaiselle (”halpa” ruoka, ”halvat” autot jne.) tai hehkulamppujen totaalikielto yhtenä ilmastonmuutosuskonnon sakramenttina.
Vallankäytön eri muodot
Erityisen tärkeää kansalaisten suuren enemmistön ajatusten hallinta ja ohjailu on ”vapaille” ja ”demokraattisille” hallituksille, joiden kynnys pakkovallan (poliittiset vainot, laittomat pidätykset, avoin sensuuri, näytösluonteiset mielipideoikeudenkäynnit jne.) tai suoranaisen väkivallan (murhat, kidutukset, ”katoamiset”, järjestelmälliset joukkoraiskaukset jne.) käyttöön toisinajattelijoita kohtaan on merkittävästi korkeampi kuin totalitaarisissa diktatuureissa.
Modernien länsimaisten ”demokratioiden” valtaeliitti käyttää myös taloudellista valtaansa osana kansalaisten enemmistön ajatusten hallintaa ja ohjailua. Taloudellisen vallan käyttö voi tarkoittaa esimerkiksi taloudellista apua tietyille, ”oikein ajatteleville” tahoille (puoluetuki, lehdistötuki), ja vastaavasti taloudellisina pakotteina tai sanktioina ”väärin ajatteleville” tahoille (em. tukien lakkauttaminen). Keskeisin taloudellisen vallan muoto on talouselämän ja taloudellisten resurssien epädemokraattinen kontrolli ja ohjailu.
Tehokkain vallankäytön eri muodoista on kuitenkin ns. ideologinen vallankäyttö. Ideologiat ovat aatejärjestelmiä, jotka koostuvat mielipiteistä, arvoista, käsityksistä, uskomuksista jne. sekä erilaisista teorioista, jotka nivovat niitä yhteen. Ideologiat eivät suinkaan ole minkäänlaisia yleismaailmallisia totuuksia, vaan ne heijastavat vain tiettyjen yksilöiden, ryhmien, kulttuurien jne. etuja, tarpeita ja pyrkimyksiä. Pohjimmiltaan ideologia on pelkkä yksittäinen ajatus, jota toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Omia etujaan myötäilevillä ideologioilla valtaeliitti tuottaa, ylläpitää ja uusintaa tavoitteitaan hyödyttäviä asenteita, uskomuksia ja kuvitelmia. Samalla se hallitsee yksilöiden tai kokonaisten yhteiskunnallisten ryhmien ajatuksia ja käsityksiä sekä pitää yllä yhteiskunnallista järjestystä.
Ideologisen vallankäytön avulla valtaeliitti valvoo ja ohjailee haluamallaan tavalla erilaisia merkittäviä yhteiskunnallisia instituutioita, jollaisia edustavat esimerkiksi koulutus- ja kasvatusjärjestelmä, kirkko, tiedotusvälineet, puolueet sekä erilaiset etujärjestöt. Niitä häikäilemättä hyväksi käyttäen valtaeliitti täyttää koko väestön – sosioekonomisesta asemasta riippumatta – mielet ja ajatukset kulloinkin oman toimintansa, omien etujensa ja omien tavoitteidensa näkökulmasta parhaiksi katsomillaan tiedoilla, taidoilla ja ideologioilla. Näin se kykenee vaikuttamaan ensin kansalaisten asenteisiin ja mielipiteisiin, lopulta myös heidän käyttäytymiseensä ja aktiivisuuteensa.
Ideologinen vallankäyttö – samoin kuin taloudellinen vallankäyttö – on hyvin taitavasti suunniteltua, toteutettua ja erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin piilotettua. Siksi sitä on erittäin vaikeaa havaita, vaikka se vaikuttaa erittäin tehokkaasti kaikkiin kansalaisiin.
Avoin nimetön valta
Valtaeliitti voi käyttää valitsemaansa vallan muotoa tilanteesta riippuen joko avoimesti eli suoraan ja peittelemättä, tai vaihtoehtoisesti anonyyminä, nimettömänä.
Avoin vallankäyttö pyrkii hyödyntämään ensisijaisesti näennäisen ”avointa”, ”vilpitöntä” ja ”demokraattista” keskustelua ja sellaisiksi nähtyjä vaikutuskanavia, esimerkiksi tuottamalla erilaisia ”oikeaa totuutta” julistavia lehtiartikkeleja ja tv-dokumentteja. Niiden avulla kansalaisia suostutellaan puraisematta nielaisemaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen varjolla markkinoitavia veroja yms. maksuja, jotka eivät sinällään mitenkään vaikuta ilmastonmuutokseen saati estä sitä. Valtaeliitti ei pelkää tarvittaessa käyttää konkreettisiakaan rangaistuksia, esimerkiksi opiskelijan rankaisemista ei-toivotusta käyttäytymisestä. Avointa vallankäyttöä voisikin luonnehtia eräänlaiseksi ”keppi- ja porkkana – menetelmäksi”.
Erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja järjestelmiin piiloutunut nimetön valta puolestaan pyrkii psyykkisen manipulaation keinoin alitajuisesti vaikuttamaan vastaanottajan ajatuksiin, tunteisiin, asenteisiin ja mielikuviin ilman, että kohde itse edes huomaa mitään. Erityisesti se pyrkii rakentamaan valheellista mielikuvaa, jonka mukaan mitään vallankäyttöä ei ole olemassakaan, vaan vapaat yksilöt itse tekevät omaehtoisia valintojaan ja toimivat miten itse kulloinkin parhaaksi katsovat.
Kaikkialle lonkeronsa ulottavan manipulaation avulla valtaeliitti pyrkii luomaan eräänlaisen massaihmisen, joka luulee olevansa kaikista harhaanjohtajista vapaa, ajattelevansa omia ajatuksiaan, tekevänsä omia valintojaan ja elävänsä omaa elämäänsä omilla ehdoillaan. Todellisuudessa massaihminen on tahdoton, herkkäuskoinen ja kykenemätön perusteltuun kritiikkiin. Siksi hän erittäin altis ulkopuoliselle vaikutukselle ja harhaanjohtamiselle ja aina valmis tekemään kaiken sen, mitä valtaeliitti kulloinkin häneltä keksii vaatia. Ja sehän keksii, esimerkiksi siirtyminen digitaalisiin televisiolähetyksiin jo valmiiksi vanhentunutta tekniikkaa ”hyödyntäen”.
Merkittävä rooli valtaeliitin harjoittamassa ajatusten ja mielien muokkaamisessa on erilaisilla kasvatus-, koulutus- ja opetusjärjestelmillä. Niiden avulla valtaeliitti opettaa kansalaisille tietynlaista ”oikeaa” ajattelua ja käyttäytymistä, jota kuvaavat lukemattomat erilaiset monimutkaiset säännöt. Tavoitteena on normalisoida ihmiset, saada heidät käyttäytymään halutulla tavalla ja tukahduttaa kansalaisten spontaani toiminta. Näin heidät saadaan johdateltua konformismiin eli vapaaehtoiseen vaatimuksiin ja vallitsevaan suuntaukseen mukautumiseen. Kaikille pakollinen peruskoulutusjärjestelmä on huippuunsa viritetty aivopesukone linkouksella, kuivauksella ja silityksellä. Se vaikuttaa yhteiskunnan jokaiseen jäseneen suunnilleen samalla lailla. Halusi hän sitä itse tai ei.
Myös tiedotusvälineiden rooli moderneissa yhteiskunnissa on keskeinen: voidakseen täyttää kansalaisten enemmistön sujuvalla propagandallaan ja samalla sammuttaa niiden omaehtoisen ajattelun, valtaeliitti pyrkii kaikin keinoin saamaan haltuunsa joukkotiedotusvälineet. Tässä se onkin jo erittäin hyvin onnistunut. Etenkin televisiosta on tullut valtaeliitin pyrkimysten keskeinen välikappale, jonka avulla huippuunsa viritetyt propagandamyllyt jauhavat ja muokkaavat kansalaisten enemmistön ajatuksia niin, että sen mielipiteet kääntyvät vääjäämättä valtaeliitin tavoitteiden mukaisiksi ja niitä palveleviksi.
Jokaiselle kansalaiselle pakollista peruskoulua ja valtamediaa hyväksikäyttäen valtaeliitti pyrkii siis tarkoituksellisesti riistämään kansalaisten enemmistöltä mahdollisuudet kehittää kriittistä ja omaehtoista ajattelua, jonka avulla se voisi arvioida tai ainakin tiedostaa edes osan siitä manipulaatiosta, jonka kohteena se jatkuvasti on.
Tämä riisto alkaa jo varhaisessa lapsuudessa, jolloin päiväkodissa ja alakoulussa lapsiimme istutetaan pelko ”poikkeavuudesta”, ”erilaisuudesta” ja/tai ”epänormaaliudesta”. Näin heidät saadaan vapaaehtoisesti tasapäistymään, luopumaan omista, itselleen luontaisesti tyypillisistä luonteenpiirteistään ja omista kiinnostuksen kohteistaan sekä vapaaehtoisesti tavoittelemaan toisten kanssa samanlaiseksi tulemista. Riippumatta siitä, ovatko yhteiskunnan säännöt ja vaatimukset mielekkäitä vai eivät, alkaa tasapäistetty ja systemaattisesti tiettyyn muottiin pakkososiaalistettu lapsi vapaaehtoisesti käyttäytyä tavalla, joka parhaiten edistää vain valtaeliitin tahtoon ja tavoitteisiin mukautumista. Tämä on tavoitekin.
Mitä varhaisemmin lapset saadaan pelkäämään omaa mahdollista erilaisuuttaan, sen tehokkaammin heitä voidaan myöhäisemmällä iällä johtaa ja ohjailla ilman minkäänlaista ulkoista pakkovaltaa tai voiman käyttöä. Tässä kasvatustyössä suomalaisen peruskoulujärjestelmän rooli ja tehokkuus on häiriintyneen korostunut. Koulutusjärjestelmän sisään ja koulun arkisiin käytänteisiin piilotettu manipulointi eri muodoissaan estää itsenäisen ajattelun ja toiminnan syntymisen ilman, että lapsi tai nuori itse koskaan edes havaitsee niitä mekanismeja, joilla hänen ajatuksiinsa ja käytökseensä ja alati vaikutetaan.
Surullisinta on se, että näin jo varhaisesta lapsuudesta lähtien käsitelty ihminen uskoo aikuisena täysin vilpittömästi, että hänen valintansa ovat hänen oman vapaan tahtonsa ja omien itsenäisten päätöstensä tulosta.
Luettavaa
Ahlfors, B., Kolanen, R. & Reuna, R. 1995. Valta murroksessa. Helsinki: Tammi
Althusser, L. 1984. Ideologiset valtiokoneistot. Tampere: Vastapaino.
Broady, D. 1986. Piilo-opetussuunnitelma – Mihin koulussa opitaan. Tampere: Vastapaino.
Chomsky, N. 2002. Ideologia ja valta. Helsinki: Like.
Chomsky, N. 2003. Mediakontrolli. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Sammakko.
Hitler, A. 1941. Taisteluni osa 2. Kansallissosialistinen liike. Porvoo: WSOY
Huttunen, R. 1999. Opettamisen filosofia ja kritiikki. Jyväskylän yliopisto.
Huttunen, R. 1999. Koulutuksen ideologisuudesta. Teoksessa Aittola, T. (toim.) Kasvatussosiologian teoreetikoita. Helsinki: Gaudeamus. 44 – 57.
Huttunen, R. 2003. Kommunikatiivinen opettaminen. Indoktrinaation kriittinen teoria. Jyväskylän yliopisto
Le Bon, G. 1912. Joukkosielu.
Pietilä, K. 1998. Massa ja yleisö journalismin historiassa. Teoksessa Kunelius, R. & Kivikuru, U. (toim.). Viestinnän jäljillä – näkökulmia uuden ajan ilmiöön. Juva: WSOY. 57 – 78.
Pratkanis, A. & Aronson, E. 1992. Age of Propaganda. The everyday use and abuse of persuasion. New York: W.H.Freeman and Company
Puolimatka, T. 1998. Rakenteellinen indoktrinaatio. Teoksessa Mäkelä, P. Vehkavaara, T. & Vuorio, T. (toim.) Filosofisia iskuja. Kirjoituksia Martti Kuokkasen 50-vuotispäivän kunniaksi. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta vol 65. Tampere: Fitty 65. 228 – 237.
Puolimatka, T. 2001. Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa. Helsinki: Tammi
Rainio, K. 1971. Informaatiosota ja vapaa ihminen. Porvoo: WSOY
Ramonet, I. 2001. Median tyrannia. Helsinki: WSOY.
Reich, W. 1973. Fasismin massapsykologia. Keuruu: Otava.
Räsänen, J. 1992. Mahdollisuudeksi avautuva koulu. Jyväskylä: Gummerus
Vuolle, M. 1997. Kapitalismin massapsykologia. Teoksessa Junttila, J., Ora, S. ja
Rinnetmäki-Rantanen, K. (toim.) Katso ihmistä. Tampereen hiippakunnan 49. vuosikirja. 92 – 113.
VALTAELIITTI JA MANIPULAATION TARVE
Valtaeliitti
Niin sanotun klassisen eliittiteorian mukaan kaikissa yhteiskunnissa on kaksi ryhmää: hallitseva, kaikki tärkeät ja kauaskantoiset päätökset tekevä pieni vähemmistö sekä suuri hallittujen enemmistö. Yhteiskunnalla tarkoitan tässä tiettyä, rajattua maantieteellistä aluetta ja tällä alueella asuvaa väestöä. Muita yhteiskuntaa kuvaavia tekijöitä ovat esimerkiksi yhteinen kulttuuri, yhteinen kieli, vahvistetut rajat, perustuslakiin nojaava poliittinen järjestelmä sekä yhteinen kansallinen historia.
Yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevan todellisuuden määrittelevät ne henkilöt ja ryhmät, joilla on eniten valtaa. Vallalla tarkoitan tässä kykyä vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen halutulla tavalla. Nämä henkilöt, ryhmät ja tahot muodostavat ns. valtaeliitin (myös valtaa pitävä eliitti), johon kuuluu mm. poliitikkoja, tieteen ja kulttuurin edustajia, mediavaikuttajia, korkeita virkamiehiä, teollisuuden ja elinkeinoelämän vaikuttajia, pankkien johtajia sekä ammattiyhdistysjohtajia.
Valtaeliitti ei ole virallisesti järjestäytynyt organisaatio, vaan enemmänkin eräänlainen ”hyvä veli – järjestelmä”. Sen olemassaolo, toiminta ja tehokkuus eivät perustu demokratiaan, tasa-arvoon tai oikeudenmukaisuuteen, vaan siihen kuuluvien tahojen yhteneväisiin etuihin. Yhteisten etujen olemassaolo puolestaan johtaa siihen, että valtaeliittiin kuuluvat henkilöt taustastaan tai virallisesta eturyhmästään riippumatta myötäilevät ja suojelevat toinen toisiaan.
Valtaeliitti ja sen jäsenet ovat poikkeuksetta muita ryhmiä – yksittäisistä kansalaisista nyt puhumattakaan – kykenevämpiä muuttamaan (tai olemaan muuttamatta) yhteiskuntaa ja siinä kulloinkin vallitsevaa todellisuutta.
Valtaeliitin tavoitteet
Eräs valtaeliitin tärkeimmistä tehtävistä on pitää kansalaisten enemmistö jatkuvassa nöyryyden ja alistumisen tilassa ja estää sen henkinen vapautuminen sekä itsemääräämisoikeuden kehittyminen. Perimmäisenä pyrkimyksenä on näin estää yhteiskunnan ja sen toiminnan kehittäminen suuren enemmistön etujen näkökulmasta. Tämä vaihtoehto tietäisi valtaeliitille pelkästään erilaisia hankaluuksia.
Keskeistä tässä kansalaisten enemmistön nöyryyttämisessä ja alistamisessa on opettaa se automaattisesti hyväksymään ja omaksumaan valtaeliitin oikeina ja hyväksyttävinä pitämät arvot. Ongelmaksi nousee helposti se, että ne ovat hyvin usein ristiriidassa kansalaisten enemmistön omien arvojen ja etenkin sen etujen kanssa, sillä valtaeliitin arvot perustuvat pitkälti vain sen häpeilemättömään oman edun tavoitteluun. Ristiriitoja tuottaa myös valtaeliitin ja kansalaisten enemmistön näkemyserot siitä, mitä tai millaista demokratian tulisi olla ja millä perustein.
Näistä syistä johtuen valtaeliitti pyrkii saamaan kansalaiset uskomaan, että valta on kansalla ja yhteiskunnassa vallitsee aito demokratia. Todellisuudessa näin ei tietenkään ole, vaan kaikki yhteiskunnallinen valta ja vaikutuskanavat ovat käytännössä pienen valtaeliitin hallussa.
Valvonnassaan olevaa aivopesukoneistoa tehokkaasti hyödyntäen valtaeliitti uskottelee kansalaisten enemmistölle tietävänsä parhaiten, mikä on sen parhaaksi ja sen etujen mukaista. Valtaeliitti ottaa mielellään suojelevan isoveljen roolin ja estää kansalaisia toimimasta ”tyhmästi” ja ”etujensa vastaisesti”. Todellisuudessa kansalaiset olisivat täysin kykeneväisiä toimimaan viisaasti ja omien etujensa mukaisesti.
Valtaeliitin edustajat saattavat ilmeenkään värähtämättä esimerkiksi väittää, että kansanäänestyksiä kansakunnalle tärkeistä asioista ei tarvita (esimerkiksi EU:n perustuslaki), koska kansa voisi äänestää ”väärin”, ja myöhemmin joutuisi kärsimään tästä. Siksi on parempi, että tämä pieni viisasten kerho ”pyyteettömästi” työskentelee kansan puolesta ja sen parhaaksi. Todellisuudessa se toimii täysin suunnitelmallisesti ja omien tarkoitusperiensä ajamana kansan etujen ja tahdon vastaisesti. Tästä toimii mainiona esimerkkinä vaikkapa ministeri Thorsin värkkäilemä uusi ulkomaalaislakiesitys humanitaarisine suojeluineen.
Valtaeliitin eräänlaisen ”kovan ytimen” muodostavat ammattipoliitikot. Erään tunnetun valtiomiehen mukaan”poliitikot tietävät, että kansa pyrkii säännöllisesti kapinoimaan ja karkaamaan pois puolueiden vaikutuspiiristä”. Tällöin valtaeliitti ”turvautuu vanhoihin, hyväksi havaittuihin keinoihin: he muodostavat valiokuntia, työryhmiä, paneeleja jne., jotka kuulostelevat äänioikeutettujen kansalaisten mielialoja, perehtyvät sanomalehtien lausuntoihin, kiertelevät erilaisissa tilaisuuksissa kuulostelemassa tavallisen kansan mielialoja jne. Näin ne saavat vähitellen selville, mitä kansan syvät rivit juuri sillä hetkellä haluavat ja toivovat, mitä puolestaan inhoavat. Tämän jälkeen nämä valiokunnat, työryhmät jne. ’tarkistavat’ vanhat poliittiset puolueohjelmansa” (siis ne samat puolueohjelmat, jotka on ”tarkistettu” jo kymmeniä kertoja ennemmin).
”Raskaan” työnsä päätteeksi ne ”laativat uudet ohjelmat, joissa jokaiselle annetaan, mitä hänelle kuuluukin: maanviljelijöille luvataan, että maataloutta suojellaan eikä tukiaisia leikata, yritysjohtajille ja teollisuudenharjoittajille luvataan, että heidän tehtaitaan ja tavaroitaan suojellaan, kuluttajille luvataan, että heidän ostoksensa ja säästönsä turvataan, opettajille luvataan lisää palkkaa, virkamiehille luvataan parempia eläkkeitä, vanhusten, sairaiden, leskien ja orpojen asemaa kohennetaan samoin kuin yksinhuoltajien ja näiden lapsien asemaa, liikennettä edistetään ja veroja ainakin alennetaan, jollei peräti poisteta kokonaan.”
Kuulostiko tutulta? Ei, tuossa ei puhunut Vanhanen, Katainen tai Urpilainen, vaan ihan eri ”firman mies”. Annetaanpa hänen jatkaa vielä hetkinen:
”Kun valtaeliitti on näin varmistunut äänioikeutettujen kansalaisten järkkymättömästä typeryydestä, se aloittaa propagandansa, jonka mukaan ’uusi ja uljaampi yhteiskunta on syntymässä’ (vrt. esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon merkittävä lisääminen, taistelu työttömyyttä ja syrjäytymistä vastaan, monikulttuurisuus voimavarana ja rikkautena jne.). Kun vaalit on pidetty, ja omat poliittiset tavoitteet saavutettu, valiokunnat ja työryhmät jne. hajaantuvat. Se ainoa uusi, mitä saatiin aikaan, on lähinnä poliitikkojen ja muun valtaeliitin paremmat ansiot ja muut taloudelliset edut”.
Ei, ei ollut Lipponenkaan kyseessä.
Monista henkilökohtaisista puutteistaan, ongelmistaan ja sekoiluistaan tunnettu Adolf Hitlerhän se tuossa ylempänä kuvaili hyvin osuvasti poliittista valtaeliittiä teoksessaan ”Mein Kampf” (1941). Aatu-vainaa kiteytti valtaeliitin ”ihmisiksi, joiden ainoa todellinen huoli on käytännössä huoli seuraavien vaalien tuloksesta”. Aatulla oli ainakin tämän asian suhteen kieltämättä näkemys kohdallaan ja sana hallussaan.
Manipulaation tarve
Valtaeliitin valta ei ole kansan sille antamaa vaan kansalta otettua. Valtaeliitti on itse luonut valtansa, viralliset totuutensa ja niitä tukevat viralliset uskomukset, jotka toisinaan saavuttavat lähes uskonnolliset mittakaavat, esimerkiksi usko koulutuksen, tutkintojen ja todistusten kaikkivoipuuteen sekä työvoimapulaan.
Valtaeliitti haluaa myös tavallisen kansan hyväksyvän ja omaksuvan nämä totuudet ja uskomukset. Siksi valtaeliitti pyrkii alistamaan kansalaisten enemmistön pelkäksi vallankäytön kohteeksi, joka sokeasti uskoo, että heihin valtaa käyttävä eliitti ja sen käskyvallassa olevat järjestelmät toimivat demokraattisesti, laillisesti ja oikeutetusti koko kansan etua palvellen.
Ensisijaisesti valtaeliitti pyrkii hyödyntämään sellaisia menetelmiä, jotka mahdollistavat yhteiskuntarauhan säilymisen ja yhteiskunnan vakaan toiminnan. Tämä on elintärkeää yhteiskunnallisen järjestyksen ja valtaeliitin aseman säilyttämisen kannalta.
Tehokkain tällainen menetelmä on valvoa, kontrolloida ja ohjailla kansalaisten enemmistöä ja sen käyttäytymistä heidän huomaamattaan. Tämä puolestaan on mahdollista vain sen ajatuksia valvomalla, kontrolloimalla ja ohjailemalla. Tässä onnistuakseen valtaeliitti harjoittaa kaikkialle ulottuvaa manipulointia sen eri muodoissaan. Niinpä kansalaiset altistetaan jatkuvasti erilaiselle suostuttelulle, indoktrinaatiolle ja propagandalle. Ääritapauksissa valtaeliitti alistaa kansalaisten enemmistön jopa suoranaisen aivopesun kohteeksi. Esimerkkinä tällaisesta aivopesusta toimii vaikkapa päätös EU:iin liittymisestä ja sen ”hyödyistä” tavalliselle kansalaiselle (”halpa” ruoka, ”halvat” autot jne.) tai hehkulamppujen totaalikielto yhtenä ilmastonmuutosuskonnon sakramenttina.
Vallankäytön eri muodot
Erityisen tärkeää kansalaisten suuren enemmistön ajatusten hallinta ja ohjailu on ”vapaille” ja ”demokraattisille” hallituksille, joiden kynnys pakkovallan (poliittiset vainot, laittomat pidätykset, avoin sensuuri, näytösluonteiset mielipideoikeudenkäynnit jne.) tai suoranaisen väkivallan (murhat, kidutukset, ”katoamiset”, järjestelmälliset joukkoraiskaukset jne.) käyttöön toisinajattelijoita kohtaan on merkittävästi korkeampi kuin totalitaarisissa diktatuureissa.
Modernien länsimaisten ”demokratioiden” valtaeliitti käyttää myös taloudellista valtaansa osana kansalaisten enemmistön ajatusten hallintaa ja ohjailua. Taloudellisen vallan käyttö voi tarkoittaa esimerkiksi taloudellista apua tietyille, ”oikein ajatteleville” tahoille (puoluetuki, lehdistötuki), ja vastaavasti taloudellisina pakotteina tai sanktioina ”väärin ajatteleville” tahoille (em. tukien lakkauttaminen). Keskeisin taloudellisen vallan muoto on talouselämän ja taloudellisten resurssien epädemokraattinen kontrolli ja ohjailu.
Tehokkain vallankäytön eri muodoista on kuitenkin ns. ideologinen vallankäyttö. Ideologiat ovat aatejärjestelmiä, jotka koostuvat mielipiteistä, arvoista, käsityksistä, uskomuksista jne. sekä erilaisista teorioista, jotka nivovat niitä yhteen. Ideologiat eivät suinkaan ole minkäänlaisia yleismaailmallisia totuuksia, vaan ne heijastavat vain tiettyjen yksilöiden, ryhmien, kulttuurien jne. etuja, tarpeita ja pyrkimyksiä. Pohjimmiltaan ideologia on pelkkä yksittäinen ajatus, jota toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Omia etujaan myötäilevillä ideologioilla valtaeliitti tuottaa, ylläpitää ja uusintaa tavoitteitaan hyödyttäviä asenteita, uskomuksia ja kuvitelmia. Samalla se hallitsee yksilöiden tai kokonaisten yhteiskunnallisten ryhmien ajatuksia ja käsityksiä sekä pitää yllä yhteiskunnallista järjestystä.
Ideologisen vallankäytön avulla valtaeliitti valvoo ja ohjailee haluamallaan tavalla erilaisia merkittäviä yhteiskunnallisia instituutioita, jollaisia edustavat esimerkiksi koulutus- ja kasvatusjärjestelmä, kirkko, tiedotusvälineet, puolueet sekä erilaiset etujärjestöt. Niitä häikäilemättä hyväksi käyttäen valtaeliitti täyttää koko väestön – sosioekonomisesta asemasta riippumatta – mielet ja ajatukset kulloinkin oman toimintansa, omien etujensa ja omien tavoitteidensa näkökulmasta parhaiksi katsomillaan tiedoilla, taidoilla ja ideologioilla. Näin se kykenee vaikuttamaan ensin kansalaisten asenteisiin ja mielipiteisiin, lopulta myös heidän käyttäytymiseensä ja aktiivisuuteensa.
Ideologinen vallankäyttö – samoin kuin taloudellinen vallankäyttö – on hyvin taitavasti suunniteltua, toteutettua ja erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin piilotettua. Siksi sitä on erittäin vaikeaa havaita, vaikka se vaikuttaa erittäin tehokkaasti kaikkiin kansalaisiin.
Avoin nimetön valta
Valtaeliitti voi käyttää valitsemaansa vallan muotoa tilanteesta riippuen joko avoimesti eli suoraan ja peittelemättä, tai vaihtoehtoisesti anonyyminä, nimettömänä.
Avoin vallankäyttö pyrkii hyödyntämään ensisijaisesti näennäisen ”avointa”, ”vilpitöntä” ja ”demokraattista” keskustelua ja sellaisiksi nähtyjä vaikutuskanavia, esimerkiksi tuottamalla erilaisia ”oikeaa totuutta” julistavia lehtiartikkeleja ja tv-dokumentteja. Niiden avulla kansalaisia suostutellaan puraisematta nielaisemaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen varjolla markkinoitavia veroja yms. maksuja, jotka eivät sinällään mitenkään vaikuta ilmastonmuutokseen saati estä sitä. Valtaeliitti ei pelkää tarvittaessa käyttää konkreettisiakaan rangaistuksia, esimerkiksi opiskelijan rankaisemista ei-toivotusta käyttäytymisestä. Avointa vallankäyttöä voisikin luonnehtia eräänlaiseksi ”keppi- ja porkkana – menetelmäksi”.
Erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja järjestelmiin piiloutunut nimetön valta puolestaan pyrkii psyykkisen manipulaation keinoin alitajuisesti vaikuttamaan vastaanottajan ajatuksiin, tunteisiin, asenteisiin ja mielikuviin ilman, että kohde itse edes huomaa mitään. Erityisesti se pyrkii rakentamaan valheellista mielikuvaa, jonka mukaan mitään vallankäyttöä ei ole olemassakaan, vaan vapaat yksilöt itse tekevät omaehtoisia valintojaan ja toimivat miten itse kulloinkin parhaaksi katsovat.
Kaikkialle lonkeronsa ulottavan manipulaation avulla valtaeliitti pyrkii luomaan eräänlaisen massaihmisen, joka luulee olevansa kaikista harhaanjohtajista vapaa, ajattelevansa omia ajatuksiaan, tekevänsä omia valintojaan ja elävänsä omaa elämäänsä omilla ehdoillaan. Todellisuudessa massaihminen on tahdoton, herkkäuskoinen ja kykenemätön perusteltuun kritiikkiin. Siksi hän erittäin altis ulkopuoliselle vaikutukselle ja harhaanjohtamiselle ja aina valmis tekemään kaiken sen, mitä valtaeliitti kulloinkin häneltä keksii vaatia. Ja sehän keksii, esimerkiksi siirtyminen digitaalisiin televisiolähetyksiin jo valmiiksi vanhentunutta tekniikkaa ”hyödyntäen”.
Merkittävä rooli valtaeliitin harjoittamassa ajatusten ja mielien muokkaamisessa on erilaisilla kasvatus-, koulutus- ja opetusjärjestelmillä. Niiden avulla valtaeliitti opettaa kansalaisille tietynlaista ”oikeaa” ajattelua ja käyttäytymistä, jota kuvaavat lukemattomat erilaiset monimutkaiset säännöt. Tavoitteena on normalisoida ihmiset, saada heidät käyttäytymään halutulla tavalla ja tukahduttaa kansalaisten spontaani toiminta. Näin heidät saadaan johdateltua konformismiin eli vapaaehtoiseen vaatimuksiin ja vallitsevaan suuntaukseen mukautumiseen. Kaikille pakollinen peruskoulutusjärjestelmä on huippuunsa viritetty aivopesukone linkouksella, kuivauksella ja silityksellä. Se vaikuttaa yhteiskunnan jokaiseen jäseneen suunnilleen samalla lailla. Halusi hän sitä itse tai ei.
Myös tiedotusvälineiden rooli moderneissa yhteiskunnissa on keskeinen: voidakseen täyttää kansalaisten enemmistön sujuvalla propagandallaan ja samalla sammuttaa niiden omaehtoisen ajattelun, valtaeliitti pyrkii kaikin keinoin saamaan haltuunsa joukkotiedotusvälineet. Tässä se onkin jo erittäin hyvin onnistunut. Etenkin televisiosta on tullut valtaeliitin pyrkimysten keskeinen välikappale, jonka avulla huippuunsa viritetyt propagandamyllyt jauhavat ja muokkaavat kansalaisten enemmistön ajatuksia niin, että sen mielipiteet kääntyvät vääjäämättä valtaeliitin tavoitteiden mukaisiksi ja niitä palveleviksi.
Jokaiselle kansalaiselle pakollista peruskoulua ja valtamediaa hyväksikäyttäen valtaeliitti pyrkii siis tarkoituksellisesti riistämään kansalaisten enemmistöltä mahdollisuudet kehittää kriittistä ja omaehtoista ajattelua, jonka avulla se voisi arvioida tai ainakin tiedostaa edes osan siitä manipulaatiosta, jonka kohteena se jatkuvasti on.
Tämä riisto alkaa jo varhaisessa lapsuudessa, jolloin päiväkodissa ja alakoulussa lapsiimme istutetaan pelko ”poikkeavuudesta”, ”erilaisuudesta” ja/tai ”epänormaaliudesta”. Näin heidät saadaan vapaaehtoisesti tasapäistymään, luopumaan omista, itselleen luontaisesti tyypillisistä luonteenpiirteistään ja omista kiinnostuksen kohteistaan sekä vapaaehtoisesti tavoittelemaan toisten kanssa samanlaiseksi tulemista. Riippumatta siitä, ovatko yhteiskunnan säännöt ja vaatimukset mielekkäitä vai eivät, alkaa tasapäistetty ja systemaattisesti tiettyyn muottiin pakkososiaalistettu lapsi vapaaehtoisesti käyttäytyä tavalla, joka parhaiten edistää vain valtaeliitin tahtoon ja tavoitteisiin mukautumista. Tämä on tavoitekin.
Mitä varhaisemmin lapset saadaan pelkäämään omaa mahdollista erilaisuuttaan, sen tehokkaammin heitä voidaan myöhäisemmällä iällä johtaa ja ohjailla ilman minkäänlaista ulkoista pakkovaltaa tai voiman käyttöä. Tässä kasvatustyössä suomalaisen peruskoulujärjestelmän rooli ja tehokkuus on häiriintyneen korostunut. Koulutusjärjestelmän sisään ja koulun arkisiin käytänteisiin piilotettu manipulointi eri muodoissaan estää itsenäisen ajattelun ja toiminnan syntymisen ilman, että lapsi tai nuori itse koskaan edes havaitsee niitä mekanismeja, joilla hänen ajatuksiinsa ja käytökseensä ja alati vaikutetaan.
Surullisinta on se, että näin jo varhaisesta lapsuudesta lähtien käsitelty ihminen uskoo aikuisena täysin vilpittömästi, että hänen valintansa ovat hänen oman vapaan tahtonsa ja omien itsenäisten päätöstensä tulosta.
Luettavaa
Ahlfors, B., Kolanen, R. & Reuna, R. 1995. Valta murroksessa. Helsinki: Tammi
Althusser, L. 1984. Ideologiset valtiokoneistot. Tampere: Vastapaino.
Broady, D. 1986. Piilo-opetussuunnitelma – Mihin koulussa opitaan. Tampere: Vastapaino.
Chomsky, N. 2002. Ideologia ja valta. Helsinki: Like.
Chomsky, N. 2003. Mediakontrolli. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Sammakko.
Hitler, A. 1941. Taisteluni osa 2. Kansallissosialistinen liike. Porvoo: WSOY
Huttunen, R. 1999. Opettamisen filosofia ja kritiikki. Jyväskylän yliopisto.
Huttunen, R. 1999. Koulutuksen ideologisuudesta. Teoksessa Aittola, T. (toim.) Kasvatussosiologian teoreetikoita. Helsinki: Gaudeamus. 44 – 57.
Huttunen, R. 2003. Kommunikatiivinen opettaminen. Indoktrinaation kriittinen teoria. Jyväskylän yliopisto
Le Bon, G. 1912. Joukkosielu.
Pietilä, K. 1998. Massa ja yleisö journalismin historiassa. Teoksessa Kunelius, R. & Kivikuru, U. (toim.). Viestinnän jäljillä – näkökulmia uuden ajan ilmiöön. Juva: WSOY. 57 – 78.
Pratkanis, A. & Aronson, E. 1992. Age of Propaganda. The everyday use and abuse of persuasion. New York: W.H.Freeman and Company
Puolimatka, T. 1998. Rakenteellinen indoktrinaatio. Teoksessa Mäkelä, P. Vehkavaara, T. & Vuorio, T. (toim.) Filosofisia iskuja. Kirjoituksia Martti Kuokkasen 50-vuotispäivän kunniaksi. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta vol 65. Tampere: Fitty 65. 228 – 237.
Puolimatka, T. 2001. Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa. Helsinki: Tammi
Rainio, K. 1971. Informaatiosota ja vapaa ihminen. Porvoo: WSOY
Ramonet, I. 2001. Median tyrannia. Helsinki: WSOY.
Reich, W. 1973. Fasismin massapsykologia. Keuruu: Otava.
Räsänen, J. 1992. Mahdollisuudeksi avautuva koulu. Jyväskylä: Gummerus
Vuolle, M. 1997. Kapitalismin massapsykologia. Teoksessa Junttila, J., Ora, S. ja
Rinnetmäki-Rantanen, K. (toim.) Katso ihmistä. Tampereen hiippakunnan 49. vuosikirja. 92 – 113.
VALTAELIITTI JA MANIPULAATION TARVE
Valtaeliitti
Niin sanotun klassisen eliittiteorian mukaan kaikissa yhteiskunnissa on kaksi ryhmää: hallitseva, kaikki tärkeät ja kauaskantoiset päätökset tekevä pieni vähemmistö sekä suuri hallittujen enemmistö. Yhteiskunnalla tarkoitan tässä tiettyä, rajattua maantieteellistä aluetta ja tällä alueella asuvaa väestöä. Muita yhteiskuntaa kuvaavia tekijöitä ovat esimerkiksi yhteinen kulttuuri, yhteinen kieli, vahvistetut rajat, perustuslakiin nojaava poliittinen järjestelmä sekä yhteinen kansallinen historia.
Yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevan todellisuuden määrittelevät ne henkilöt ja ryhmät, joilla on eniten valtaa. Vallalla tarkoitan tässä kykyä vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen halutulla tavalla. Nämä henkilöt, ryhmät ja tahot muodostavat ns. valtaeliitin (myös valtaa pitävä eliitti), johon kuuluu mm. poliitikkoja, tieteen ja kulttuurin edustajia, mediavaikuttajia, korkeita virkamiehiä, teollisuuden ja elinkeinoelämän vaikuttajia, pankkien johtajia sekä ammattiyhdistysjohtajia.
Valtaeliitti ei ole virallisesti järjestäytynyt organisaatio, vaan enemmänkin eräänlainen ”hyvä veli – järjestelmä”. Sen olemassaolo, toiminta ja tehokkuus eivät perustu demokratiaan, tasa-arvoon tai oikeudenmukaisuuteen, vaan siihen kuuluvien tahojen yhteneväisiin etuihin. Yhteisten etujen olemassaolo puolestaan johtaa siihen, että valtaeliittiin kuuluvat henkilöt taustastaan tai virallisesta eturyhmästään riippumatta myötäilevät ja suojelevat toinen toisiaan.
Valtaeliitti ja sen jäsenet ovat poikkeuksetta muita ryhmiä – yksittäisistä kansalaisista nyt puhumattakaan – kykenevämpiä muuttamaan (tai olemaan muuttamatta) yhteiskuntaa ja siinä kulloinkin vallitsevaa todellisuutta.
Valtaeliitin tavoitteet
Eräs valtaeliitin tärkeimmistä tehtävistä on pitää kansalaisten enemmistö jatkuvassa nöyryyden ja alistumisen tilassa ja estää sen henkinen vapautuminen sekä itsemääräämisoikeuden kehittyminen. Perimmäisenä pyrkimyksenä on näin estää yhteiskunnan ja sen toiminnan kehittäminen suuren enemmistön etujen näkökulmasta. Tämä vaihtoehto tietäisi valtaeliitille pelkästään erilaisia hankaluuksia.
Keskeistä tässä kansalaisten enemmistön nöyryyttämisessä ja alistamisessa on opettaa se automaattisesti hyväksymään ja omaksumaan valtaeliitin oikeina ja hyväksyttävinä pitämät arvot. Ongelmaksi nousee helposti se, että ne ovat hyvin usein ristiriidassa kansalaisten enemmistön omien arvojen ja etenkin sen etujen kanssa, sillä valtaeliitin arvot perustuvat pitkälti vain sen häpeilemättömään oman edun tavoitteluun. Ristiriitoja tuottaa myös valtaeliitin ja kansalaisten enemmistön näkemyserot siitä, mitä tai millaista demokratian tulisi olla ja millä perustein.
Näistä syistä johtuen valtaeliitti pyrkii saamaan kansalaiset uskomaan, että valta on kansalla ja yhteiskunnassa vallitsee aito demokratia. Todellisuudessa näin ei tietenkään ole, vaan kaikki yhteiskunnallinen valta ja vaikutuskanavat ovat käytännössä pienen valtaeliitin hallussa.
Valvonnassaan olevaa aivopesukoneistoa tehokkaasti hyödyntäen valtaeliitti uskottelee kansalaisten enemmistölle tietävänsä parhaiten, mikä on sen parhaaksi ja sen etujen mukaista. Valtaeliitti ottaa mielellään suojelevan isoveljen roolin ja estää kansalaisia toimimasta ”tyhmästi” ja ”etujensa vastaisesti”. Todellisuudessa kansalaiset olisivat täysin kykeneväisiä toimimaan viisaasti ja omien etujensa mukaisesti.
Valtaeliitin edustajat saattavat ilmeenkään värähtämättä esimerkiksi väittää, että kansanäänestyksiä kansakunnalle tärkeistä asioista ei tarvita (esimerkiksi EU:n perustuslaki), koska kansa voisi äänestää ”väärin”, ja myöhemmin joutuisi kärsimään tästä. Siksi on parempi, että tämä pieni viisasten kerho ”pyyteettömästi” työskentelee kansan puolesta ja sen parhaaksi. Todellisuudessa se toimii täysin suunnitelmallisesti ja omien tarkoitusperiensä ajamana kansan etujen ja tahdon vastaisesti. Tästä toimii mainiona esimerkkinä vaikkapa ministeri Thorsin värkkäilemä uusi ulkomaalaislakiesitys humanitaarisine suojeluineen.
Valtaeliitin eräänlaisen ”kovan ytimen” muodostavat ammattipoliitikot. Erään tunnetun valtiomiehen mukaan”poliitikot tietävät, että kansa pyrkii säännöllisesti kapinoimaan ja karkaamaan pois puolueiden vaikutuspiiristä”. Tällöin valtaeliitti ”turvautuu vanhoihin, hyväksi havaittuihin keinoihin: he muodostavat valiokuntia, työryhmiä, paneeleja jne., jotka kuulostelevat äänioikeutettujen kansalaisten mielialoja, perehtyvät sanomalehtien lausuntoihin, kiertelevät erilaisissa tilaisuuksissa kuulostelemassa tavallisen kansan mielialoja jne. Näin ne saavat vähitellen selville, mitä kansan syvät rivit juuri sillä hetkellä haluavat ja toivovat, mitä puolestaan inhoavat. Tämän jälkeen nämä valiokunnat, työryhmät jne. ’tarkistavat’ vanhat poliittiset puolueohjelmansa” (siis ne samat puolueohjelmat, jotka on ”tarkistettu” jo kymmeniä kertoja ennemmin).
”Raskaan” työnsä päätteeksi ne ”laativat uudet ohjelmat, joissa jokaiselle annetaan, mitä hänelle kuuluukin: maanviljelijöille luvataan, että maataloutta suojellaan eikä tukiaisia leikata, yritysjohtajille ja teollisuudenharjoittajille luvataan, että heidän tehtaitaan ja tavaroitaan suojellaan, kuluttajille luvataan, että heidän ostoksensa ja säästönsä turvataan, opettajille luvataan lisää palkkaa, virkamiehille luvataan parempia eläkkeitä, vanhusten, sairaiden, leskien ja orpojen asemaa kohennetaan samoin kuin yksinhuoltajien ja näiden lapsien asemaa, liikennettä edistetään ja veroja ainakin alennetaan, jollei peräti poisteta kokonaan.”
Kuulostiko tutulta? Ei, tuossa ei puhunut Vanhanen, Katainen tai Urpilainen, vaan ihan eri ”firman mies”. Annetaanpa hänen jatkaa vielä hetkinen:
”Kun valtaeliitti on näin varmistunut äänioikeutettujen kansalaisten järkkymättömästä typeryydestä, se aloittaa propagandansa, jonka mukaan ’uusi ja uljaampi yhteiskunta on syntymässä’ (vrt. esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon merkittävä lisääminen, taistelu työttömyyttä ja syrjäytymistä vastaan, monikulttuurisuus voimavarana ja rikkautena jne.). Kun vaalit on pidetty, ja omat poliittiset tavoitteet saavutettu, valiokunnat ja työryhmät jne. hajaantuvat. Se ainoa uusi, mitä saatiin aikaan, on lähinnä poliitikkojen ja muun valtaeliitin paremmat ansiot ja muut taloudelliset edut”.
Ei, ei ollut Lipponenkaan kyseessä.
Monista henkilökohtaisista puutteistaan, ongelmistaan ja sekoiluistaan tunnettu Adolf Hitlerhän se tuossa ylempänä kuvaili hyvin osuvasti poliittista valtaeliittiä teoksessaan ”Mein Kampf” (1941). Aatu-vainaa kiteytti valtaeliitin ”ihmisiksi, joiden ainoa todellinen huoli on käytännössä huoli seuraavien vaalien tuloksesta”. Aatulla oli ainakin tämän asian suhteen kieltämättä näkemys kohdallaan ja sana hallussaan.
Manipulaation tarve
Valtaeliitin valta ei ole kansan sille antamaa vaan kansalta otettua. Valtaeliitti on itse luonut valtansa, viralliset totuutensa ja niitä tukevat viralliset uskomukset, jotka toisinaan saavuttavat lähes uskonnolliset mittakaavat, esimerkiksi usko koulutuksen, tutkintojen ja todistusten kaikkivoipuuteen sekä työvoimapulaan.
Valtaeliitti haluaa myös tavallisen kansan hyväksyvän ja omaksuvan nämä totuudet ja uskomukset. Siksi valtaeliitti pyrkii alistamaan kansalaisten enemmistön pelkäksi vallankäytön kohteeksi, joka sokeasti uskoo, että heihin valtaa käyttävä eliitti ja sen käskyvallassa olevat järjestelmät toimivat demokraattisesti, laillisesti ja oikeutetusti koko kansan etua palvellen.
Ensisijaisesti valtaeliitti pyrkii hyödyntämään sellaisia menetelmiä, jotka mahdollistavat yhteiskuntarauhan säilymisen ja yhteiskunnan vakaan toiminnan. Tämä on elintärkeää yhteiskunnallisen järjestyksen ja valtaeliitin aseman säilyttämisen kannalta.
Tehokkain tällainen menetelmä on valvoa, kontrolloida ja ohjailla kansalaisten enemmistöä ja sen käyttäytymistä heidän huomaamattaan. Tämä puolestaan on mahdollista vain sen ajatuksia valvomalla, kontrolloimalla ja ohjailemalla. Tässä onnistuakseen valtaeliitti harjoittaa kaikkialle ulottuvaa manipulointia sen eri muodoissaan. Niinpä kansalaiset altistetaan jatkuvasti erilaiselle suostuttelulle, indoktrinaatiolle ja propagandalle. Ääritapauksissa valtaeliitti alistaa kansalaisten enemmistön jopa suoranaisen aivopesun kohteeksi. Esimerkkinä tällaisesta aivopesusta toimii vaikkapa päätös EU:iin liittymisestä ja sen ”hyödyistä” tavalliselle kansalaiselle (”halpa” ruoka, ”halvat” autot jne.) tai hehkulamppujen totaalikielto yhtenä ilmastonmuutosuskonnon sakramenttina.
Vallankäytön eri muodot
Erityisen tärkeää kansalaisten suuren enemmistön ajatusten hallinta ja ohjailu on ”vapaille” ja ”demokraattisille” hallituksille, joiden kynnys pakkovallan (poliittiset vainot, laittomat pidätykset, avoin sensuuri, näytösluonteiset mielipideoikeudenkäynnit jne.) tai suoranaisen väkivallan (murhat, kidutukset, ”katoamiset”, järjestelmälliset joukkoraiskaukset jne.) käyttöön toisinajattelijoita kohtaan on merkittävästi korkeampi kuin totalitaarisissa diktatuureissa.
Modernien länsimaisten ”demokratioiden” valtaeliitti käyttää myös taloudellista valtaansa osana kansalaisten enemmistön ajatusten hallintaa ja ohjailua. Taloudellisen vallan käyttö voi tarkoittaa esimerkiksi taloudellista apua tietyille, ”oikein ajatteleville” tahoille (puoluetuki, lehdistötuki), ja vastaavasti taloudellisina pakotteina tai sanktioina ”väärin ajatteleville” tahoille (em. tukien lakkauttaminen). Keskeisin taloudellisen vallan muoto on talouselämän ja taloudellisten resurssien epädemokraattinen kontrolli ja ohjailu.
Tehokkain vallankäytön eri muodoista on kuitenkin ns. ideologinen vallankäyttö. Ideologiat ovat aatejärjestelmiä, jotka koostuvat mielipiteistä, arvoista, käsityksistä, uskomuksista jne. sekä erilaisista teorioista, jotka nivovat niitä yhteen. Ideologiat eivät suinkaan ole minkäänlaisia yleismaailmallisia totuuksia, vaan ne heijastavat vain tiettyjen yksilöiden, ryhmien, kulttuurien jne. etuja, tarpeita ja pyrkimyksiä. Pohjimmiltaan ideologia on pelkkä yksittäinen ajatus, jota toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Omia etujaan myötäilevillä ideologioilla valtaeliitti tuottaa, ylläpitää ja uusintaa tavoitteitaan hyödyttäviä asenteita, uskomuksia ja kuvitelmia. Samalla se hallitsee yksilöiden tai kokonaisten yhteiskunnallisten ryhmien ajatuksia ja käsityksiä sekä pitää yllä yhteiskunnallista järjestystä.
Ideologisen vallankäytön avulla valtaeliitti valvoo ja ohjailee haluamallaan tavalla erilaisia merkittäviä yhteiskunnallisia instituutioita, jollaisia edustavat esimerkiksi koulutus- ja kasvatusjärjestelmä, kirkko, tiedotusvälineet, puolueet sekä erilaiset etujärjestöt. Niitä häikäilemättä hyväksi käyttäen valtaeliitti täyttää koko väestön – sosioekonomisesta asemasta riippumatta – mielet ja ajatukset kulloinkin oman toimintansa, omien etujensa ja omien tavoitteidensa näkökulmasta parhaiksi katsomillaan tiedoilla, taidoilla ja ideologioilla. Näin se kykenee vaikuttamaan ensin kansalaisten asenteisiin ja mielipiteisiin, lopulta myös heidän käyttäytymiseensä ja aktiivisuuteensa.
Ideologinen vallankäyttö – samoin kuin taloudellinen vallankäyttö – on hyvin taitavasti suunniteltua, toteutettua ja erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin piilotettua. Siksi sitä on erittäin vaikeaa havaita, vaikka se vaikuttaa erittäin tehokkaasti kaikkiin kansalaisiin.
Avoin nimetön valta
Valtaeliitti voi käyttää valitsemaansa vallan muotoa tilanteesta riippuen joko avoimesti eli suoraan ja peittelemättä, tai vaihtoehtoisesti anonyyminä, nimettömänä.
Avoin vallankäyttö pyrkii hyödyntämään ensisijaisesti näennäisen ”avointa”, ”vilpitöntä” ja ”demokraattista” keskustelua ja sellaisiksi nähtyjä vaikutuskanavia, esimerkiksi tuottamalla erilaisia ”oikeaa totuutta” julistavia lehtiartikkeleja ja tv-dokumentteja. Niiden avulla kansalaisia suostutellaan puraisematta nielaisemaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen varjolla markkinoitavia veroja yms. maksuja, jotka eivät sinällään mitenkään vaikuta ilmastonmuutokseen saati estä sitä. Valtaeliitti ei pelkää tarvittaessa käyttää konkreettisiakaan rangaistuksia, esimerkiksi opiskelijan rankaisemista ei-toivotusta käyttäytymisestä. Avointa vallankäyttöä voisikin luonnehtia eräänlaiseksi ”keppi- ja porkkana – menetelmäksi”.
Erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja järjestelmiin piiloutunut nimetön valta puolestaan pyrkii psyykkisen manipulaation keinoin alitajuisesti vaikuttamaan vastaanottajan ajatuksiin, tunteisiin, asenteisiin ja mielikuviin ilman, että kohde itse edes huomaa mitään. Erityisesti se pyrkii rakentamaan valheellista mielikuvaa, jonka mukaan mitään vallankäyttöä ei ole olemassakaan, vaan vapaat yksilöt itse tekevät omaehtoisia valintojaan ja toimivat miten itse kulloinkin parhaaksi katsovat.
Kaikkialle lonkeronsa ulottavan manipulaation avulla valtaeliitti pyrkii luomaan eräänlaisen massaihmisen, joka luulee olevansa kaikista harhaanjohtajista vapaa, ajattelevansa omia ajatuksiaan, tekevänsä omia valintojaan ja elävänsä omaa elämäänsä omilla ehdoillaan. Todellisuudessa massaihminen on tahdoton, herkkäuskoinen ja kykenemätön perusteltuun kritiikkiin. Siksi hän erittäin altis ulkopuoliselle vaikutukselle ja harhaanjohtamiselle ja aina valmis tekemään kaiken sen, mitä valtaeliitti kulloinkin häneltä keksii vaatia. Ja sehän keksii, esimerkiksi siirtyminen digitaalisiin televisiolähetyksiin jo valmiiksi vanhentunutta tekniikkaa ”hyödyntäen”.
Merkittävä rooli valtaeliitin harjoittamassa ajatusten ja mielien muokkaamisessa on erilaisilla kasvatus-, koulutus- ja opetusjärjestelmillä. Niiden avulla valtaeliitti opettaa kansalaisille tietynlaista ”oikeaa” ajattelua ja käyttäytymistä, jota kuvaavat lukemattomat erilaiset monimutkaiset säännöt. Tavoitteena on normalisoida ihmiset, saada heidät käyttäytymään halutulla tavalla ja tukahduttaa kansalaisten spontaani toiminta. Näin heidät saadaan johdateltua konformismiin eli vapaaehtoiseen vaatimuksiin ja vallitsevaan suuntaukseen mukautumiseen. Kaikille pakollinen peruskoulutusjärjestelmä on huippuunsa viritetty aivopesukone linkouksella, kuivauksella ja silityksellä. Se vaikuttaa yhteiskunnan jokaiseen jäseneen suunnilleen samalla lailla. Halusi hän sitä itse tai ei.
Myös tiedotusvälineiden rooli moderneissa yhteiskunnissa on keskeinen: voidakseen täyttää kansalaisten enemmistön sujuvalla propagandallaan ja samalla sammuttaa niiden omaehtoisen ajattelun, valtaeliitti pyrkii kaikin keinoin saamaan haltuunsa joukkotiedotusvälineet. Tässä se onkin jo erittäin hyvin onnistunut. Etenkin televisiosta on tullut valtaeliitin pyrkimysten keskeinen välikappale, jonka avulla huippuunsa viritetyt propagandamyllyt jauhavat ja muokkaavat kansalaisten enemmistön ajatuksia niin, että sen mielipiteet kääntyvät vääjäämättä valtaeliitin tavoitteiden mukaisiksi ja niitä palveleviksi.
Jokaiselle kansalaiselle pakollista peruskoulua ja valtamediaa hyväksikäyttäen valtaeliitti pyrkii siis tarkoituksellisesti riistämään kansalaisten enemmistöltä mahdollisuudet kehittää kriittistä ja omaehtoista ajattelua, jonka avulla se voisi arvioida tai ainakin tiedostaa edes osan siitä manipulaatiosta, jonka kohteena se jatkuvasti on.
Tämä riisto alkaa jo varhaisessa lapsuudessa, jolloin päiväkodissa ja alakoulussa lapsiimme istutetaan pelko ”poikkeavuudesta”, ”erilaisuudesta” ja/tai ”epänormaaliudesta”. Näin heidät saadaan vapaaehtoisesti tasapäistymään, luopumaan omista, itselleen luontaisesti tyypillisistä luonteenpiirteistään ja omista kiinnostuksen kohteistaan sekä vapaaehtoisesti tavoittelemaan toisten kanssa samanlaiseksi tulemista. Riippumatta siitä, ovatko yhteiskunnan säännöt ja vaatimukset mielekkäitä vai eivät, alkaa tasapäistetty ja systemaattisesti tiettyyn muottiin pakkososiaalistettu lapsi vapaaehtoisesti käyttäytyä tavalla, joka parhaiten edistää vain valtaeliitin tahtoon ja tavoitteisiin mukautumista. Tämä on tavoitekin.
Mitä varhaisemmin lapset saadaan pelkäämään omaa mahdollista erilaisuuttaan, sen tehokkaammin heitä voidaan myöhäisemmällä iällä johtaa ja ohjailla ilman minkäänlaista ulkoista pakkovaltaa tai voiman käyttöä. Tässä kasvatustyössä suomalaisen peruskoulujärjestelmän rooli ja tehokkuus on häiriintyneen korostunut. Koulutusjärjestelmän sisään ja koulun arkisiin käytänteisiin piilotettu manipulointi eri muodoissaan estää itsenäisen ajattelun ja toiminnan syntymisen ilman, että lapsi tai nuori itse koskaan edes havaitsee niitä mekanismeja, joilla hänen ajatuksiinsa ja käytökseensä ja alati vaikutetaan.
Surullisinta on se, että näin jo varhaisesta lapsuudesta lähtien käsitelty ihminen uskoo aikuisena täysin vilpittömästi, että hänen valintansa ovat hänen oman vapaan tahtonsa ja omien itsenäisten päätöstensä tulosta.
Luettavaa
Ahlfors, B., Kolanen, R. & Reuna, R. 1995. Valta murroksessa. Helsinki: Tammi
Althusser, L. 1984. Ideologiset valtiokoneistot. Tampere: Vastapaino.
Broady, D. 1986. Piilo-opetussuunnitelma – Mihin koulussa opitaan. Tampere: Vastapaino.
Chomsky, N. 2002. Ideologia ja valta. Helsinki: Like.
Chomsky, N. 2003. Mediakontrolli. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Sammakko.
Hitler, A. 1941. Taisteluni osa 2. Kansallissosialistinen liike. Porvoo: WSOY
Huttunen, R. 1999. Opettamisen filosofia ja kritiikki. Jyväskylän yliopisto.
Huttunen, R. 1999. Koulutuksen ideologisuudesta. Teoksessa Aittola, T. (toim.) Kasvatussosiologian teoreetikoita. Helsinki: Gaudeamus. 44 – 57.
Huttunen, R. 2003. Kommunikatiivinen opettaminen. Indoktrinaation kriittinen teoria. Jyväskylän yliopisto
Le Bon, G. 1912. Joukkosielu.
Pietilä, K. 1998. Massa ja yleisö journalismin historiassa. Teoksessa Kunelius, R. & Kivikuru, U. (toim.). Viestinnän jäljillä – näkökulmia uuden ajan ilmiöön. Juva: WSOY. 57 – 78.
Pratkanis, A. & Aronson, E. 1992. Age of Propaganda. The everyday use and abuse of persuasion. New York: W.H.Freeman and Company
Puolimatka, T. 1998. Rakenteellinen indoktrinaatio. Teoksessa Mäkelä, P. Vehkavaara, T. & Vuorio, T. (toim.) Filosofisia iskuja. Kirjoituksia Martti Kuokkasen 50-vuotispäivän kunniaksi. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta vol 65. Tampere: Fitty 65. 228 – 237.
Puolimatka, T. 2001. Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa. Helsinki: Tammi
Rainio, K. 1971. Informaatiosota ja vapaa ihminen. Porvoo: WSOY
Ramonet, I. 2001. Median tyrannia. Helsinki: WSOY.
Reich, W. 1973. Fasismin massapsykologia. Keuruu: Otava.
Räsänen, J. 1992. Mahdollisuudeksi avautuva koulu. Jyväskylä: Gummerus
Vuolle, M. 1997. Kapitalismin massapsykologia. Teoksessa Junttila, J., Ora, S. ja
Rinnetmäki-Rantanen, K. (toim.) Katso ihmistä. Tampereen hiippakunnan 49. vuosikirja. 92 – 113.
VALTAELIITTI JA MANIPULAATION TARVE
Valtaeliitti
Niin sanotun klassisen eliittiteorian mukaan kaikissa yhteiskunnissa on kaksi ryhmää: hallitseva, kaikki tärkeät ja kauaskantoiset päätökset tekevä pieni vähemmistö sekä suuri hallittujen enemmistö. Yhteiskunnalla tarkoitan tässä tiettyä, rajattua maantieteellistä aluetta ja tällä alueella asuvaa väestöä. Muita yhteiskuntaa kuvaavia tekijöitä ovat esimerkiksi yhteinen kulttuuri, yhteinen kieli, vahvistetut rajat, perustuslakiin nojaava poliittinen järjestelmä sekä yhteinen kansallinen historia.
Yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevan todellisuuden määrittelevät ne henkilöt ja ryhmät, joilla on eniten valtaa. Vallalla tarkoitan tässä kykyä vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen halutulla tavalla. Nämä henkilöt, ryhmät ja tahot muodostavat ns. valtaeliitin (myös valtaa pitävä eliitti), johon kuuluu mm. poliitikkoja, tieteen ja kulttuurin edustajia, mediavaikuttajia, korkeita virkamiehiä, teollisuuden ja elinkeinoelämän vaikuttajia, pankkien johtajia sekä ammattiyhdistysjohtajia.
Valtaeliitti ei ole virallisesti järjestäytynyt organisaatio, vaan enemmänkin eräänlainen ”hyvä veli – järjestelmä”. Sen olemassaolo, toiminta ja tehokkuus eivät perustu demokratiaan, tasa-arvoon tai oikeudenmukaisuuteen, vaan siihen kuuluvien tahojen yhteneväisiin etuihin. Yhteisten etujen olemassaolo puolestaan johtaa siihen, että valtaeliittiin kuuluvat henkilöt taustastaan tai virallisesta eturyhmästään riippumatta myötäilevät ja suojelevat toinen toisiaan.
Valtaeliitti ja sen jäsenet ovat poikkeuksetta muita ryhmiä – yksittäisistä kansalaisista nyt puhumattakaan – kykenevämpiä muuttamaan (tai olemaan muuttamatta) yhteiskuntaa ja siinä kulloinkin vallitsevaa todellisuutta.
Valtaeliitin tavoitteet
Eräs valtaeliitin tärkeimmistä tehtävistä on pitää kansalaisten enemmistö jatkuvassa nöyryyden ja alistumisen tilassa ja estää sen henkinen vapautuminen sekä itsemääräämisoikeuden kehittyminen. Perimmäisenä pyrkimyksenä on näin estää yhteiskunnan ja sen toiminnan kehittäminen suuren enemmistön etujen näkökulmasta. Tämä vaihtoehto tietäisi valtaeliitille pelkästään erilaisia hankaluuksia.
Keskeistä tässä kansalaisten enemmistön nöyryyttämisessä ja alistamisessa on opettaa se automaattisesti hyväksymään ja omaksumaan valtaeliitin oikeina ja hyväksyttävinä pitämät arvot. Ongelmaksi nousee helposti se, että ne ovat hyvin usein ristiriidassa kansalaisten enemmistön omien arvojen ja etenkin sen etujen kanssa, sillä valtaeliitin arvot perustuvat pitkälti vain sen häpeilemättömään oman edun tavoitteluun. Ristiriitoja tuottaa myös valtaeliitin ja kansalaisten enemmistön näkemyserot siitä, mitä tai millaista demokratian tulisi olla ja millä perustein.
Näistä syistä johtuen valtaeliitti pyrkii saamaan kansalaiset uskomaan, että valta on kansalla ja yhteiskunnassa vallitsee aito demokratia. Todellisuudessa näin ei tietenkään ole, vaan kaikki yhteiskunnallinen valta ja vaikutuskanavat ovat käytännössä pienen valtaeliitin hallussa.
Valvonnassaan olevaa aivopesukoneistoa tehokkaasti hyödyntäen valtaeliitti uskottelee kansalaisten enemmistölle tietävänsä parhaiten, mikä on sen parhaaksi ja sen etujen mukaista. Valtaeliitti ottaa mielellään suojelevan isoveljen roolin ja estää kansalaisia toimimasta ”tyhmästi” ja ”etujensa vastaisesti”. Todellisuudessa kansalaiset olisivat täysin kykeneväisiä toimimaan viisaasti ja omien etujensa mukaisesti.
Valtaeliitin edustajat saattavat ilmeenkään värähtämättä esimerkiksi väittää, että kansanäänestyksiä kansakunnalle tärkeistä asioista ei tarvita (esimerkiksi EU:n perustuslaki), koska kansa voisi äänestää ”väärin”, ja myöhemmin joutuisi kärsimään tästä. Siksi on parempi, että tämä pieni viisasten kerho ”pyyteettömästi” työskentelee kansan puolesta ja sen parhaaksi. Todellisuudessa se toimii täysin suunnitelmallisesti ja omien tarkoitusperiensä ajamana kansan etujen ja tahdon vastaisesti. Tästä toimii mainiona esimerkkinä vaikkapa ministeri Thorsin värkkäilemä uusi ulkomaalaislakiesitys humanitaarisine suojeluineen.
Valtaeliitin eräänlaisen ”kovan ytimen” muodostavat ammattipoliitikot. Erään tunnetun valtiomiehen mukaan”poliitikot tietävät, että kansa pyrkii säännöllisesti kapinoimaan ja karkaamaan pois puolueiden vaikutuspiiristä”. Tällöin valtaeliitti ”turvautuu vanhoihin, hyväksi havaittuihin keinoihin: he muodostavat valiokuntia, työryhmiä, paneeleja jne., jotka kuulostelevat äänioikeutettujen kansalaisten mielialoja, perehtyvät sanomalehtien lausuntoihin, kiertelevät erilaisissa tilaisuuksissa kuulostelemassa tavallisen kansan mielialoja jne. Näin ne saavat vähitellen selville, mitä kansan syvät rivit juuri sillä hetkellä haluavat ja toivovat, mitä puolestaan inhoavat. Tämän jälkeen nämä valiokunnat, työryhmät jne. ’tarkistavat’ vanhat poliittiset puolueohjelmansa” (siis ne samat puolueohjelmat, jotka on ”tarkistettu” jo kymmeniä kertoja ennemmin).
”Raskaan” työnsä päätteeksi ne ”laativat uudet ohjelmat, joissa jokaiselle annetaan, mitä hänelle kuuluukin: maanviljelijöille luvataan, että maataloutta suojellaan eikä tukiaisia leikata, yritysjohtajille ja teollisuudenharjoittajille luvataan, että heidän tehtaitaan ja tavaroitaan suojellaan, kuluttajille luvataan, että heidän ostoksensa ja säästönsä turvataan, opettajille luvataan lisää palkkaa, virkamiehille luvataan parempia eläkkeitä, vanhusten, sairaiden, leskien ja orpojen asemaa kohennetaan samoin kuin yksinhuoltajien ja näiden lapsien asemaa, liikennettä edistetään ja veroja ainakin alennetaan, jollei peräti poisteta kokonaan.”
Kuulostiko tutulta? Ei, tuossa ei puhunut Vanhanen, Katainen tai Urpilainen, vaan ihan eri ”firman mies”. Annetaanpa hänen jatkaa vielä hetkinen:
”Kun valtaeliitti on näin varmistunut äänioikeutettujen kansalaisten järkkymättömästä typeryydestä, se aloittaa propagandansa, jonka mukaan ’uusi ja uljaampi yhteiskunta on syntymässä’ (vrt. esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon merkittävä lisääminen, taistelu työttömyyttä ja syrjäytymistä vastaan, monikulttuurisuus voimavarana ja rikkautena jne.). Kun vaalit on pidetty, ja omat poliittiset tavoitteet saavutettu, valiokunnat ja työryhmät jne. hajaantuvat. Se ainoa uusi, mitä saatiin aikaan, on lähinnä poliitikkojen ja muun valtaeliitin paremmat ansiot ja muut taloudelliset edut”.
Ei, ei ollut Lipponenkaan kyseessä.
Monista henkilökohtaisista puutteistaan, ongelmistaan ja sekoiluistaan tunnettu Adolf Hitlerhän se tuossa ylempänä kuvaili hyvin osuvasti poliittista valtaeliittiä teoksessaan ”Mein Kampf” (1941). Aatu-vainaa kiteytti valtaeliitin ”ihmisiksi, joiden ainoa todellinen huoli on käytännössä huoli seuraavien vaalien tuloksesta”. Aatulla oli ainakin tämän asian suhteen kieltämättä näkemys kohdallaan ja sana hallussaan.
Manipulaation tarve
Valtaeliitin valta ei ole kansan sille antamaa vaan kansalta otettua. Valtaeliitti on itse luonut valtansa, viralliset totuutensa ja niitä tukevat viralliset uskomukset, jotka toisinaan saavuttavat lähes uskonnolliset mittakaavat, esimerkiksi usko koulutuksen, tutkintojen ja todistusten kaikkivoipuuteen sekä työvoimapulaan.
Valtaeliitti haluaa myös tavallisen kansan hyväksyvän ja omaksuvan nämä totuudet ja uskomukset. Siksi valtaeliitti pyrkii alistamaan kansalaisten enemmistön pelkäksi vallankäytön kohteeksi, joka sokeasti uskoo, että heihin valtaa käyttävä eliitti ja sen käskyvallassa olevat järjestelmät toimivat demokraattisesti, laillisesti ja oikeutetusti koko kansan etua palvellen.
Ensisijaisesti valtaeliitti pyrkii hyödyntämään sellaisia menetelmiä, jotka mahdollistavat yhteiskuntarauhan säilymisen ja yhteiskunnan vakaan toiminnan. Tämä on elintärkeää yhteiskunnallisen järjestyksen ja valtaeliitin aseman säilyttämisen kannalta.
Tehokkain tällainen menetelmä on valvoa, kontrolloida ja ohjailla kansalaisten enemmistöä ja sen käyttäytymistä heidän huomaamattaan. Tämä puolestaan on mahdollista vain sen ajatuksia valvomalla, kontrolloimalla ja ohjailemalla. Tässä onnistuakseen valtaeliitti harjoittaa kaikkialle ulottuvaa manipulointia sen eri muodoissaan. Niinpä kansalaiset altistetaan jatkuvasti erilaiselle suostuttelulle, indoktrinaatiolle ja propagandalle. Ääritapauksissa valtaeliitti alistaa kansalaisten enemmistön jopa suoranaisen aivopesun kohteeksi. Esimerkkinä tällaisesta aivopesusta toimii vaikkapa päätös EU:iin liittymisestä ja sen ”hyödyistä” tavalliselle kansalaiselle (”halpa” ruoka, ”halvat” autot jne.) tai hehkulamppujen totaalikielto yhtenä ilmastonmuutosuskonnon sakramenttina.
Vallankäytön eri muodot
Erityisen tärkeää kansalaisten suuren enemmistön ajatusten hallinta ja ohjailu on ”vapaille” ja ”demokraattisille” hallituksille, joiden kynnys pakkovallan (poliittiset vainot, laittomat pidätykset, avoin sensuuri, näytösluonteiset mielipideoikeudenkäynnit jne.) tai suoranaisen väkivallan (murhat, kidutukset, ”katoamiset”, järjestelmälliset joukkoraiskaukset jne.) käyttöön toisinajattelijoita kohtaan on merkittävästi korkeampi kuin totalitaarisissa diktatuureissa.
Modernien länsimaisten ”demokratioiden” valtaeliitti käyttää myös taloudellista valtaansa osana kansalaisten enemmistön ajatusten hallintaa ja ohjailua. Taloudellisen vallan käyttö voi tarkoittaa esimerkiksi taloudellista apua tietyille, ”oikein ajatteleville” tahoille (puoluetuki, lehdistötuki), ja vastaavasti taloudellisina pakotteina tai sanktioina ”väärin ajatteleville” tahoille (em. tukien lakkauttaminen). Keskeisin taloudellisen vallan muoto on talouselämän ja taloudellisten resurssien epädemokraattinen kontrolli ja ohjailu.
Tehokkain vallankäytön eri muodoista on kuitenkin ns. ideologinen vallankäyttö. Ideologiat ovat aatejärjestelmiä, jotka koostuvat mielipiteistä, arvoista, käsityksistä, uskomuksista jne. sekä erilaisista teorioista, jotka nivovat niitä yhteen. Ideologiat eivät suinkaan ole minkäänlaisia yleismaailmallisia totuuksia, vaan ne heijastavat vain tiettyjen yksilöiden, ryhmien, kulttuurien jne. etuja, tarpeita ja pyrkimyksiä. Pohjimmiltaan ideologia on pelkkä yksittäinen ajatus, jota toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Omia etujaan myötäilevillä ideologioilla valtaeliitti tuottaa, ylläpitää ja uusintaa tavoitteitaan hyödyttäviä asenteita, uskomuksia ja kuvitelmia. Samalla se hallitsee yksilöiden tai kokonaisten yhteiskunnallisten ryhmien ajatuksia ja käsityksiä sekä pitää yllä yhteiskunnallista järjestystä.
Ideologisen vallankäytön avulla valtaeliitti valvoo ja ohjailee haluamallaan tavalla erilaisia merkittäviä yhteiskunnallisia instituutioita, jollaisia edustavat esimerkiksi koulutus- ja kasvatusjärjestelmä, kirkko, tiedotusvälineet, puolueet sekä erilaiset etujärjestöt. Niitä häikäilemättä hyväksi käyttäen valtaeliitti täyttää koko väestön – sosioekonomisesta asemasta riippumatta – mielet ja ajatukset kulloinkin oman toimintansa, omien etujensa ja omien tavoitteidensa näkökulmasta parhaiksi katsomillaan tiedoilla, taidoilla ja ideologioilla. Näin se kykenee vaikuttamaan ensin kansalaisten asenteisiin ja mielipiteisiin, lopulta myös heidän käyttäytymiseensä ja aktiivisuuteensa.
Ideologinen vallankäyttö – samoin kuin taloudellinen vallankäyttö – on hyvin taitavasti suunniteltua, toteutettua ja erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin piilotettua. Siksi sitä on erittäin vaikeaa havaita, vaikka se vaikuttaa erittäin tehokkaasti kaikkiin kansalaisiin.
Avoin nimetön valta
Valtaeliitti voi käyttää valitsemaansa vallan muotoa tilanteesta riippuen joko avoimesti eli suoraan ja peittelemättä, tai vaihtoehtoisesti anonyyminä, nimettömänä.
Avoin vallankäyttö pyrkii hyödyntämään ensisijaisesti näennäisen ”avointa”, ”vilpitöntä” ja ”demokraattista” keskustelua ja sellaisiksi nähtyjä vaikutuskanavia, esimerkiksi tuottamalla erilaisia ”oikeaa totuutta” julistavia lehtiartikkeleja ja tv-dokumentteja. Niiden avulla kansalaisia suostutellaan puraisematta nielaisemaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen varjolla markkinoitavia veroja yms. maksuja, jotka eivät sinällään mitenkään vaikuta ilmastonmuutokseen saati estä sitä. Valtaeliitti ei pelkää tarvittaessa käyttää konkreettisiakaan rangaistuksia, esimerkiksi opiskelijan rankaisemista ei-toivotusta käyttäytymisestä. Avointa vallankäyttöä voisikin luonnehtia eräänlaiseksi ”keppi- ja porkkana – menetelmäksi”.
Erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja järjestelmiin piiloutunut nimetön valta puolestaan pyrkii psyykkisen manipulaation keinoin alitajuisesti vaikuttamaan vastaanottajan ajatuksiin, tunteisiin, asenteisiin ja mielikuviin ilman, että kohde itse edes huomaa mitään. Erityisesti se pyrkii rakentamaan valheellista mielikuvaa, jonka mukaan mitään vallankäyttöä ei ole olemassakaan, vaan vapaat yksilöt itse tekevät omaehtoisia valintojaan ja toimivat miten itse kulloinkin parhaaksi katsovat.
Kaikkialle lonkeronsa ulottavan manipulaation avulla valtaeliitti pyrkii luomaan eräänlaisen massaihmisen, joka luulee olevansa kaikista harhaanjohtajista vapaa, ajattelevansa omia ajatuksiaan, tekevänsä omia valintojaan ja elävänsä omaa elämäänsä omilla ehdoillaan. Todellisuudessa massaihminen on tahdoton, herkkäuskoinen ja kykenemätön perusteltuun kritiikkiin. Siksi hän erittäin altis ulkopuoliselle vaikutukselle ja harhaanjohtamiselle ja aina valmis tekemään kaiken sen, mitä valtaeliitti kulloinkin häneltä keksii vaatia. Ja sehän keksii, esimerkiksi siirtyminen digitaalisiin televisiolähetyksiin jo valmiiksi vanhentunutta tekniikkaa ”hyödyntäen”.
Merkittävä rooli valtaeliitin harjoittamassa ajatusten ja mielien muokkaamisessa on erilaisilla kasvatus-, koulutus- ja opetusjärjestelmillä. Niiden avulla valtaeliitti opettaa kansalaisille tietynlaista ”oikeaa” ajattelua ja käyttäytymistä, jota kuvaavat lukemattomat erilaiset monimutkaiset säännöt. Tavoitteena on normalisoida ihmiset, saada heidät käyttäytymään halutulla tavalla ja tukahduttaa kansalaisten spontaani toiminta. Näin heidät saadaan johdateltua konformismiin eli vapaaehtoiseen vaatimuksiin ja vallitsevaan suuntaukseen mukautumiseen. Kaikille pakollinen peruskoulutusjärjestelmä on huippuunsa viritetty aivopesukone linkouksella, kuivauksella ja silityksellä. Se vaikuttaa yhteiskunnan jokaiseen jäseneen suunnilleen samalla lailla. Halusi hän sitä itse tai ei.
Myös tiedotusvälineiden rooli moderneissa yhteiskunnissa on keskeinen: voidakseen täyttää kansalaisten enemmistön sujuvalla propagandallaan ja samalla sammuttaa niiden omaehtoisen ajattelun, valtaeliitti pyrkii kaikin keinoin saamaan haltuunsa joukkotiedotusvälineet. Tässä se onkin jo erittäin hyvin onnistunut. Etenkin televisiosta on tullut valtaeliitin pyrkimysten keskeinen välikappale, jonka avulla huippuunsa viritetyt propagandamyllyt jauhavat ja muokkaavat kansalaisten enemmistön ajatuksia niin, että sen mielipiteet kääntyvät vääjäämättä valtaeliitin tavoitteiden mukaisiksi ja niitä palveleviksi.
Jokaiselle kansalaiselle pakollista peruskoulua ja valtamediaa hyväksikäyttäen valtaeliitti pyrkii siis tarkoituksellisesti riistämään kansalaisten enemmistöltä mahdollisuudet kehittää kriittistä ja omaehtoista ajattelua, jonka avulla se voisi arvioida tai ainakin tiedostaa edes osan siitä manipulaatiosta, jonka kohteena se jatkuvasti on.
Tämä riisto alkaa jo varhaisessa lapsuudessa, jolloin päiväkodissa ja alakoulussa lapsiimme istutetaan pelko ”poikkeavuudesta”, ”erilaisuudesta” ja/tai ”epänormaaliudesta”. Näin heidät saadaan vapaaehtoisesti tasapäistymään, luopumaan omista, itselleen luontaisesti tyypillisistä luonteenpiirteistään ja omista kiinnostuksen kohteistaan sekä vapaaehtoisesti tavoittelemaan toisten kanssa samanlaiseksi tulemista. Riippumatta siitä, ovatko yhteiskunnan säännöt ja vaatimukset mielekkäitä vai eivät, alkaa tasapäistetty ja systemaattisesti tiettyyn muottiin pakkososiaalistettu lapsi vapaaehtoisesti käyttäytyä tavalla, joka parhaiten edistää vain valtaeliitin tahtoon ja tavoitteisiin mukautumista. Tämä on tavoitekin.
Mitä varhaisemmin lapset saadaan pelkäämään omaa mahdollista erilaisuuttaan, sen tehokkaammin heitä voidaan myöhäisemmällä iällä johtaa ja ohjailla ilman minkäänlaista ulkoista pakkovaltaa tai voiman käyttöä. Tässä kasvatustyössä suomalaisen peruskoulujärjestelmän rooli ja tehokkuus on häiriintyneen korostunut. Koulutusjärjestelmän sisään ja koulun arkisiin käytänteisiin piilotettu manipulointi eri muodoissaan estää itsenäisen ajattelun ja toiminnan syntymisen ilman, että lapsi tai nuori itse koskaan edes havaitsee niitä mekanismeja, joilla hänen ajatuksiinsa ja käytökseensä ja alati vaikutetaan.
Surullisinta on se, että näin jo varhaisesta lapsuudesta lähtien käsitelty ihminen uskoo aikuisena täysin vilpittömästi, että hänen valintansa ovat hänen oman vapaan tahtonsa ja omien itsenäisten päätöstensä tulosta.
Luettavaa
Ahlfors, B., Kolanen, R. & Reuna, R. 1995. Valta murroksessa. Helsinki: Tammi
Althusser, L. 1984. Ideologiset valtiokoneistot. Tampere: Vastapaino.
Broady, D. 1986. Piilo-opetussuunnitelma – Mihin koulussa opitaan. Tampere: Vastapaino.
Chomsky, N. 2002. Ideologia ja valta. Helsinki: Like.
Chomsky, N. 2003. Mediakontrolli. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Sammakko.
Hitler, A. 1941. Taisteluni osa 2. Kansallissosialistinen liike. Porvoo: WSOY
Huttunen, R. 1999. Opettamisen filosofia ja kritiikki. Jyväskylän yliopisto.
Huttunen, R. 1999. Koulutuksen ideologisuudesta. Teoksessa Aittola, T. (toim.) Kasvatussosiologian teoreetikoita. Helsinki: Gaudeamus. 44 – 57.
Huttunen, R. 2003. Kommunikatiivinen opettaminen. Indoktrinaation kriittinen teoria. Jyväskylän yliopisto
Le Bon, G. 1912. Joukkosielu.
Pietilä, K. 1998. Massa ja yleisö journalismin historiassa. Teoksessa Kunelius, R. & Kivikuru, U. (toim.). Viestinnän jäljillä – näkökulmia uuden ajan ilmiöön. Juva: WSOY. 57 – 78.
Pratkanis, A. & Aronson, E. 1992. Age of Propaganda. The everyday use and abuse of persuasion. New York: W.H.Freeman and Company
Puolimatka, T. 1998. Rakenteellinen indoktrinaatio. Teoksessa Mäkelä, P. Vehkavaara, T. & Vuorio, T. (toim.) Filosofisia iskuja. Kirjoituksia Martti Kuokkasen 50-vuotispäivän kunniaksi. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta vol 65. Tampere: Fitty 65. 228 – 237.
Puolimatka, T. 2001. Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa. Helsinki: Tammi
Rainio, K. 1971. Informaatiosota ja vapaa ihminen. Porvoo: WSOY
Ramonet, I. 2001. Median tyrannia. Helsinki: WSOY.
Reich, W. 1973. Fasismin massapsykologia. Keuruu: Otava.
Räsänen, J. 1992. Mahdollisuudeksi avautuva koulu. Jyväskylä: Gummerus
Vuolle, M. 1997. Kapitalismin massapsykologia. Teoksessa Junttila, J., Ora, S. ja
Rinnetmäki-Rantanen, K. (toim.) Katso ihmistä. Tampereen hiippakunnan 49. vuosikirja. 92 – 113.
VALTAELIITTI JA MANIPULAATION TARVE
Valtaeliitti
Niin sanotun klassisen eliittiteorian mukaan kaikissa yhteiskunnissa on kaksi ryhmää: hallitseva, kaikki tärkeät ja kauaskantoiset päätökset tekevä pieni vähemmistö sekä suuri hallittujen enemmistö. Yhteiskunnalla tarkoitan tässä tiettyä, rajattua maantieteellistä aluetta ja tällä alueella asuvaa väestöä. Muita yhteiskuntaa kuvaavia tekijöitä ovat esimerkiksi yhteinen kulttuuri, yhteinen kieli, vahvistetut rajat, perustuslakiin nojaava poliittinen järjestelmä sekä yhteinen kansallinen historia.
Yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevan todellisuuden määrittelevät ne henkilöt ja ryhmät, joilla on eniten valtaa. Vallalla tarkoitan tässä kykyä vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen halutulla tavalla. Nämä henkilöt, ryhmät ja tahot muodostavat ns. valtaeliitin (myös valtaa pitävä eliitti), johon kuuluu mm. poliitikkoja, tieteen ja kulttuurin edustajia, mediavaikuttajia, korkeita virkamiehiä, teollisuuden ja elinkeinoelämän vaikuttajia, pankkien johtajia sekä ammattiyhdistysjohtajia.
Valtaeliitti ei ole virallisesti järjestäytynyt organisaatio, vaan enemmänkin eräänlainen ”hyvä veli – järjestelmä”. Sen olemassaolo, toiminta ja tehokkuus eivät perustu demokratiaan, tasa-arvoon tai oikeudenmukaisuuteen, vaan siihen kuuluvien tahojen yhteneväisiin etuihin. Yhteisten etujen olemassaolo puolestaan johtaa siihen, että valtaeliittiin kuuluvat henkilöt taustastaan tai virallisesta eturyhmästään riippumatta myötäilevät ja suojelevat toinen toisiaan.
Valtaeliitti ja sen jäsenet ovat poikkeuksetta muita ryhmiä – yksittäisistä kansalaisista nyt puhumattakaan – kykenevämpiä muuttamaan (tai olemaan muuttamatta) yhteiskuntaa ja siinä kulloinkin vallitsevaa todellisuutta.
Valtaeliitin tavoitteet
Eräs valtaeliitin tärkeimmistä tehtävistä on pitää kansalaisten enemmistö jatkuvassa nöyryyden ja alistumisen tilassa ja estää sen henkinen vapautuminen sekä itsemääräämisoikeuden kehittyminen. Perimmäisenä pyrkimyksenä on näin estää yhteiskunnan ja sen toiminnan kehittäminen suuren enemmistön etujen näkökulmasta. Tämä vaihtoehto tietäisi valtaeliitille pelkästään erilaisia hankaluuksia.
Keskeistä tässä kansalaisten enemmistön nöyryyttämisessä ja alistamisessa on opettaa se automaattisesti hyväksymään ja omaksumaan valtaeliitin oikeina ja hyväksyttävinä pitämät arvot. Ongelmaksi nousee helposti se, että ne ovat hyvin usein ristiriidassa kansalaisten enemmistön omien arvojen ja etenkin sen etujen kanssa, sillä valtaeliitin arvot perustuvat pitkälti vain sen häpeilemättömään oman edun tavoitteluun. Ristiriitoja tuottaa myös valtaeliitin ja kansalaisten enemmistön näkemyserot siitä, mitä tai millaista demokratian tulisi olla ja millä perustein.
Näistä syistä johtuen valtaeliitti pyrkii saamaan kansalaiset uskomaan, että valta on kansalla ja yhteiskunnassa vallitsee aito demokratia. Todellisuudessa näin ei tietenkään ole, vaan kaikki yhteiskunnallinen valta ja vaikutuskanavat ovat käytännössä pienen valtaeliitin hallussa.
Valvonnassaan olevaa aivopesukoneistoa tehokkaasti hyödyntäen valtaeliitti uskottelee kansalaisten enemmistölle tietävänsä parhaiten, mikä on sen parhaaksi ja sen etujen mukaista. Valtaeliitti ottaa mielellään suojelevan isoveljen roolin ja estää kansalaisia toimimasta ”tyhmästi” ja ”etujensa vastaisesti”. Todellisuudessa kansalaiset olisivat täysin kykeneväisiä toimimaan viisaasti ja omien etujensa mukaisesti.
Valtaeliitin edustajat saattavat ilmeenkään värähtämättä esimerkiksi väittää, että kansanäänestyksiä kansakunnalle tärkeistä asioista ei tarvita (esimerkiksi EU:n perustuslaki), koska kansa voisi äänestää ”väärin”, ja myöhemmin joutuisi kärsimään tästä. Siksi on parempi, että tämä pieni viisasten kerho ”pyyteettömästi” työskentelee kansan puolesta ja sen parhaaksi. Todellisuudessa se toimii täysin suunnitelmallisesti ja omien tarkoitusperiensä ajamana kansan etujen ja tahdon vastaisesti. Tästä toimii mainiona esimerkkinä vaikkapa ministeri Thorsin värkkäilemä uusi ulkomaalaislakiesitys humanitaarisine suojeluineen.
Valtaeliitin eräänlaisen ”kovan ytimen” muodostavat ammattipoliitikot. Erään tunnetun valtiomiehen mukaan”poliitikot tietävät, että kansa pyrkii säännöllisesti kapinoimaan ja karkaamaan pois puolueiden vaikutuspiiristä”. Tällöin valtaeliitti ”turvautuu vanhoihin, hyväksi havaittuihin keinoihin: he muodostavat valiokuntia, työryhmiä, paneeleja jne., jotka kuulostelevat äänioikeutettujen kansalaisten mielialoja, perehtyvät sanomalehtien lausuntoihin, kiertelevät erilaisissa tilaisuuksissa kuulostelemassa tavallisen kansan mielialoja jne. Näin ne saavat vähitellen selville, mitä kansan syvät rivit juuri sillä hetkellä haluavat ja toivovat, mitä puolestaan inhoavat. Tämän jälkeen nämä valiokunnat, työryhmät jne. ’tarkistavat’ vanhat poliittiset puolueohjelmansa” (siis ne samat puolueohjelmat, jotka on ”tarkistettu” jo kymmeniä kertoja ennemmin).
”Raskaan” työnsä päätteeksi ne ”laativat uudet ohjelmat, joissa jokaiselle annetaan, mitä hänelle kuuluukin: maanviljelijöille luvataan, että maataloutta suojellaan eikä tukiaisia leikata, yritysjohtajille ja teollisuudenharjoittajille luvataan, että heidän tehtaitaan ja tavaroitaan suojellaan, kuluttajille luvataan, että heidän ostoksensa ja säästönsä turvataan, opettajille luvataan lisää palkkaa, virkamiehille luvataan parempia eläkkeitä, vanhusten, sairaiden, leskien ja orpojen asemaa kohennetaan samoin kuin yksinhuoltajien ja näiden lapsien asemaa, liikennettä edistetään ja veroja ainakin alennetaan, jollei peräti poisteta kokonaan.”
Kuulostiko tutulta? Ei, tuossa ei puhunut Vanhanen, Katainen tai Urpilainen, vaan ihan eri ”firman mies”. Annetaanpa hänen jatkaa vielä hetkinen:
”Kun valtaeliitti on näin varmistunut äänioikeutettujen kansalaisten järkkymättömästä typeryydestä, se aloittaa propagandansa, jonka mukaan ’uusi ja uljaampi yhteiskunta on syntymässä’ (vrt. esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon merkittävä lisääminen, taistelu työttömyyttä ja syrjäytymistä vastaan, monikulttuurisuus voimavarana ja rikkautena jne.). Kun vaalit on pidetty, ja omat poliittiset tavoitteet saavutettu, valiokunnat ja työryhmät jne. hajaantuvat. Se ainoa uusi, mitä saatiin aikaan, on lähinnä poliitikkojen ja muun valtaeliitin paremmat ansiot ja muut taloudelliset edut”.
Ei, ei ollut Lipponenkaan kyseessä.
Monista henkilökohtaisista puutteistaan, ongelmistaan ja sekoiluistaan tunnettu Adolf Hitlerhän se tuossa ylempänä kuvaili hyvin osuvasti poliittista valtaeliittiä teoksessaan ”Mein Kampf” (1941). Aatu-vainaa kiteytti valtaeliitin ”ihmisiksi, joiden ainoa todellinen huoli on käytännössä huoli seuraavien vaalien tuloksesta”. Aatulla oli ainakin tämän asian suhteen kieltämättä näkemys kohdallaan ja sana hallussaan.
Manipulaation tarve
Valtaeliitin valta ei ole kansan sille antamaa vaan kansalta otettua. Valtaeliitti on itse luonut valtansa, viralliset totuutensa ja niitä tukevat viralliset uskomukset, jotka toisinaan saavuttavat lähes uskonnolliset mittakaavat, esimerkiksi usko koulutuksen, tutkintojen ja todistusten kaikkivoipuuteen sekä työvoimapulaan.
Valtaeliitti haluaa myös tavallisen kansan hyväksyvän ja omaksuvan nämä totuudet ja uskomukset. Siksi valtaeliitti pyrkii alistamaan kansalaisten enemmistön pelkäksi vallankäytön kohteeksi, joka sokeasti uskoo, että heihin valtaa käyttävä eliitti ja sen käskyvallassa olevat järjestelmät toimivat demokraattisesti, laillisesti ja oikeutetusti koko kansan etua palvellen.
Ensisijaisesti valtaeliitti pyrkii hyödyntämään sellaisia menetelmiä, jotka mahdollistavat yhteiskuntarauhan säilymisen ja yhteiskunnan vakaan toiminnan. Tämä on elintärkeää yhteiskunnallisen järjestyksen ja valtaeliitin aseman säilyttämisen kannalta.
Tehokkain tällainen menetelmä on valvoa, kontrolloida ja ohjailla kansalaisten enemmistöä ja sen käyttäytymistä heidän huomaamattaan. Tämä puolestaan on mahdollista vain sen ajatuksia valvomalla, kontrolloimalla ja ohjailemalla. Tässä onnistuakseen valtaeliitti harjoittaa kaikkialle ulottuvaa manipulointia sen eri muodoissaan. Niinpä kansalaiset altistetaan jatkuvasti erilaiselle suostuttelulle, indoktrinaatiolle ja propagandalle. Ääritapauksissa valtaeliitti alistaa kansalaisten enemmistön jopa suoranaisen aivopesun kohteeksi. Esimerkkinä tällaisesta aivopesusta toimii vaikkapa päätös EU:iin liittymisestä ja sen ”hyödyistä” tavalliselle kansalaiselle (”halpa” ruoka, ”halvat” autot jne.) tai hehkulamppujen totaalikielto yhtenä ilmastonmuutosuskonnon sakramenttina.
Vallankäytön eri muodot
Erityisen tärkeää kansalaisten suuren enemmistön ajatusten hallinta ja ohjailu on ”vapaille” ja ”demokraattisille” hallituksille, joiden kynnys pakkovallan (poliittiset vainot, laittomat pidätykset, avoin sensuuri, näytösluonteiset mielipideoikeudenkäynnit jne.) tai suoranaisen väkivallan (murhat, kidutukset, ”katoamiset”, järjestelmälliset joukkoraiskaukset jne.) käyttöön toisinajattelijoita kohtaan on merkittävästi korkeampi kuin totalitaarisissa diktatuureissa.
Modernien länsimaisten ”demokratioiden” valtaeliitti käyttää myös taloudellista valtaansa osana kansalaisten enemmistön ajatusten hallintaa ja ohjailua. Taloudellisen vallan käyttö voi tarkoittaa esimerkiksi taloudellista apua tietyille, ”oikein ajatteleville” tahoille (puoluetuki, lehdistötuki), ja vastaavasti taloudellisina pakotteina tai sanktioina ”väärin ajatteleville” tahoille (em. tukien lakkauttaminen). Keskeisin taloudellisen vallan muoto on talouselämän ja taloudellisten resurssien epädemokraattinen kontrolli ja ohjailu.
Tehokkain vallankäytön eri muodoista on kuitenkin ns. ideologinen vallankäyttö. Ideologiat ovat aatejärjestelmiä, jotka koostuvat mielipiteistä, arvoista, käsityksistä, uskomuksista jne. sekä erilaisista teorioista, jotka nivovat niitä yhteen. Ideologiat eivät suinkaan ole minkäänlaisia yleismaailmallisia totuuksia, vaan ne heijastavat vain tiettyjen yksilöiden, ryhmien, kulttuurien jne. etuja, tarpeita ja pyrkimyksiä. Pohjimmiltaan ideologia on pelkkä yksittäinen ajatus, jota toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Omia etujaan myötäilevillä ideologioilla valtaeliitti tuottaa, ylläpitää ja uusintaa tavoitteitaan hyödyttäviä asenteita, uskomuksia ja kuvitelmia. Samalla se hallitsee yksilöiden tai kokonaisten yhteiskunnallisten ryhmien ajatuksia ja käsityksiä sekä pitää yllä yhteiskunnallista järjestystä.
Ideologisen vallankäytön avulla valtaeliitti valvoo ja ohjailee haluamallaan tavalla erilaisia merkittäviä yhteiskunnallisia instituutioita, jollaisia edustavat esimerkiksi koulutus- ja kasvatusjärjestelmä, kirkko, tiedotusvälineet, puolueet sekä erilaiset etujärjestöt. Niitä häikäilemättä hyväksi käyttäen valtaeliitti täyttää koko väestön – sosioekonomisesta asemasta riippumatta – mielet ja ajatukset kulloinkin oman toimintansa, omien etujensa ja omien tavoitteidensa näkökulmasta parhaiksi katsomillaan tiedoilla, taidoilla ja ideologioilla. Näin se kykenee vaikuttamaan ensin kansalaisten asenteisiin ja mielipiteisiin, lopulta myös heidän käyttäytymiseensä ja aktiivisuuteensa.
Ideologinen vallankäyttö – samoin kuin taloudellinen vallankäyttö – on hyvin taitavasti suunniteltua, toteutettua ja erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin piilotettua. Siksi sitä on erittäin vaikeaa havaita, vaikka se vaikuttaa erittäin tehokkaasti kaikkiin kansalaisiin.
Avoin nimetön valta
Valtaeliitti voi käyttää valitsemaansa vallan muotoa tilanteesta riippuen joko avoimesti eli suoraan ja peittelemättä, tai vaihtoehtoisesti anonyyminä, nimettömänä.
Avoin vallankäyttö pyrkii hyödyntämään ensisijaisesti näennäisen ”avointa”, ”vilpitöntä” ja ”demokraattista” keskustelua ja sellaisiksi nähtyjä vaikutuskanavia, esimerkiksi tuottamalla erilaisia ”oikeaa totuutta” julistavia lehtiartikkeleja ja tv-dokumentteja. Niiden avulla kansalaisia suostutellaan puraisematta nielaisemaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen varjolla markkinoitavia veroja yms. maksuja, jotka eivät sinällään mitenkään vaikuta ilmastonmuutokseen saati estä sitä. Valtaeliitti ei pelkää tarvittaessa käyttää konkreettisiakaan rangaistuksia, esimerkiksi opiskelijan rankaisemista ei-toivotusta käyttäytymisestä. Avointa vallankäyttöä voisikin luonnehtia eräänlaiseksi ”keppi- ja porkkana – menetelmäksi”.
Erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja järjestelmiin piiloutunut nimetön valta puolestaan pyrkii psyykkisen manipulaation keinoin alitajuisesti vaikuttamaan vastaanottajan ajatuksiin, tunteisiin, asenteisiin ja mielikuviin ilman, että kohde itse edes huomaa mitään. Erityisesti se pyrkii rakentamaan valheellista mielikuvaa, jonka mukaan mitään vallankäyttöä ei ole olemassakaan, vaan vapaat yksilöt itse tekevät omaehtoisia valintojaan ja toimivat miten itse kulloinkin parhaaksi katsovat.
Kaikkialle lonkeronsa ulottavan manipulaation avulla valtaeliitti pyrkii luomaan eräänlaisen massaihmisen, joka luulee olevansa kaikista harhaanjohtajista vapaa, ajattelevansa omia ajatuksiaan, tekevänsä omia valintojaan ja elävänsä omaa elämäänsä omilla ehdoillaan. Todellisuudessa massaihminen on tahdoton, herkkäuskoinen ja kykenemätön perusteltuun kritiikkiin. Siksi hän erittäin altis ulkopuoliselle vaikutukselle ja harhaanjohtamiselle ja aina valmis tekemään kaiken sen, mitä valtaeliitti kulloinkin häneltä keksii vaatia. Ja sehän keksii, esimerkiksi siirtyminen digitaalisiin televisiolähetyksiin jo valmiiksi vanhentunutta tekniikkaa ”hyödyntäen”.
Merkittävä rooli valtaeliitin harjoittamassa ajatusten ja mielien muokkaamisessa on erilaisilla kasvatus-, koulutus- ja opetusjärjestelmillä. Niiden avulla valtaeliitti opettaa kansalaisille tietynlaista ”oikeaa” ajattelua ja käyttäytymistä, jota kuvaavat lukemattomat erilaiset monimutkaiset säännöt. Tavoitteena on normalisoida ihmiset, saada heidät käyttäytymään halutulla tavalla ja tukahduttaa kansalaisten spontaani toiminta. Näin heidät saadaan johdateltua konformismiin eli vapaaehtoiseen vaatimuksiin ja vallitsevaan suuntaukseen mukautumiseen. Kaikille pakollinen peruskoulutusjärjestelmä on huippuunsa viritetty aivopesukone linkouksella, kuivauksella ja silityksellä. Se vaikuttaa yhteiskunnan jokaiseen jäseneen suunnilleen samalla lailla. Halusi hän sitä itse tai ei.
Myös tiedotusvälineiden rooli moderneissa yhteiskunnissa on keskeinen: voidakseen täyttää kansalaisten enemmistön sujuvalla propagandallaan ja samalla sammuttaa niiden omaehtoisen ajattelun, valtaeliitti pyrkii kaikin keinoin saamaan haltuunsa joukkotiedotusvälineet. Tässä se onkin jo erittäin hyvin onnistunut. Etenkin televisiosta on tullut valtaeliitin pyrkimysten keskeinen välikappale, jonka avulla huippuunsa viritetyt propagandamyllyt jauhavat ja muokkaavat kansalaisten enemmistön ajatuksia niin, että sen mielipiteet kääntyvät vääjäämättä valtaeliitin tavoitteiden mukaisiksi ja niitä palveleviksi.
Jokaiselle kansalaiselle pakollista peruskoulua ja valtamediaa hyväksikäyttäen valtaeliitti pyrkii siis tarkoituksellisesti riistämään kansalaisten enemmistöltä mahdollisuudet kehittää kriittistä ja omaehtoista ajattelua, jonka avulla se voisi arvioida tai ainakin tiedostaa edes osan siitä manipulaatiosta, jonka kohteena se jatkuvasti on.
Tämä riisto alkaa jo varhaisessa lapsuudessa, jolloin päiväkodissa ja alakoulussa lapsiimme istutetaan pelko ”poikkeavuudesta”, ”erilaisuudesta” ja/tai ”epänormaaliudesta”. Näin heidät saadaan vapaaehtoisesti tasapäistymään, luopumaan omista, itselleen luontaisesti tyypillisistä luonteenpiirteistään ja omista kiinnostuksen kohteistaan sekä vapaaehtoisesti tavoittelemaan toisten kanssa samanlaiseksi tulemista. Riippumatta siitä, ovatko yhteiskunnan säännöt ja vaatimukset mielekkäitä vai eivät, alkaa tasapäistetty ja systemaattisesti tiettyyn muottiin pakkososiaalistettu lapsi vapaaehtoisesti käyttäytyä tavalla, joka parhaiten edistää vain valtaeliitin tahtoon ja tavoitteisiin mukautumista. Tämä on tavoitekin.
Mitä varhaisemmin lapset saadaan pelkäämään omaa mahdollista erilaisuuttaan, sen tehokkaammin heitä voidaan myöhäisemmällä iällä johtaa ja ohjailla ilman minkäänlaista ulkoista pakkovaltaa tai voiman käyttöä. Tässä kasvatustyössä suomalaisen peruskoulujärjestelmän rooli ja tehokkuus on häiriintyneen korostunut. Koulutusjärjestelmän sisään ja koulun arkisiin käytänteisiin piilotettu manipulointi eri muodoissaan estää itsenäisen ajattelun ja toiminnan syntymisen ilman, että lapsi tai nuori itse koskaan edes havaitsee niitä mekanismeja, joilla hänen ajatuksiinsa ja käytökseensä ja alati vaikutetaan.
Surullisinta on se, että näin jo varhaisesta lapsuudesta lähtien käsitelty ihminen uskoo aikuisena täysin vilpittömästi, että hänen valintansa ovat hänen oman vapaan tahtonsa ja omien itsenäisten päätöstensä tulosta.
Luettavaa
Ahlfors, B., Kolanen, R. & Reuna, R. 1995. Valta murroksessa. Helsinki: Tammi
Althusser, L. 1984. Ideologiset valtiokoneistot. Tampere: Vastapaino.
Broady, D. 1986. Piilo-opetussuunnitelma – Mihin koulussa opitaan. Tampere: Vastapaino.
Chomsky, N. 2002. Ideologia ja valta. Helsinki: Like.
Chomsky, N. 2003. Mediakontrolli. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Sammakko.
Hitler, A. 1941. Taisteluni osa 2. Kansallissosialistinen liike. Porvoo: WSOY
Huttunen, R. 1999. Opettamisen filosofia ja kritiikki. Jyväskylän yliopisto.
Huttunen, R. 1999. Koulutuksen ideologisuudesta. Teoksessa Aittola, T. (toim.) Kasvatussosiologian teoreetikoita. Helsinki: Gaudeamus. 44 – 57.
Huttunen, R. 2003. Kommunikatiivinen opettaminen. Indoktrinaation kriittinen teoria. Jyväskylän yliopisto
Le Bon, G. 1912. Joukkosielu.
Pietilä, K. 1998. Massa ja yleisö journalismin historiassa. Teoksessa Kunelius, R. & Kivikuru, U. (toim.). Viestinnän jäljillä – näkökulmia uuden ajan ilmiöön. Juva: WSOY. 57 – 78.
Pratkanis, A. & Aronson, E. 1992. Age of Propaganda. The everyday use and abuse of persuasion. New York: W.H.Freeman and Company
Puolimatka, T. 1998. Rakenteellinen indoktrinaatio. Teoksessa Mäkelä, P. Vehkavaara, T. & Vuorio, T. (toim.) Filosofisia iskuja. Kirjoituksia Martti Kuokkasen 50-vuotispäivän kunniaksi. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta vol 65. Tampere: Fitty 65. 228 – 237.
Puolimatka, T. 2001. Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa. Helsinki: Tammi
Rainio, K. 1971. Informaatiosota ja vapaa ihminen. Porvoo: WSOY
Ramonet, I. 2001. Median tyrannia. Helsinki: WSOY.
Reich, W. 1973. Fasismin massapsykologia. Keuruu: Otava.
Räsänen, J. 1992. Mahdollisuudeksi avautuva koulu. Jyväskylä: Gummerus
Vuolle, M. 1997. Kapitalismin massapsykologia. Teoksessa Junttila, J., Ora, S. ja
Rinnetmäki-Rantanen, K. (toim.) Katso ihmistä. Tampereen hiippakunnan 49. vuosikirja. 92 – 113.
VALTAELIITTI JA MANIPULAATION TARVE
Valtaeliitti
Niin sanotun klassisen eliittiteorian mukaan kaikissa yhteiskunnissa on kaksi ryhmää: hallitseva, kaikki tärkeät ja kauaskantoiset päätökset tekevä pieni vähemmistö sekä suuri hallittujen enemmistö. Yhteiskunnalla tarkoitan tässä tiettyä, rajattua maantieteellistä aluetta ja tällä alueella asuvaa väestöä. Muita yhteiskuntaa kuvaavia tekijöitä ovat esimerkiksi yhteinen kulttuuri, yhteinen kieli, vahvistetut rajat, perustuslakiin nojaava poliittinen järjestelmä sekä yhteinen kansallinen historia.
Yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevan todellisuuden määrittelevät ne henkilöt ja ryhmät, joilla on eniten valtaa. Vallalla tarkoitan tässä kykyä vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen halutulla tavalla. Nämä henkilöt, ryhmät ja tahot muodostavat ns. valtaeliitin (myös valtaa pitävä eliitti), johon kuuluu mm. poliitikkoja, tieteen ja kulttuurin edustajia, mediavaikuttajia, korkeita virkamiehiä, teollisuuden ja elinkeinoelämän vaikuttajia, pankkien johtajia sekä ammattiyhdistysjohtajia.
Valtaeliitti ei ole virallisesti järjestäytynyt organisaatio, vaan enemmänkin eräänlainen ”hyvä veli – järjestelmä”. Sen olemassaolo, toiminta ja tehokkuus eivät perustu demokratiaan, tasa-arvoon tai oikeudenmukaisuuteen, vaan siihen kuuluvien tahojen yhteneväisiin etuihin. Yhteisten etujen olemassaolo puolestaan johtaa siihen, että valtaeliittiin kuuluvat henkilöt taustastaan tai virallisesta eturyhmästään riippumatta myötäilevät ja suojelevat toinen toisiaan.
Valtaeliitti ja sen jäsenet ovat poikkeuksetta muita ryhmiä – yksittäisistä kansalaisista nyt puhumattakaan – kykenevämpiä muuttamaan (tai olemaan muuttamatta) yhteiskuntaa ja siinä kulloinkin vallitsevaa todellisuutta.
Valtaeliitin tavoitteet
Eräs valtaeliitin tärkeimmistä tehtävistä on pitää kansalaisten enemmistö jatkuvassa nöyryyden ja alistumisen tilassa ja estää sen henkinen vapautuminen sekä itsemääräämisoikeuden kehittyminen. Perimmäisenä pyrkimyksenä on näin estää yhteiskunnan ja sen toiminnan kehittäminen suuren enemmistön etujen näkökulmasta. Tämä vaihtoehto tietäisi valtaeliitille pelkästään erilaisia hankaluuksia.
Keskeistä tässä kansalaisten enemmistön nöyryyttämisessä ja alistamisessa on opettaa se automaattisesti hyväksymään ja omaksumaan valtaeliitin oikeina ja hyväksyttävinä pitämät arvot. Ongelmaksi nousee helposti se, että ne ovat hyvin usein ristiriidassa kansalaisten enemmistön omien arvojen ja etenkin sen etujen kanssa, sillä valtaeliitin arvot perustuvat pitkälti vain sen häpeilemättömään oman edun tavoitteluun. Ristiriitoja tuottaa myös valtaeliitin ja kansalaisten enemmistön näkemyserot siitä, mitä tai millaista demokratian tulisi olla ja millä perustein.
Näistä syistä johtuen valtaeliitti pyrkii saamaan kansalaiset uskomaan, että valta on kansalla ja yhteiskunnassa vallitsee aito demokratia. Todellisuudessa näin ei tietenkään ole, vaan kaikki yhteiskunnallinen valta ja vaikutuskanavat ovat käytännössä pienen valtaeliitin hallussa.
Valvonnassaan olevaa aivopesukoneistoa tehokkaasti hyödyntäen valtaeliitti uskottelee kansalaisten enemmistölle tietävänsä parhaiten, mikä on sen parhaaksi ja sen etujen mukaista. Valtaeliitti ottaa mielellään suojelevan isoveljen roolin ja estää kansalaisia toimimasta ”tyhmästi” ja ”etujensa vastaisesti”. Todellisuudessa kansalaiset olisivat täysin kykeneväisiä toimimaan viisaasti ja omien etujensa mukaisesti.
Valtaeliitin edustajat saattavat ilmeenkään värähtämättä esimerkiksi väittää, että kansanäänestyksiä kansakunnalle tärkeistä asioista ei tarvita (esimerkiksi EU:n perustuslaki), koska kansa voisi äänestää ”väärin”, ja myöhemmin joutuisi kärsimään tästä. Siksi on parempi, että tämä pieni viisasten kerho ”pyyteettömästi” työskentelee kansan puolesta ja sen parhaaksi. Todellisuudessa se toimii täysin suunnitelmallisesti ja omien tarkoitusperiensä ajamana kansan etujen ja tahdon vastaisesti. Tästä toimii mainiona esimerkkinä vaikkapa ministeri Thorsin värkkäilemä uusi ulkomaalaislakiesitys humanitaarisine suojeluineen.
Valtaeliitin eräänlaisen ”kovan ytimen” muodostavat ammattipoliitikot. Erään tunnetun valtiomiehen mukaan”poliitikot tietävät, että kansa pyrkii säännöllisesti kapinoimaan ja karkaamaan pois puolueiden vaikutuspiiristä”. Tällöin valtaeliitti ”turvautuu vanhoihin, hyväksi havaittuihin keinoihin: he muodostavat valiokuntia, työryhmiä, paneeleja jne., jotka kuulostelevat äänioikeutettujen kansalaisten mielialoja, perehtyvät sanomalehtien lausuntoihin, kiertelevät erilaisissa tilaisuuksissa kuulostelemassa tavallisen kansan mielialoja jne. Näin ne saavat vähitellen selville, mitä kansan syvät rivit juuri sillä hetkellä haluavat ja toivovat, mitä puolestaan inhoavat. Tämän jälkeen nämä valiokunnat, työryhmät jne. ’tarkistavat’ vanhat poliittiset puolueohjelmansa” (siis ne samat puolueohjelmat, jotka on ”tarkistettu” jo kymmeniä kertoja ennemmin).
”Raskaan” työnsä päätteeksi ne ”laativat uudet ohjelmat, joissa jokaiselle annetaan, mitä hänelle kuuluukin: maanviljelijöille luvataan, että maataloutta suojellaan eikä tukiaisia leikata, yritysjohtajille ja teollisuudenharjoittajille luvataan, että heidän tehtaitaan ja tavaroitaan suojellaan, kuluttajille luvataan, että heidän ostoksensa ja säästönsä turvataan, opettajille luvataan lisää palkkaa, virkamiehille luvataan parempia eläkkeitä, vanhusten, sairaiden, leskien ja orpojen asemaa kohennetaan samoin kuin yksinhuoltajien ja näiden lapsien asemaa, liikennettä edistetään ja veroja ainakin alennetaan, jollei peräti poisteta kokonaan.”
Kuulostiko tutulta? Ei, tuossa ei puhunut Vanhanen, Katainen tai Urpilainen, vaan ihan eri ”firman mies”. Annetaanpa hänen jatkaa vielä hetkinen:
”Kun valtaeliitti on näin varmistunut äänioikeutettujen kansalaisten järkkymättömästä typeryydestä, se aloittaa propagandansa, jonka mukaan ’uusi ja uljaampi yhteiskunta on syntymässä’ (vrt. esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon merkittävä lisääminen, taistelu työttömyyttä ja syrjäytymistä vastaan, monikulttuurisuus voimavarana ja rikkautena jne.). Kun vaalit on pidetty, ja omat poliittiset tavoitteet saavutettu, valiokunnat ja työryhmät jne. hajaantuvat. Se ainoa uusi, mitä saatiin aikaan, on lähinnä poliitikkojen ja muun valtaeliitin paremmat ansiot ja muut taloudelliset edut”.
Ei, ei ollut Lipponenkaan kyseessä.
Monista henkilökohtaisista puutteistaan, ongelmistaan ja sekoiluistaan tunnettu Adolf Hitlerhän se tuossa ylempänä kuvaili hyvin osuvasti poliittista valtaeliittiä teoksessaan ”Mein Kampf” (1941). Aatu-vainaa kiteytti valtaeliitin ”ihmisiksi, joiden ainoa todellinen huoli on käytännössä huoli seuraavien vaalien tuloksesta”. Aatulla oli ainakin tämän asian suhteen kieltämättä näkemys kohdallaan ja sana hallussaan.
Manipulaation tarve
Valtaeliitin valta ei ole kansan sille antamaa vaan kansalta otettua. Valtaeliitti on itse luonut valtansa, viralliset totuutensa ja niitä tukevat viralliset uskomukset, jotka toisinaan saavuttavat lähes uskonnolliset mittakaavat, esimerkiksi usko koulutuksen, tutkintojen ja todistusten kaikkivoipuuteen sekä työvoimapulaan.
Valtaeliitti haluaa myös tavallisen kansan hyväksyvän ja omaksuvan nämä totuudet ja uskomukset. Siksi valtaeliitti pyrkii alistamaan kansalaisten enemmistön pelkäksi vallankäytön kohteeksi, joka sokeasti uskoo, että heihin valtaa käyttävä eliitti ja sen käskyvallassa olevat järjestelmät toimivat demokraattisesti, laillisesti ja oikeutetusti koko kansan etua palvellen.
Ensisijaisesti valtaeliitti pyrkii hyödyntämään sellaisia menetelmiä, jotka mahdollistavat yhteiskuntarauhan säilymisen ja yhteiskunnan vakaan toiminnan. Tämä on elintärkeää yhteiskunnallisen järjestyksen ja valtaeliitin aseman säilyttämisen kannalta.
Tehokkain tällainen menetelmä on valvoa, kontrolloida ja ohjailla kansalaisten enemmistöä ja sen käyttäytymistä heidän huomaamattaan. Tämä puolestaan on mahdollista vain sen ajatuksia valvomalla, kontrolloimalla ja ohjailemalla. Tässä onnistuakseen valtaeliitti harjoittaa kaikkialle ulottuvaa manipulointia sen eri muodoissaan. Niinpä kansalaiset altistetaan jatkuvasti erilaiselle suostuttelulle, indoktrinaatiolle ja propagandalle. Ääritapauksissa valtaeliitti alistaa kansalaisten enemmistön jopa suoranaisen aivopesun kohteeksi. Esimerkkinä tällaisesta aivopesusta toimii vaikkapa päätös EU:iin liittymisestä ja sen ”hyödyistä” tavalliselle kansalaiselle (”halpa” ruoka, ”halvat” autot jne.) tai hehkulamppujen totaalikielto yhtenä ilmastonmuutosuskonnon sakramenttina.
Vallankäytön eri muodot
Erityisen tärkeää kansalaisten suuren enemmistön ajatusten hallinta ja ohjailu on ”vapaille” ja ”demokraattisille” hallituksille, joiden kynnys pakkovallan (poliittiset vainot, laittomat pidätykset, avoin sensuuri, näytösluonteiset mielipideoikeudenkäynnit jne.) tai suoranaisen väkivallan (murhat, kidutukset, ”katoamiset”, järjestelmälliset joukkoraiskaukset jne.) käyttöön toisinajattelijoita kohtaan on merkittävästi korkeampi kuin totalitaarisissa diktatuureissa.
Modernien länsimaisten ”demokratioiden” valtaeliitti käyttää myös taloudellista valtaansa osana kansalaisten enemmistön ajatusten hallintaa ja ohjailua. Taloudellisen vallan käyttö voi tarkoittaa esimerkiksi taloudellista apua tietyille, ”oikein ajatteleville” tahoille (puoluetuki, lehdistötuki), ja vastaavasti taloudellisina pakotteina tai sanktioina ”väärin ajatteleville” tahoille (em. tukien lakkauttaminen). Keskeisin taloudellisen vallan muoto on talouselämän ja taloudellisten resurssien epädemokraattinen kontrolli ja ohjailu.
Tehokkain vallankäytön eri muodoista on kuitenkin ns. ideologinen vallankäyttö. Ideologiat ovat aatejärjestelmiä, jotka koostuvat mielipiteistä, arvoista, käsityksistä, uskomuksista jne. sekä erilaisista teorioista, jotka nivovat niitä yhteen. Ideologiat eivät suinkaan ole minkäänlaisia yleismaailmallisia totuuksia, vaan ne heijastavat vain tiettyjen yksilöiden, ryhmien, kulttuurien jne. etuja, tarpeita ja pyrkimyksiä. Pohjimmiltaan ideologia on pelkkä yksittäinen ajatus, jota toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Omia etujaan myötäilevillä ideologioilla valtaeliitti tuottaa, ylläpitää ja uusintaa tavoitteitaan hyödyttäviä asenteita, uskomuksia ja kuvitelmia. Samalla se hallitsee yksilöiden tai kokonaisten yhteiskunnallisten ryhmien ajatuksia ja käsityksiä sekä pitää yllä yhteiskunnallista järjestystä.
Ideologisen vallankäytön avulla valtaeliitti valvoo ja ohjailee haluamallaan tavalla erilaisia merkittäviä yhteiskunnallisia instituutioita, jollaisia edustavat esimerkiksi koulutus- ja kasvatusjärjestelmä, kirkko, tiedotusvälineet, puolueet sekä erilaiset etujärjestöt. Niitä häikäilemättä hyväksi käyttäen valtaeliitti täyttää koko väestön – sosioekonomisesta asemasta riippumatta – mielet ja ajatukset kulloinkin oman toimintansa, omien etujensa ja omien tavoitteidensa näkökulmasta parhaiksi katsomillaan tiedoilla, taidoilla ja ideologioilla. Näin se kykenee vaikuttamaan ensin kansalaisten asenteisiin ja mielipiteisiin, lopulta myös heidän käyttäytymiseensä ja aktiivisuuteensa.
Ideologinen vallankäyttö – samoin kuin taloudellinen vallankäyttö – on hyvin taitavasti suunniteltua, toteutettua ja erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin piilotettua. Siksi sitä on erittäin vaikeaa havaita, vaikka se vaikuttaa erittäin tehokkaasti kaikkiin kansalaisiin.
Avoin nimetön valta
Valtaeliitti voi käyttää valitsemaansa vallan muotoa tilanteesta riippuen joko avoimesti eli suoraan ja peittelemättä, tai vaihtoehtoisesti anonyyminä, nimettömänä.
Avoin vallankäyttö pyrkii hyödyntämään ensisijaisesti näennäisen ”avointa”, ”vilpitöntä” ja ”demokraattista” keskustelua ja sellaisiksi nähtyjä vaikutuskanavia, esimerkiksi tuottamalla erilaisia ”oikeaa totuutta” julistavia lehtiartikkeleja ja tv-dokumentteja. Niiden avulla kansalaisia suostutellaan puraisematta nielaisemaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen varjolla markkinoitavia veroja yms. maksuja, jotka eivät sinällään mitenkään vaikuta ilmastonmuutokseen saati estä sitä. Valtaeliitti ei pelkää tarvittaessa käyttää konkreettisiakaan rangaistuksia, esimerkiksi opiskelijan rankaisemista ei-toivotusta käyttäytymisestä. Avointa vallankäyttöä voisikin luonnehtia eräänlaiseksi ”keppi- ja porkkana – menetelmäksi”.
Erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja järjestelmiin piiloutunut nimetön valta puolestaan pyrkii psyykkisen manipulaation keinoin alitajuisesti vaikuttamaan vastaanottajan ajatuksiin, tunteisiin, asenteisiin ja mielikuviin ilman, että kohde itse edes huomaa mitään. Erityisesti se pyrkii rakentamaan valheellista mielikuvaa, jonka mukaan mitään vallankäyttöä ei ole olemassakaan, vaan vapaat yksilöt itse tekevät omaehtoisia valintojaan ja toimivat miten itse kulloinkin parhaaksi katsovat.
Kaikkialle lonkeronsa ulottavan manipulaation avulla valtaeliitti pyrkii luomaan eräänlaisen massaihmisen, joka luulee olevansa kaikista harhaanjohtajista vapaa, ajattelevansa omia ajatuksiaan, tekevänsä omia valintojaan ja elävänsä omaa elämäänsä omilla ehdoillaan. Todellisuudessa massaihminen on tahdoton, herkkäuskoinen ja kykenemätön perusteltuun kritiikkiin. Siksi hän erittäin altis ulkopuoliselle vaikutukselle ja harhaanjohtamiselle ja aina valmis tekemään kaiken sen, mitä valtaeliitti kulloinkin häneltä keksii vaatia. Ja sehän keksii, esimerkiksi siirtyminen digitaalisiin televisiolähetyksiin jo valmiiksi vanhentunutta tekniikkaa ”hyödyntäen”.
Merkittävä rooli valtaeliitin harjoittamassa ajatusten ja mielien muokkaamisessa on erilaisilla kasvatus-, koulutus- ja opetusjärjestelmillä. Niiden avulla valtaeliitti opettaa kansalaisille tietynlaista ”oikeaa” ajattelua ja käyttäytymistä, jota kuvaavat lukemattomat erilaiset monimutkaiset säännöt. Tavoitteena on normalisoida ihmiset, saada heidät käyttäytymään halutulla tavalla ja tukahduttaa kansalaisten spontaani toiminta. Näin heidät saadaan johdateltua konformismiin eli vapaaehtoiseen vaatimuksiin ja vallitsevaan suuntaukseen mukautumiseen. Kaikille pakollinen peruskoulutusjärjestelmä on huippuunsa viritetty aivopesukone linkouksella, kuivauksella ja silityksellä. Se vaikuttaa yhteiskunnan jokaiseen jäseneen suunnilleen samalla lailla. Halusi hän sitä itse tai ei.
Myös tiedotusvälineiden rooli moderneissa yhteiskunnissa on keskeinen: voidakseen täyttää kansalaisten enemmistön sujuvalla propagandallaan ja samalla sammuttaa niiden omaehtoisen ajattelun, valtaeliitti pyrkii kaikin keinoin saamaan haltuunsa joukkotiedotusvälineet. Tässä se onkin jo erittäin hyvin onnistunut. Etenkin televisiosta on tullut valtaeliitin pyrkimysten keskeinen välikappale, jonka avulla huippuunsa viritetyt propagandamyllyt jauhavat ja muokkaavat kansalaisten enemmistön ajatuksia niin, että sen mielipiteet kääntyvät vääjäämättä valtaeliitin tavoitteiden mukaisiksi ja niitä palveleviksi.
Jokaiselle kansalaiselle pakollista peruskoulua ja valtamediaa hyväksikäyttäen valtaeliitti pyrkii siis tarkoituksellisesti riistämään kansalaisten enemmistöltä mahdollisuudet kehittää kriittistä ja omaehtoista ajattelua, jonka avulla se voisi arvioida tai ainakin tiedostaa edes osan siitä manipulaatiosta, jonka kohteena se jatkuvasti on.
Tämä riisto alkaa jo varhaisessa lapsuudessa, jolloin päiväkodissa ja alakoulussa lapsiimme istutetaan pelko ”poikkeavuudesta”, ”erilaisuudesta” ja/tai ”epänormaaliudesta”. Näin heidät saadaan vapaaehtoisesti tasapäistymään, luopumaan omista, itselleen luontaisesti tyypillisistä luonteenpiirteistään ja omista kiinnostuksen kohteistaan sekä vapaaehtoisesti tavoittelemaan toisten kanssa samanlaiseksi tulemista. Riippumatta siitä, ovatko yhteiskunnan säännöt ja vaatimukset mielekkäitä vai eivät, alkaa tasapäistetty ja systemaattisesti tiettyyn muottiin pakkososiaalistettu lapsi vapaaehtoisesti käyttäytyä tavalla, joka parhaiten edistää vain valtaeliitin tahtoon ja tavoitteisiin mukautumista. Tämä on tavoitekin.
Mitä varhaisemmin lapset saadaan pelkäämään omaa mahdollista erilaisuuttaan, sen tehokkaammin heitä voidaan myöhäisemmällä iällä johtaa ja ohjailla ilman minkäänlaista ulkoista pakkovaltaa tai voiman käyttöä. Tässä kasvatustyössä suomalaisen peruskoulujärjestelmän rooli ja tehokkuus on häiriintyneen korostunut. Koulutusjärjestelmän sisään ja koulun arkisiin käytänteisiin piilotettu manipulointi eri muodoissaan estää itsenäisen ajattelun ja toiminnan syntymisen ilman, että lapsi tai nuori itse koskaan edes havaitsee niitä mekanismeja, joilla hänen ajatuksiinsa ja käytökseensä ja alati vaikutetaan.
Surullisinta on se, että näin jo varhaisesta lapsuudesta lähtien käsitelty ihminen uskoo aikuisena täysin vilpittömästi, että hänen valintansa ovat hänen oman vapaan tahtonsa ja omien itsenäisten päätöstensä tulosta.
Luettavaa
Ahlfors, B., Kolanen, R. & Reuna, R. 1995. Valta murroksessa. Helsinki: Tammi
Althusser, L. 1984. Ideologiset valtiokoneistot. Tampere: Vastapaino.
Broady, D. 1986. Piilo-opetussuunnitelma – Mihin koulussa opitaan. Tampere: Vastapaino.
Chomsky, N. 2002. Ideologia ja valta. Helsinki: Like.
Chomsky, N. 2003. Mediakontrolli. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Sammakko.
Hitler, A. 1941. Taisteluni osa 2. Kansallissosialistinen liike. Porvoo: WSOY
Huttunen, R. 1999. Opettamisen filosofia ja kritiikki. Jyväskylän yliopisto.
Huttunen, R. 1999. Koulutuksen ideologisuudesta. Teoksessa Aittola, T. (toim.) Kasvatussosiologian teoreetikoita. Helsinki: Gaudeamus. 44 – 57.
Huttunen, R. 2003. Kommunikatiivinen opettaminen. Indoktrinaation kriittinen teoria. Jyväskylän yliopisto
Le Bon, G. 1912. Joukkosielu.
Pietilä, K. 1998. Massa ja yleisö journalismin historiassa. Teoksessa Kunelius, R. & Kivikuru, U. (toim.). Viestinnän jäljillä – näkökulmia uuden ajan ilmiöön. Juva: WSOY. 57 – 78.
Pratkanis, A. & Aronson, E. 1992. Age of Propaganda. The everyday use and abuse of persuasion. New York: W.H.Freeman and Company
Puolimatka, T. 1998. Rakenteellinen indoktrinaatio. Teoksessa Mäkelä, P. Vehkavaara, T. & Vuorio, T. (toim.) Filosofisia iskuja. Kirjoituksia Martti Kuokkasen 50-vuotispäivän kunniaksi. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta vol 65. Tampere: Fitty 65. 228 – 237.
Puolimatka, T. 2001. Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa. Helsinki: Tammi
Rainio, K. 1971. Informaatiosota ja vapaa ihminen. Porvoo: WSOY
Ramonet, I. 2001. Median tyrannia. Helsinki: WSOY.
Reich, W. 1973. Fasismin massapsykologia. Keuruu: Otava.
Räsänen, J. 1992. Mahdollisuudeksi avautuva koulu. Jyväskylä: Gummerus
Vuolle, M. 1997. Kapitalismin massapsykologia. Teoksessa Junttila, J., Ora, S. ja
Rinnetmäki-Rantanen, K. (toim.) Katso ihmistä. Tampereen hiippakunnan 49. vuosikirja. 92 – 113.
VALTAELIITTI JA MANIPULAATION TARVE
Valtaeliitti
Niin sanotun klassisen eliittiteorian mukaan kaikissa yhteiskunnissa on kaksi ryhmää: hallitseva, kaikki tärkeät ja kauaskantoiset päätökset tekevä pieni vähemmistö sekä suuri hallittujen enemmistö. Yhteiskunnalla tarkoitan tässä tiettyä, rajattua maantieteellistä aluetta ja tällä alueella asuvaa väestöä. Muita yhteiskuntaa kuvaavia tekijöitä ovat esimerkiksi yhteinen kulttuuri, yhteinen kieli, vahvistetut rajat, perustuslakiin nojaava poliittinen järjestelmä sekä yhteinen kansallinen historia.
Yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevan todellisuuden määrittelevät ne henkilöt ja ryhmät, joilla on eniten valtaa. Vallalla tarkoitan tässä kykyä vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen halutulla tavalla. Nämä henkilöt, ryhmät ja tahot muodostavat ns. valtaeliitin (myös valtaa pitävä eliitti), johon kuuluu mm. poliitikkoja, tieteen ja kulttuurin edustajia, mediavaikuttajia, korkeita virkamiehiä, teollisuuden ja elinkeinoelämän vaikuttajia, pankkien johtajia sekä ammattiyhdistysjohtajia.
Valtaeliitti ei ole virallisesti järjestäytynyt organisaatio, vaan enemmänkin eräänlainen ”hyvä veli – järjestelmä”. Sen olemassaolo, toiminta ja tehokkuus eivät perustu demokratiaan, tasa-arvoon tai oikeudenmukaisuuteen, vaan siihen kuuluvien tahojen yhteneväisiin etuihin. Yhteisten etujen olemassaolo puolestaan johtaa siihen, että valtaeliittiin kuuluvat henkilöt taustastaan tai virallisesta eturyhmästään riippumatta myötäilevät ja suojelevat toinen toisiaan.
Valtaeliitti ja sen jäsenet ovat poikkeuksetta muita ryhmiä – yksittäisistä kansalaisista nyt puhumattakaan – kykenevämpiä muuttamaan (tai olemaan muuttamatta) yhteiskuntaa ja siinä kulloinkin vallitsevaa todellisuutta.
Valtaeliitin tavoitteet
Eräs valtaeliitin tärkeimmistä tehtävistä on pitää kansalaisten enemmistö jatkuvassa nöyryyden ja alistumisen tilassa ja estää sen henkinen vapautuminen sekä itsemääräämisoikeuden kehittyminen. Perimmäisenä pyrkimyksenä on näin estää yhteiskunnan ja sen toiminnan kehittäminen suuren enemmistön etujen näkökulmasta. Tämä vaihtoehto tietäisi valtaeliitille pelkästään erilaisia hankaluuksia.
Keskeistä tässä kansalaisten enemmistön nöyryyttämisessä ja alistamisessa on opettaa se automaattisesti hyväksymään ja omaksumaan valtaeliitin oikeina ja hyväksyttävinä pitämät arvot. Ongelmaksi nousee helposti se, että ne ovat hyvin usein ristiriidassa kansalaisten enemmistön omien arvojen ja etenkin sen etujen kanssa, sillä valtaeliitin arvot perustuvat pitkälti vain sen häpeilemättömään oman edun tavoitteluun. Ristiriitoja tuottaa myös valtaeliitin ja kansalaisten enemmistön näkemyserot siitä, mitä tai millaista demokratian tulisi olla ja millä perustein.
Näistä syistä johtuen valtaeliitti pyrkii saamaan kansalaiset uskomaan, että valta on kansalla ja yhteiskunnassa vallitsee aito demokratia. Todellisuudessa näin ei tietenkään ole, vaan kaikki yhteiskunnallinen valta ja vaikutuskanavat ovat käytännössä pienen valtaeliitin hallussa.
Valvonnassaan olevaa aivopesukoneistoa tehokkaasti hyödyntäen valtaeliitti uskottelee kansalaisten enemmistölle tietävänsä parhaiten, mikä on sen parhaaksi ja sen etujen mukaista. Valtaeliitti ottaa mielellään suojelevan isoveljen roolin ja estää kansalaisia toimimasta ”tyhmästi” ja ”etujensa vastaisesti”. Todellisuudessa kansalaiset olisivat täysin kykeneväisiä toimimaan viisaasti ja omien etujensa mukaisesti.
Valtaeliitin edustajat saattavat ilmeenkään värähtämättä esimerkiksi väittää, että kansanäänestyksiä kansakunnalle tärkeistä asioista ei tarvita (esimerkiksi EU:n perustuslaki), koska kansa voisi äänestää ”väärin”, ja myöhemmin joutuisi kärsimään tästä. Siksi on parempi, että tämä pieni viisasten kerho ”pyyteettömästi” työskentelee kansan puolesta ja sen parhaaksi. Todellisuudessa se toimii täysin suunnitelmallisesti ja omien tarkoitusperiensä ajamana kansan etujen ja tahdon vastaisesti. Tästä toimii mainiona esimerkkinä vaikkapa ministeri Thorsin värkkäilemä uusi ulkomaalaislakiesitys humanitaarisine suojeluineen.
Valtaeliitin eräänlaisen ”kovan ytimen” muodostavat ammattipoliitikot. Erään tunnetun valtiomiehen mukaan”poliitikot tietävät, että kansa pyrkii säännöllisesti kapinoimaan ja karkaamaan pois puolueiden vaikutuspiiristä”. Tällöin valtaeliitti ”turvautuu vanhoihin, hyväksi havaittuihin keinoihin: he muodostavat valiokuntia, työryhmiä, paneeleja jne., jotka kuulostelevat äänioikeutettujen kansalaisten mielialoja, perehtyvät sanomalehtien lausuntoihin, kiertelevät erilaisissa tilaisuuksissa kuulostelemassa tavallisen kansan mielialoja jne. Näin ne saavat vähitellen selville, mitä kansan syvät rivit juuri sillä hetkellä haluavat ja toivovat, mitä puolestaan inhoavat. Tämän jälkeen nämä valiokunnat, työryhmät jne. ’tarkistavat’ vanhat poliittiset puolueohjelmansa” (siis ne samat puolueohjelmat, jotka on ”tarkistettu” jo kymmeniä kertoja ennemmin).
”Raskaan” työnsä päätteeksi ne ”laativat uudet ohjelmat, joissa jokaiselle annetaan, mitä hänelle kuuluukin: maanviljelijöille luvataan, että maataloutta suojellaan eikä tukiaisia leikata, yritysjohtajille ja teollisuudenharjoittajille luvataan, että heidän tehtaitaan ja tavaroitaan suojellaan, kuluttajille luvataan, että heidän ostoksensa ja säästönsä turvataan, opettajille luvataan lisää palkkaa, virkamiehille luvataan parempia eläkkeitä, vanhusten, sairaiden, leskien ja orpojen asemaa kohennetaan samoin kuin yksinhuoltajien ja näiden lapsien asemaa, liikennettä edistetään ja veroja ainakin alennetaan, jollei peräti poisteta kokonaan.”
Kuulostiko tutulta? Ei, tuossa ei puhunut Vanhanen, Katainen tai Urpilainen, vaan ihan eri ”firman mies”. Annetaanpa hänen jatkaa vielä hetkinen:
”Kun valtaeliitti on näin varmistunut äänioikeutettujen kansalaisten järkkymättömästä typeryydestä, se aloittaa propagandansa, jonka mukaan ’uusi ja uljaampi yhteiskunta on syntymässä’ (vrt. esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon merkittävä lisääminen, taistelu työttömyyttä ja syrjäytymistä vastaan, monikulttuurisuus voimavarana ja rikkautena jne.). Kun vaalit on pidetty, ja omat poliittiset tavoitteet saavutettu, valiokunnat ja työryhmät jne. hajaantuvat. Se ainoa uusi, mitä saatiin aikaan, on lähinnä poliitikkojen ja muun valtaeliitin paremmat ansiot ja muut taloudelliset edut”.
Ei, ei ollut Lipponenkaan kyseessä.
Monista henkilökohtaisista puutteistaan, ongelmistaan ja sekoiluistaan tunnettu Adolf Hitlerhän se tuossa ylempänä kuvaili hyvin osuvasti poliittista valtaeliittiä teoksessaan ”Mein Kampf” (1941). Aatu-vainaa kiteytti valtaeliitin ”ihmisiksi, joiden ainoa todellinen huoli on käytännössä huoli seuraavien vaalien tuloksesta”. Aatulla oli ainakin tämän asian suhteen kieltämättä näkemys kohdallaan ja sana hallussaan.
Manipulaation tarve
Valtaeliitin valta ei ole kansan sille antamaa vaan kansalta otettua. Valtaeliitti on itse luonut valtansa, viralliset totuutensa ja niitä tukevat viralliset uskomukset, jotka toisinaan saavuttavat lähes uskonnolliset mittakaavat, esimerkiksi usko koulutuksen, tutkintojen ja todistusten kaikkivoipuuteen sekä työvoimapulaan.
Valtaeliitti haluaa myös tavallisen kansan hyväksyvän ja omaksuvan nämä totuudet ja uskomukset. Siksi valtaeliitti pyrkii alistamaan kansalaisten enemmistön pelkäksi vallankäytön kohteeksi, joka sokeasti uskoo, että heihin valtaa käyttävä eliitti ja sen käskyvallassa olevat järjestelmät toimivat demokraattisesti, laillisesti ja oikeutetusti koko kansan etua palvellen.
Ensisijaisesti valtaeliitti pyrkii hyödyntämään sellaisia menetelmiä, jotka mahdollistavat yhteiskuntarauhan säilymisen ja yhteiskunnan vakaan toiminnan. Tämä on elintärkeää yhteiskunnallisen järjestyksen ja valtaeliitin aseman säilyttämisen kannalta.
Tehokkain tällainen menetelmä on valvoa, kontrolloida ja ohjailla kansalaisten enemmistöä ja sen käyttäytymistä heidän huomaamattaan. Tämä puolestaan on mahdollista vain sen ajatuksia valvomalla, kontrolloimalla ja ohjailemalla. Tässä onnistuakseen valtaeliitti harjoittaa kaikkialle ulottuvaa manipulointia sen eri muodoissaan. Niinpä kansalaiset altistetaan jatkuvasti erilaiselle suostuttelulle, indoktrinaatiolle ja propagandalle. Ääritapauksissa valtaeliitti alistaa kansalaisten enemmistön jopa suoranaisen aivopesun kohteeksi. Esimerkkinä tällaisesta aivopesusta toimii vaikkapa päätös EU:iin liittymisestä ja sen ”hyödyistä” tavalliselle kansalaiselle (”halpa” ruoka, ”halvat” autot jne.) tai hehkulamppujen totaalikielto yhtenä ilmastonmuutosuskonnon sakramenttina.
Vallankäytön eri muodot
Erityisen tärkeää kansalaisten suuren enemmistön ajatusten hallinta ja ohjailu on ”vapaille” ja ”demokraattisille” hallituksille, joiden kynnys pakkovallan (poliittiset vainot, laittomat pidätykset, avoin sensuuri, näytösluonteiset mielipideoikeudenkäynnit jne.) tai suoranaisen väkivallan (murhat, kidutukset, ”katoamiset”, järjestelmälliset joukkoraiskaukset jne.) käyttöön toisinajattelijoita kohtaan on merkittävästi korkeampi kuin totalitaarisissa diktatuureissa.
Modernien länsimaisten ”demokratioiden” valtaeliitti käyttää myös taloudellista valtaansa osana kansalaisten enemmistön ajatusten hallintaa ja ohjailua. Taloudellisen vallan käyttö voi tarkoittaa esimerkiksi taloudellista apua tietyille, ”oikein ajatteleville” tahoille (puoluetuki, lehdistötuki), ja vastaavasti taloudellisina pakotteina tai sanktioina ”väärin ajatteleville” tahoille (em. tukien lakkauttaminen). Keskeisin taloudellisen vallan muoto on talouselämän ja taloudellisten resurssien epädemokraattinen kontrolli ja ohjailu.
Tehokkain vallankäytön eri muodoista on kuitenkin ns. ideologinen vallankäyttö. Ideologiat ovat aatejärjestelmiä, jotka koostuvat mielipiteistä, arvoista, käsityksistä, uskomuksista jne. sekä erilaisista teorioista, jotka nivovat niitä yhteen. Ideologiat eivät suinkaan ole minkäänlaisia yleismaailmallisia totuuksia, vaan ne heijastavat vain tiettyjen yksilöiden, ryhmien, kulttuurien jne. etuja, tarpeita ja pyrkimyksiä. Pohjimmiltaan ideologia on pelkkä yksittäinen ajatus, jota toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Omia etujaan myötäilevillä ideologioilla valtaeliitti tuottaa, ylläpitää ja uusintaa tavoitteitaan hyödyttäviä asenteita, uskomuksia ja kuvitelmia. Samalla se hallitsee yksilöiden tai kokonaisten yhteiskunnallisten ryhmien ajatuksia ja käsityksiä sekä pitää yllä yhteiskunnallista järjestystä.
Ideologisen vallankäytön avulla valtaeliitti valvoo ja ohjailee haluamallaan tavalla erilaisia merkittäviä yhteiskunnallisia instituutioita, jollaisia edustavat esimerkiksi koulutus- ja kasvatusjärjestelmä, kirkko, tiedotusvälineet, puolueet sekä erilaiset etujärjestöt. Niitä häikäilemättä hyväksi käyttäen valtaeliitti täyttää koko väestön – sosioekonomisesta asemasta riippumatta – mielet ja ajatukset kulloinkin oman toimintansa, omien etujensa ja omien tavoitteidensa näkökulmasta parhaiksi katsomillaan tiedoilla, taidoilla ja ideologioilla. Näin se kykenee vaikuttamaan ensin kansalaisten asenteisiin ja mielipiteisiin, lopulta myös heidän käyttäytymiseensä ja aktiivisuuteensa.
Ideologinen vallankäyttö – samoin kuin taloudellinen vallankäyttö – on hyvin taitavasti suunniteltua, toteutettua ja erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin piilotettua. Siksi sitä on erittäin vaikeaa havaita, vaikka se vaikuttaa erittäin tehokkaasti kaikkiin kansalaisiin.
Avoin nimetön valta
Valtaeliitti voi käyttää valitsemaansa vallan muotoa tilanteesta riippuen joko avoimesti eli suoraan ja peittelemättä, tai vaihtoehtoisesti anonyyminä, nimettömänä.
Avoin vallankäyttö pyrkii hyödyntämään ensisijaisesti näennäisen ”avointa”, ”vilpitöntä” ja ”demokraattista” keskustelua ja sellaisiksi nähtyjä vaikutuskanavia, esimerkiksi tuottamalla erilaisia ”oikeaa totuutta” julistavia lehtiartikkeleja ja tv-dokumentteja. Niiden avulla kansalaisia suostutellaan puraisematta nielaisemaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen varjolla markkinoitavia veroja yms. maksuja, jotka eivät sinällään mitenkään vaikuta ilmastonmuutokseen saati estä sitä. Valtaeliitti ei pelkää tarvittaessa käyttää konkreettisiakaan rangaistuksia, esimerkiksi opiskelijan rankaisemista ei-toivotusta käyttäytymisestä. Avointa vallankäyttöä voisikin luonnehtia eräänlaiseksi ”keppi- ja porkkana – menetelmäksi”.
Erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja järjestelmiin piiloutunut nimetön valta puolestaan pyrkii psyykkisen manipulaation keinoin alitajuisesti vaikuttamaan vastaanottajan ajatuksiin, tunteisiin, asenteisiin ja mielikuviin ilman, että kohde itse edes huomaa mitään. Erityisesti se pyrkii rakentamaan valheellista mielikuvaa, jonka mukaan mitään vallankäyttöä ei ole olemassakaan, vaan vapaat yksilöt itse tekevät omaehtoisia valintojaan ja toimivat miten itse kulloinkin parhaaksi katsovat.
Kaikkialle lonkeronsa ulottavan manipulaation avulla valtaeliitti pyrkii luomaan eräänlaisen massaihmisen, joka luulee olevansa kaikista harhaanjohtajista vapaa, ajattelevansa omia ajatuksiaan, tekevänsä omia valintojaan ja elävänsä omaa elämäänsä omilla ehdoillaan. Todellisuudessa massaihminen on tahdoton, herkkäuskoinen ja kykenemätön perusteltuun kritiikkiin. Siksi hän erittäin altis ulkopuoliselle vaikutukselle ja harhaanjohtamiselle ja aina valmis tekemään kaiken sen, mitä valtaeliitti kulloinkin häneltä keksii vaatia. Ja sehän keksii, esimerkiksi siirtyminen digitaalisiin televisiolähetyksiin jo valmiiksi vanhentunutta tekniikkaa ”hyödyntäen”.
Merkittävä rooli valtaeliitin harjoittamassa ajatusten ja mielien muokkaamisessa on erilaisilla kasvatus-, koulutus- ja opetusjärjestelmillä. Niiden avulla valtaeliitti opettaa kansalaisille tietynlaista ”oikeaa” ajattelua ja käyttäytymistä, jota kuvaavat lukemattomat erilaiset monimutkaiset säännöt. Tavoitteena on normalisoida ihmiset, saada heidät käyttäytymään halutulla tavalla ja tukahduttaa kansalaisten spontaani toiminta. Näin heidät saadaan johdateltua konformismiin eli vapaaehtoiseen vaatimuksiin ja vallitsevaan suuntaukseen mukautumiseen. Kaikille pakollinen peruskoulutusjärjestelmä on huippuunsa viritetty aivopesukone linkouksella, kuivauksella ja silityksellä. Se vaikuttaa yhteiskunnan jokaiseen jäseneen suunnilleen samalla lailla. Halusi hän sitä itse tai ei.
Myös tiedotusvälineiden rooli moderneissa yhteiskunnissa on keskeinen: voidakseen täyttää kansalaisten enemmistön sujuvalla propagandallaan ja samalla sammuttaa niiden omaehtoisen ajattelun, valtaeliitti pyrkii kaikin keinoin saamaan haltuunsa joukkotiedotusvälineet. Tässä se onkin jo erittäin hyvin onnistunut. Etenkin televisiosta on tullut valtaeliitin pyrkimysten keskeinen välikappale, jonka avulla huippuunsa viritetyt propagandamyllyt jauhavat ja muokkaavat kansalaisten enemmistön ajatuksia niin, että sen mielipiteet kääntyvät vääjäämättä valtaeliitin tavoitteiden mukaisiksi ja niitä palveleviksi.
Jokaiselle kansalaiselle pakollista peruskoulua ja valtamediaa hyväksikäyttäen valtaeliitti pyrkii siis tarkoituksellisesti riistämään kansalaisten enemmistöltä mahdollisuudet kehittää kriittistä ja omaehtoista ajattelua, jonka avulla se voisi arvioida tai ainakin tiedostaa edes osan siitä manipulaatiosta, jonka kohteena se jatkuvasti on.
Tämä riisto alkaa jo varhaisessa lapsuudessa, jolloin päiväkodissa ja alakoulussa lapsiimme istutetaan pelko ”poikkeavuudesta”, ”erilaisuudesta” ja/tai ”epänormaaliudesta”. Näin heidät saadaan vapaaehtoisesti tasapäistymään, luopumaan omista, itselleen luontaisesti tyypillisistä luonteenpiirteistään ja omista kiinnostuksen kohteistaan sekä vapaaehtoisesti tavoittelemaan toisten kanssa samanlaiseksi tulemista. Riippumatta siitä, ovatko yhteiskunnan säännöt ja vaatimukset mielekkäitä vai eivät, alkaa tasapäistetty ja systemaattisesti tiettyyn muottiin pakkososiaalistettu lapsi vapaaehtoisesti käyttäytyä tavalla, joka parhaiten edistää vain valtaeliitin tahtoon ja tavoitteisiin mukautumista. Tämä on tavoitekin.
Mitä varhaisemmin lapset saadaan pelkäämään omaa mahdollista erilaisuuttaan, sen tehokkaammin heitä voidaan myöhäisemmällä iällä johtaa ja ohjailla ilman minkäänlaista ulkoista pakkovaltaa tai voiman käyttöä. Tässä kasvatustyössä suomalaisen peruskoulujärjestelmän rooli ja tehokkuus on häiriintyneen korostunut. Koulutusjärjestelmän sisään ja koulun arkisiin käytänteisiin piilotettu manipulointi eri muodoissaan estää itsenäisen ajattelun ja toiminnan syntymisen ilman, että lapsi tai nuori itse koskaan edes havaitsee niitä mekanismeja, joilla hänen ajatuksiinsa ja käytökseensä ja alati vaikutetaan.
Surullisinta on se, että näin jo varhaisesta lapsuudesta lähtien käsitelty ihminen uskoo aikuisena täysin vilpittömästi, että hänen valintansa ovat hänen oman vapaan tahtonsa ja omien itsenäisten päätöstensä tulosta.
Luettavaa
Ahlfors, B., Kolanen, R. & Reuna, R. 1995. Valta murroksessa. Helsinki: Tammi
Althusser, L. 1984. Ideologiset valtiokoneistot. Tampere: Vastapaino.
Broady, D. 1986. Piilo-opetussuunnitelma – Mihin koulussa opitaan. Tampere: Vastapaino.
Chomsky, N. 2002. Ideologia ja valta. Helsinki: Like.
Chomsky, N. 2003. Mediakontrolli. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Sammakko.
Hitler, A. 1941. Taisteluni osa 2. Kansallissosialistinen liike. Porvoo: WSOY
Huttunen, R. 1999. Opettamisen filosofia ja kritiikki. Jyväskylän yliopisto.
Huttunen, R. 1999. Koulutuksen ideologisuudesta. Teoksessa Aittola, T. (toim.) Kasvatussosiologian teoreetikoita. Helsinki: Gaudeamus. 44 – 57.
Huttunen, R. 2003. Kommunikatiivinen opettaminen. Indoktrinaation kriittinen teoria. Jyväskylän yliopisto
Le Bon, G. 1912. Joukkosielu.
Pietilä, K. 1998. Massa ja yleisö journalismin historiassa. Teoksessa Kunelius, R. & Kivikuru, U. (toim.). Viestinnän jäljillä – näkökulmia uuden ajan ilmiöön. Juva: WSOY. 57 – 78.
Pratkanis, A. & Aronson, E. 1992. Age of Propaganda. The everyday use and abuse of persuasion. New York: W.H.Freeman and Company
Puolimatka, T. 1998. Rakenteellinen indoktrinaatio. Teoksessa Mäkelä, P. Vehkavaara, T. & Vuorio, T. (toim.) Filosofisia iskuja. Kirjoituksia Martti Kuokkasen 50-vuotispäivän kunniaksi. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta vol 65. Tampere: Fitty 65. 228 – 237.
Puolimatka, T. 2001. Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa. Helsinki: Tammi
Rainio, K. 1971. Informaatiosota ja vapaa ihminen. Porvoo: WSOY
Ramonet, I. 2001. Median tyrannia. Helsinki: WSOY.
Reich, W. 1973. Fasismin massapsykologia. Keuruu: Otava.
Räsänen, J. 1992. Mahdollisuudeksi avautuva koulu. Jyväskylä: Gummerus
Vuolle, M. 1997. Kapitalismin massapsykologia. Teoksessa Junttila, J., Ora, S. ja
Rinnetmäki-Rantanen, K. (toim.) Katso ihmistä. Tampereen hiippakunnan 49. vuosikirja. 92 – 113.
VALTAELIITTI JA MANIPULAATION TARVE
Valtaeliitti
Niin sanotun klassisen eliittiteorian mukaan kaikissa yhteiskunnissa on kaksi ryhmää: hallitseva, kaikki tärkeät ja kauaskantoiset päätökset tekevä pieni vähemmistö sekä suuri hallittujen enemmistö. Yhteiskunnalla tarkoitan tässä tiettyä, rajattua maantieteellistä aluetta ja tällä alueella asuvaa väestöä. Muita yhteiskuntaa kuvaavia tekijöitä ovat esimerkiksi yhteinen kulttuuri, yhteinen kieli, vahvistetut rajat, perustuslakiin nojaava poliittinen järjestelmä sekä yhteinen kansallinen historia.
Yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevan todellisuuden määrittelevät ne henkilöt ja ryhmät, joilla on eniten valtaa. Vallalla tarkoitan tässä kykyä vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen halutulla tavalla. Nämä henkilöt, ryhmät ja tahot muodostavat ns. valtaeliitin (myös valtaa pitävä eliitti), johon kuuluu mm. poliitikkoja, tieteen ja kulttuurin edustajia, mediavaikuttajia, korkeita virkamiehiä, teollisuuden ja elinkeinoelämän vaikuttajia, pankkien johtajia sekä ammattiyhdistysjohtajia.
Valtaeliitti ei ole virallisesti järjestäytynyt organisaatio, vaan enemmänkin eräänlainen ”hyvä veli – järjestelmä”. Sen olemassaolo, toiminta ja tehokkuus eivät perustu demokratiaan, tasa-arvoon tai oikeudenmukaisuuteen, vaan siihen kuuluvien tahojen yhteneväisiin etuihin. Yhteisten etujen olemassaolo puolestaan johtaa siihen, että valtaeliittiin kuuluvat henkilöt taustastaan tai virallisesta eturyhmästään riippumatta myötäilevät ja suojelevat toinen toisiaan.
Valtaeliitti ja sen jäsenet ovat poikkeuksetta muita ryhmiä – yksittäisistä kansalaisista nyt puhumattakaan – kykenevämpiä muuttamaan (tai olemaan muuttamatta) yhteiskuntaa ja siinä kulloinkin vallitsevaa todellisuutta.
Valtaeliitin tavoitteet
Eräs valtaeliitin tärkeimmistä tehtävistä on pitää kansalaisten enemmistö jatkuvassa nöyryyden ja alistumisen tilassa ja estää sen henkinen vapautuminen sekä itsemääräämisoikeuden kehittyminen. Perimmäisenä pyrkimyksenä on näin estää yhteiskunnan ja sen toiminnan kehittäminen suuren enemmistön etujen näkökulmasta. Tämä vaihtoehto tietäisi valtaeliitille pelkästään erilaisia hankaluuksia.
Keskeistä tässä kansalaisten enemmistön nöyryyttämisessä ja alistamisessa on opettaa se automaattisesti hyväksymään ja omaksumaan valtaeliitin oikeina ja hyväksyttävinä pitämät arvot. Ongelmaksi nousee helposti se, että ne ovat hyvin usein ristiriidassa kansalaisten enemmistön omien arvojen ja etenkin sen etujen kanssa, sillä valtaeliitin arvot perustuvat pitkälti vain sen häpeilemättömään oman edun tavoitteluun. Ristiriitoja tuottaa myös valtaeliitin ja kansalaisten enemmistön näkemyserot siitä, mitä tai millaista demokratian tulisi olla ja millä perustein.
Näistä syistä johtuen valtaeliitti pyrkii saamaan kansalaiset uskomaan, että valta on kansalla ja yhteiskunnassa vallitsee aito demokratia. Todellisuudessa näin ei tietenkään ole, vaan kaikki yhteiskunnallinen valta ja vaikutuskanavat ovat käytännössä pienen valtaeliitin hallussa.
Valvonnassaan olevaa aivopesukoneistoa tehokkaasti hyödyntäen valtaeliitti uskottelee kansalaisten enemmistölle tietävänsä parhaiten, mikä on sen parhaaksi ja sen etujen mukaista. Valtaeliitti ottaa mielellään suojelevan isoveljen roolin ja estää kansalaisia toimimasta ”tyhmästi” ja ”etujensa vastaisesti”. Todellisuudessa kansalaiset olisivat täysin kykeneväisiä toimimaan viisaasti ja omien etujensa mukaisesti.
Valtaeliitin edustajat saattavat ilmeenkään värähtämättä esimerkiksi väittää, että kansanäänestyksiä kansakunnalle tärkeistä asioista ei tarvita (esimerkiksi EU:n perustuslaki), koska kansa voisi äänestää ”väärin”, ja myöhemmin joutuisi kärsimään tästä. Siksi on parempi, että tämä pieni viisasten kerho ”pyyteettömästi” työskentelee kansan puolesta ja sen parhaaksi. Todellisuudessa se toimii täysin suunnitelmallisesti ja omien tarkoitusperiensä ajamana kansan etujen ja tahdon vastaisesti. Tästä toimii mainiona esimerkkinä vaikkapa ministeri Thorsin värkkäilemä uusi ulkomaalaislakiesitys humanitaarisine suojeluineen.
Valtaeliitin eräänlaisen ”kovan ytimen” muodostavat ammattipoliitikot. Erään tunnetun valtiomiehen mukaan”poliitikot tietävät, että kansa pyrkii säännöllisesti kapinoimaan ja karkaamaan pois puolueiden vaikutuspiiristä”. Tällöin valtaeliitti ”turvautuu vanhoihin, hyväksi havaittuihin keinoihin: he muodostavat valiokuntia, työryhmiä, paneeleja jne., jotka kuulostelevat äänioikeutettujen kansalaisten mielialoja, perehtyvät sanomalehtien lausuntoihin, kiertelevät erilaisissa tilaisuuksissa kuulostelemassa tavallisen kansan mielialoja jne. Näin ne saavat vähitellen selville, mitä kansan syvät rivit juuri sillä hetkellä haluavat ja toivovat, mitä puolestaan inhoavat. Tämän jälkeen nämä valiokunnat, työryhmät jne. ’tarkistavat’ vanhat poliittiset puolueohjelmansa” (siis ne samat puolueohjelmat, jotka on ”tarkistettu” jo kymmeniä kertoja ennemmin).
”Raskaan” työnsä päätteeksi ne ”laativat uudet ohjelmat, joissa jokaiselle annetaan, mitä hänelle kuuluukin: maanviljelijöille luvataan, että maataloutta suojellaan eikä tukiaisia leikata, yritysjohtajille ja teollisuudenharjoittajille luvataan, että heidän tehtaitaan ja tavaroitaan suojellaan, kuluttajille luvataan, että heidän ostoksensa ja säästönsä turvataan, opettajille luvataan lisää palkkaa, virkamiehille luvataan parempia eläkkeitä, vanhusten, sairaiden, leskien ja orpojen asemaa kohennetaan samoin kuin yksinhuoltajien ja näiden lapsien asemaa, liikennettä edistetään ja veroja ainakin alennetaan, jollei peräti poisteta kokonaan.”
Kuulostiko tutulta? Ei, tuossa ei puhunut Vanhanen, Katainen tai Urpilainen, vaan ihan eri ”firman mies”. Annetaanpa hänen jatkaa vielä hetkinen:
”Kun valtaeliitti on näin varmistunut äänioikeutettujen kansalaisten järkkymättömästä typeryydestä, se aloittaa propagandansa, jonka mukaan ’uusi ja uljaampi yhteiskunta on syntymässä’ (vrt. esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon merkittävä lisääminen, taistelu työttömyyttä ja syrjäytymistä vastaan, monikulttuurisuus voimavarana ja rikkautena jne.). Kun vaalit on pidetty, ja omat poliittiset tavoitteet saavutettu, valiokunnat ja työryhmät jne. hajaantuvat. Se ainoa uusi, mitä saatiin aikaan, on lähinnä poliitikkojen ja muun valtaeliitin paremmat ansiot ja muut taloudelliset edut”.
Ei, ei ollut Lipponenkaan kyseessä.
Monista henkilökohtaisista puutteistaan, ongelmistaan ja sekoiluistaan tunnettu Adolf Hitlerhän se tuossa ylempänä kuvaili hyvin osuvasti poliittista valtaeliittiä teoksessaan ”Mein Kampf” (1941). Aatu-vainaa kiteytti valtaeliitin ”ihmisiksi, joiden ainoa todellinen huoli on käytännössä huoli seuraavien vaalien tuloksesta”. Aatulla oli ainakin tämän asian suhteen kieltämättä näkemys kohdallaan ja sana hallussaan.
Manipulaation tarve
Valtaeliitin valta ei ole kansan sille antamaa vaan kansalta otettua. Valtaeliitti on itse luonut valtansa, viralliset totuutensa ja niitä tukevat viralliset uskomukset, jotka toisinaan saavuttavat lähes uskonnolliset mittakaavat, esimerkiksi usko koulutuksen, tutkintojen ja todistusten kaikkivoipuuteen sekä työvoimapulaan.
Valtaeliitti haluaa myös tavallisen kansan hyväksyvän ja omaksuvan nämä totuudet ja uskomukset. Siksi valtaeliitti pyrkii alistamaan kansalaisten enemmistön pelkäksi vallankäytön kohteeksi, joka sokeasti uskoo, että heihin valtaa käyttävä eliitti ja sen käskyvallassa olevat järjestelmät toimivat demokraattisesti, laillisesti ja oikeutetusti koko kansan etua palvellen.
Ensisijaisesti valtaeliitti pyrkii hyödyntämään sellaisia menetelmiä, jotka mahdollistavat yhteiskuntarauhan säilymisen ja yhteiskunnan vakaan toiminnan. Tämä on elintärkeää yhteiskunnallisen järjestyksen ja valtaeliitin aseman säilyttämisen kannalta.
Tehokkain tällainen menetelmä on valvoa, kontrolloida ja ohjailla kansalaisten enemmistöä ja sen käyttäytymistä heidän huomaamattaan. Tämä puolestaan on mahdollista vain sen ajatuksia valvomalla, kontrolloimalla ja ohjailemalla. Tässä onnistuakseen valtaeliitti harjoittaa kaikkialle ulottuvaa manipulointia sen eri muodoissaan. Niinpä kansalaiset altistetaan jatkuvasti erilaiselle suostuttelulle, indoktrinaatiolle ja propagandalle. Ääritapauksissa valtaeliitti alistaa kansalaisten enemmistön jopa suoranaisen aivopesun kohteeksi. Esimerkkinä tällaisesta aivopesusta toimii vaikkapa päätös EU:iin liittymisestä ja sen ”hyödyistä” tavalliselle kansalaiselle (”halpa” ruoka, ”halvat” autot jne.) tai hehkulamppujen totaalikielto yhtenä ilmastonmuutosuskonnon sakramenttina.
Vallankäytön eri muodot
Erityisen tärkeää kansalaisten suuren enemmistön ajatusten hallinta ja ohjailu on ”vapaille” ja ”demokraattisille” hallituksille, joiden kynnys pakkovallan (poliittiset vainot, laittomat pidätykset, avoin sensuuri, näytösluonteiset mielipideoikeudenkäynnit jne.) tai suoranaisen väkivallan (murhat, kidutukset, ”katoamiset”, järjestelmälliset joukkoraiskaukset jne.) käyttöön toisinajattelijoita kohtaan on merkittävästi korkeampi kuin totalitaarisissa diktatuureissa.
Modernien länsimaisten ”demokratioiden” valtaeliitti käyttää myös taloudellista valtaansa osana kansalaisten enemmistön ajatusten hallintaa ja ohjailua. Taloudellisen vallan käyttö voi tarkoittaa esimerkiksi taloudellista apua tietyille, ”oikein ajatteleville” tahoille (puoluetuki, lehdistötuki), ja vastaavasti taloudellisina pakotteina tai sanktioina ”väärin ajatteleville” tahoille (em. tukien lakkauttaminen). Keskeisin taloudellisen vallan muoto on talouselämän ja taloudellisten resurssien epädemokraattinen kontrolli ja ohjailu.
Tehokkain vallankäytön eri muodoista on kuitenkin ns. ideologinen vallankäyttö. Ideologiat ovat aatejärjestelmiä, jotka koostuvat mielipiteistä, arvoista, käsityksistä, uskomuksista jne. sekä erilaisista teorioista, jotka nivovat niitä yhteen. Ideologiat eivät suinkaan ole minkäänlaisia yleismaailmallisia totuuksia, vaan ne heijastavat vain tiettyjen yksilöiden, ryhmien, kulttuurien jne. etuja, tarpeita ja pyrkimyksiä. Pohjimmiltaan ideologia on pelkkä yksittäinen ajatus, jota toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Omia etujaan myötäilevillä ideologioilla valtaeliitti tuottaa, ylläpitää ja uusintaa tavoitteitaan hyödyttäviä asenteita, uskomuksia ja kuvitelmia. Samalla se hallitsee yksilöiden tai kokonaisten yhteiskunnallisten ryhmien ajatuksia ja käsityksiä sekä pitää yllä yhteiskunnallista järjestystä.
Ideologisen vallankäytön avulla valtaeliitti valvoo ja ohjailee haluamallaan tavalla erilaisia merkittäviä yhteiskunnallisia instituutioita, jollaisia edustavat esimerkiksi koulutus- ja kasvatusjärjestelmä, kirkko, tiedotusvälineet, puolueet sekä erilaiset etujärjestöt. Niitä häikäilemättä hyväksi käyttäen valtaeliitti täyttää koko väestön – sosioekonomisesta asemasta riippumatta – mielet ja ajatukset kulloinkin oman toimintansa, omien etujensa ja omien tavoitteidensa näkökulmasta parhaiksi katsomillaan tiedoilla, taidoilla ja ideologioilla. Näin se kykenee vaikuttamaan ensin kansalaisten asenteisiin ja mielipiteisiin, lopulta myös heidän käyttäytymiseensä ja aktiivisuuteensa.
Ideologinen vallankäyttö – samoin kuin taloudellinen vallankäyttö – on hyvin taitavasti suunniteltua, toteutettua ja erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin piilotettua. Siksi sitä on erittäin vaikeaa havaita, vaikka se vaikuttaa erittäin tehokkaasti kaikkiin kansalaisiin.
Avoin nimetön valta
Valtaeliitti voi käyttää valitsemaansa vallan muotoa tilanteesta riippuen joko avoimesti eli suoraan ja peittelemättä, tai vaihtoehtoisesti anonyyminä, nimettömänä.
Avoin vallankäyttö pyrkii hyödyntämään ensisijaisesti näennäisen ”avointa”, ”vilpitöntä” ja ”demokraattista” keskustelua ja sellaisiksi nähtyjä vaikutuskanavia, esimerkiksi tuottamalla erilaisia ”oikeaa totuutta” julistavia lehtiartikkeleja ja tv-dokumentteja. Niiden avulla kansalaisia suostutellaan puraisematta nielaisemaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen varjolla markkinoitavia veroja yms. maksuja, jotka eivät sinällään mitenkään vaikuta ilmastonmuutokseen saati estä sitä. Valtaeliitti ei pelkää tarvittaessa käyttää konkreettisiakaan rangaistuksia, esimerkiksi opiskelijan rankaisemista ei-toivotusta käyttäytymisestä. Avointa vallankäyttöä voisikin luonnehtia eräänlaiseksi ”keppi- ja porkkana – menetelmäksi”.
Erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja järjestelmiin piiloutunut nimetön valta puolestaan pyrkii psyykkisen manipulaation keinoin alitajuisesti vaikuttamaan vastaanottajan ajatuksiin, tunteisiin, asenteisiin ja mielikuviin ilman, että kohde itse edes huomaa mitään. Erityisesti se pyrkii rakentamaan valheellista mielikuvaa, jonka mukaan mitään vallankäyttöä ei ole olemassakaan, vaan vapaat yksilöt itse tekevät omaehtoisia valintojaan ja toimivat miten itse kulloinkin parhaaksi katsovat.
Kaikkialle lonkeronsa ulottavan manipulaation avulla valtaeliitti pyrkii luomaan eräänlaisen massaihmisen, joka luulee olevansa kaikista harhaanjohtajista vapaa, ajattelevansa omia ajatuksiaan, tekevänsä omia valintojaan ja elävänsä omaa elämäänsä omilla ehdoillaan. Todellisuudessa massaihminen on tahdoton, herkkäuskoinen ja kykenemätön perusteltuun kritiikkiin. Siksi hän erittäin altis ulkopuoliselle vaikutukselle ja harhaanjohtamiselle ja aina valmis tekemään kaiken sen, mitä valtaeliitti kulloinkin häneltä keksii vaatia. Ja sehän keksii, esimerkiksi siirtyminen digitaalisiin televisiolähetyksiin jo valmiiksi vanhentunutta tekniikkaa ”hyödyntäen”.
Merkittävä rooli valtaeliitin harjoittamassa ajatusten ja mielien muokkaamisessa on erilaisilla kasvatus-, koulutus- ja opetusjärjestelmillä. Niiden avulla valtaeliitti opettaa kansalaisille tietynlaista ”oikeaa” ajattelua ja käyttäytymistä, jota kuvaavat lukemattomat erilaiset monimutkaiset säännöt. Tavoitteena on normalisoida ihmiset, saada heidät käyttäytymään halutulla tavalla ja tukahduttaa kansalaisten spontaani toiminta. Näin heidät saadaan johdateltua konformismiin eli vapaaehtoiseen vaatimuksiin ja vallitsevaan suuntaukseen mukautumiseen. Kaikille pakollinen peruskoulutusjärjestelmä on huippuunsa viritetty aivopesukone linkouksella, kuivauksella ja silityksellä. Se vaikuttaa yhteiskunnan jokaiseen jäseneen suunnilleen samalla lailla. Halusi hän sitä itse tai ei.
Myös tiedotusvälineiden rooli moderneissa yhteiskunnissa on keskeinen: voidakseen täyttää kansalaisten enemmistön sujuvalla propagandallaan ja samalla sammuttaa niiden omaehtoisen ajattelun, valtaeliitti pyrkii kaikin keinoin saamaan haltuunsa joukkotiedotusvälineet. Tässä se onkin jo erittäin hyvin onnistunut. Etenkin televisiosta on tullut valtaeliitin pyrkimysten keskeinen välikappale, jonka avulla huippuunsa viritetyt propagandamyllyt jauhavat ja muokkaavat kansalaisten enemmistön ajatuksia niin, että sen mielipiteet kääntyvät vääjäämättä valtaeliitin tavoitteiden mukaisiksi ja niitä palveleviksi.
Jokaiselle kansalaiselle pakollista peruskoulua ja valtamediaa hyväksikäyttäen valtaeliitti pyrkii siis tarkoituksellisesti riistämään kansalaisten enemmistöltä mahdollisuudet kehittää kriittistä ja omaehtoista ajattelua, jonka avulla se voisi arvioida tai ainakin tiedostaa edes osan siitä manipulaatiosta, jonka kohteena se jatkuvasti on.
Tämä riisto alkaa jo varhaisessa lapsuudessa, jolloin päiväkodissa ja alakoulussa lapsiimme istutetaan pelko ”poikkeavuudesta”, ”erilaisuudesta” ja/tai ”epänormaaliudesta”. Näin heidät saadaan vapaaehtoisesti tasapäistymään, luopumaan omista, itselleen luontaisesti tyypillisistä luonteenpiirteistään ja omista kiinnostuksen kohteistaan sekä vapaaehtoisesti tavoittelemaan toisten kanssa samanlaiseksi tulemista. Riippumatta siitä, ovatko yhteiskunnan säännöt ja vaatimukset mielekkäitä vai eivät, alkaa tasapäistetty ja systemaattisesti tiettyyn muottiin pakkososiaalistettu lapsi vapaaehtoisesti käyttäytyä tavalla, joka parhaiten edistää vain valtaeliitin tahtoon ja tavoitteisiin mukautumista. Tämä on tavoitekin.
Mitä varhaisemmin lapset saadaan pelkäämään omaa mahdollista erilaisuuttaan, sen tehokkaammin heitä voidaan myöhäisemmällä iällä johtaa ja ohjailla ilman minkäänlaista ulkoista pakkovaltaa tai voiman käyttöä. Tässä kasvatustyössä suomalaisen peruskoulujärjestelmän rooli ja tehokkuus on häiriintyneen korostunut. Koulutusjärjestelmän sisään ja koulun arkisiin käytänteisiin piilotettu manipulointi eri muodoissaan estää itsenäisen ajattelun ja toiminnan syntymisen ilman, että lapsi tai nuori itse koskaan edes havaitsee niitä mekanismeja, joilla hänen ajatuksiinsa ja käytökseensä ja alati vaikutetaan.
Surullisinta on se, että näin jo varhaisesta lapsuudesta lähtien käsitelty ihminen uskoo aikuisena täysin vilpittömästi, että hänen valintansa ovat hänen oman vapaan tahtonsa ja omien itsenäisten päätöstensä tulosta.
Luettavaa
Ahlfors, B., Kolanen, R. & Reuna, R. 1995. Valta murroksessa. Helsinki: Tammi
Althusser, L. 1984. Ideologiset valtiokoneistot. Tampere: Vastapaino.
Broady, D. 1986. Piilo-opetussuunnitelma – Mihin koulussa opitaan. Tampere: Vastapaino.
Chomsky, N. 2002. Ideologia ja valta. Helsinki: Like.
Chomsky, N. 2003. Mediakontrolli. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Sammakko.
Hitler, A. 1941. Taisteluni osa 2. Kansallissosialistinen liike. Porvoo: WSOY
Huttunen, R. 1999. Opettamisen filosofia ja kritiikki. Jyväskylän yliopisto.
Huttunen, R. 1999. Koulutuksen ideologisuudesta. Teoksessa Aittola, T. (toim.) Kasvatussosiologian teoreetikoita. Helsinki: Gaudeamus. 44 – 57.
Huttunen, R. 2003. Kommunikatiivinen opettaminen. Indoktrinaation kriittinen teoria. Jyväskylän yliopisto
Le Bon, G. 1912. Joukkosielu.
Pietilä, K. 1998. Massa ja yleisö journalismin historiassa. Teoksessa Kunelius, R. & Kivikuru, U. (toim.). Viestinnän jäljillä – näkökulmia uuden ajan ilmiöön. Juva: WSOY. 57 – 78.
Pratkanis, A. & Aronson, E. 1992. Age of Propaganda. The everyday use and abuse of persuasion. New York: W.H.Freeman and Company
Puolimatka, T. 1998. Rakenteellinen indoktrinaatio. Teoksessa Mäkelä, P. Vehkavaara, T. & Vuorio, T. (toim.) Filosofisia iskuja. Kirjoituksia Martti Kuokkasen 50-vuotispäivän kunniaksi. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta vol 65. Tampere: Fitty 65. 228 – 237.
Puolimatka, T. 2001. Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa. Helsinki: Tammi
Rainio, K. 1971. Informaatiosota ja vapaa ihminen. Porvoo: WSOY
Ramonet, I. 2001. Median tyrannia. Helsinki: WSOY.
Reich, W. 1973. Fasismin massapsykologia. Keuruu: Otava.
Räsänen, J. 1992. Mahdollisuudeksi avautuva koulu. Jyväskylä: Gummerus
Vuolle, M. 1997. Kapitalismin massapsykologia. Teoksessa Junttila, J., Ora, S. ja
Rinnetmäki-Rantanen, K. (toim.) Katso ihmistä. Tampereen hiippakunnan 49. vuosikirja. 92 – 113.
VALTAELIITTI JA MANIPULAATION TARVE
Valtaeliitti
Niin sanotun klassisen eliittiteorian mukaan kaikissa yhteiskunnissa on kaksi ryhmää: hallitseva, kaikki tärkeät ja kauaskantoiset päätökset tekevä pieni vähemmistö sekä suuri hallittujen enemmistö. Yhteiskunnalla tarkoitan tässä tiettyä, rajattua maantieteellistä aluetta ja tällä alueella asuvaa väestöä. Muita yhteiskuntaa kuvaavia tekijöitä ovat esimerkiksi yhteinen kulttuuri, yhteinen kieli, vahvistetut rajat, perustuslakiin nojaava poliittinen järjestelmä sekä yhteinen kansallinen historia.
Yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevan todellisuuden määrittelevät ne henkilöt ja ryhmät, joilla on eniten valtaa. Vallalla tarkoitan tässä kykyä vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen halutulla tavalla. Nämä henkilöt, ryhmät ja tahot muodostavat ns. valtaeliitin (myös valtaa pitävä eliitti), johon kuuluu mm. poliitikkoja, tieteen ja kulttuurin edustajia, mediavaikuttajia, korkeita virkamiehiä, teollisuuden ja elinkeinoelämän vaikuttajia, pankkien johtajia sekä ammattiyhdistysjohtajia.
Valtaeliitti ei ole virallisesti järjestäytynyt organisaatio, vaan enemmänkin eräänlainen ”hyvä veli – järjestelmä”. Sen olemassaolo, toiminta ja tehokkuus eivät perustu demokratiaan, tasa-arvoon tai oikeudenmukaisuuteen, vaan siihen kuuluvien tahojen yhteneväisiin etuihin. Yhteisten etujen olemassaolo puolestaan johtaa siihen, että valtaeliittiin kuuluvat henkilöt taustastaan tai virallisesta eturyhmästään riippumatta myötäilevät ja suojelevat toinen toisiaan.
Valtaeliitti ja sen jäsenet ovat poikkeuksetta muita ryhmiä – yksittäisistä kansalaisista nyt puhumattakaan – kykenevämpiä muuttamaan (tai olemaan muuttamatta) yhteiskuntaa ja siinä kulloinkin vallitsevaa todellisuutta.
Valtaeliitin tavoitteet
Eräs valtaeliitin tärkeimmistä tehtävistä on pitää kansalaisten enemmistö jatkuvassa nöyryyden ja alistumisen tilassa ja estää sen henkinen vapautuminen sekä itsemääräämisoikeuden kehittyminen. Perimmäisenä pyrkimyksenä on näin estää yhteiskunnan ja sen toiminnan kehittäminen suuren enemmistön etujen näkökulmasta. Tämä vaihtoehto tietäisi valtaeliitille pelkästään erilaisia hankaluuksia.
Keskeistä tässä kansalaisten enemmistön nöyryyttämisessä ja alistamisessa on opettaa se automaattisesti hyväksymään ja omaksumaan valtaeliitin oikeina ja hyväksyttävinä pitämät arvot. Ongelmaksi nousee helposti se, että ne ovat hyvin usein ristiriidassa kansalaisten enemmistön omien arvojen ja etenkin sen etujen kanssa, sillä valtaeliitin arvot perustuvat pitkälti vain sen häpeilemättömään oman edun tavoitteluun. Ristiriitoja tuottaa myös valtaeliitin ja kansalaisten enemmistön näkemyserot siitä, mitä tai millaista demokratian tulisi olla ja millä perustein.
Näistä syistä johtuen valtaeliitti pyrkii saamaan kansalaiset uskomaan, että valta on kansalla ja yhteiskunnassa vallitsee aito demokratia. Todellisuudessa näin ei tietenkään ole, vaan kaikki yhteiskunnallinen valta ja vaikutuskanavat ovat käytännössä pienen valtaeliitin hallussa.
Valvonnassaan olevaa aivopesukoneistoa tehokkaasti hyödyntäen valtaeliitti uskottelee kansalaisten enemmistölle tietävänsä parhaiten, mikä on sen parhaaksi ja sen etujen mukaista. Valtaeliitti ottaa mielellään suojelevan isoveljen roolin ja estää kansalaisia toimimasta ”tyhmästi” ja ”etujensa vastaisesti”. Todellisuudessa kansalaiset olisivat täysin kykeneväisiä toimimaan viisaasti ja omien etujensa mukaisesti.
Valtaeliitin edustajat saattavat ilmeenkään värähtämättä esimerkiksi väittää, että kansanäänestyksiä kansakunnalle tärkeistä asioista ei tarvita (esimerkiksi EU:n perustuslaki), koska kansa voisi äänestää ”väärin”, ja myöhemmin joutuisi kärsimään tästä. Siksi on parempi, että tämä pieni viisasten kerho ”pyyteettömästi” työskentelee kansan puolesta ja sen parhaaksi. Todellisuudessa se toimii täysin suunnitelmallisesti ja omien tarkoitusperiensä ajamana kansan etujen ja tahdon vastaisesti. Tästä toimii mainiona esimerkkinä vaikkapa ministeri Thorsin värkkäilemä uusi ulkomaalaislakiesitys humanitaarisine suojeluineen.
Valtaeliitin eräänlaisen ”kovan ytimen” muodostavat ammattipoliitikot. Erään tunnetun valtiomiehen mukaan”poliitikot tietävät, että kansa pyrkii säännöllisesti kapinoimaan ja karkaamaan pois puolueiden vaikutuspiiristä”. Tällöin valtaeliitti ”turvautuu vanhoihin, hyväksi havaittuihin keinoihin: he muodostavat valiokuntia, työryhmiä, paneeleja jne., jotka kuulostelevat äänioikeutettujen kansalaisten mielialoja, perehtyvät sanomalehtien lausuntoihin, kiertelevät erilaisissa tilaisuuksissa kuulostelemassa tavallisen kansan mielialoja jne. Näin ne saavat vähitellen selville, mitä kansan syvät rivit juuri sillä hetkellä haluavat ja toivovat, mitä puolestaan inhoavat. Tämän jälkeen nämä valiokunnat, työryhmät jne. ’tarkistavat’ vanhat poliittiset puolueohjelmansa” (siis ne samat puolueohjelmat, jotka on ”tarkistettu” jo kymmeniä kertoja ennemmin).
”Raskaan” työnsä päätteeksi ne ”laativat uudet ohjelmat, joissa jokaiselle annetaan, mitä hänelle kuuluukin: maanviljelijöille luvataan, että maataloutta suojellaan eikä tukiaisia leikata, yritysjohtajille ja teollisuudenharjoittajille luvataan, että heidän tehtaitaan ja tavaroitaan suojellaan, kuluttajille luvataan, että heidän ostoksensa ja säästönsä turvataan, opettajille luvataan lisää palkkaa, virkamiehille luvataan parempia eläkkeitä, vanhusten, sairaiden, leskien ja orpojen asemaa kohennetaan samoin kuin yksinhuoltajien ja näiden lapsien asemaa, liikennettä edistetään ja veroja ainakin alennetaan, jollei peräti poisteta kokonaan.”
Kuulostiko tutulta? Ei, tuossa ei puhunut Vanhanen, Katainen tai Urpilainen, vaan ihan eri ”firman mies”. Annetaanpa hänen jatkaa vielä hetkinen:
”Kun valtaeliitti on näin varmistunut äänioikeutettujen kansalaisten järkkymättömästä typeryydestä, se aloittaa propagandansa, jonka mukaan ’uusi ja uljaampi yhteiskunta on syntymässä’ (vrt. esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon merkittävä lisääminen, taistelu työttömyyttä ja syrjäytymistä vastaan, monikulttuurisuus voimavarana ja rikkautena jne.). Kun vaalit on pidetty, ja omat poliittiset tavoitteet saavutettu, valiokunnat ja työryhmät jne. hajaantuvat. Se ainoa uusi, mitä saatiin aikaan, on lähinnä poliitikkojen ja muun valtaeliitin paremmat ansiot ja muut taloudelliset edut”.
Ei, ei ollut Lipponenkaan kyseessä.
Monista henkilökohtaisista puutteistaan, ongelmistaan ja sekoiluistaan tunnettu Adolf Hitlerhän se tuossa ylempänä kuvaili hyvin osuvasti poliittista valtaeliittiä teoksessaan ”Mein Kampf” (1941). Aatu-vainaa kiteytti valtaeliitin ”ihmisiksi, joiden ainoa todellinen huoli on käytännössä huoli seuraavien vaalien tuloksesta”. Aatulla oli ainakin tämän asian suhteen kieltämättä näkemys kohdallaan ja sana hallussaan.
Manipulaation tarve
Valtaeliitin valta ei ole kansan sille antamaa vaan kansalta otettua. Valtaeliitti on itse luonut valtansa, viralliset totuutensa ja niitä tukevat viralliset uskomukset, jotka toisinaan saavuttavat lähes uskonnolliset mittakaavat, esimerkiksi usko koulutuksen, tutkintojen ja todistusten kaikkivoipuuteen sekä työvoimapulaan.
Valtaeliitti haluaa myös tavallisen kansan hyväksyvän ja omaksuvan nämä totuudet ja uskomukset. Siksi valtaeliitti pyrkii alistamaan kansalaisten enemmistön pelkäksi vallankäytön kohteeksi, joka sokeasti uskoo, että heihin valtaa käyttävä eliitti ja sen käskyvallassa olevat järjestelmät toimivat demokraattisesti, laillisesti ja oikeutetusti koko kansan etua palvellen.
Ensisijaisesti valtaeliitti pyrkii hyödyntämään sellaisia menetelmiä, jotka mahdollistavat yhteiskuntarauhan säilymisen ja yhteiskunnan vakaan toiminnan. Tämä on elintärkeää yhteiskunnallisen järjestyksen ja valtaeliitin aseman säilyttämisen kannalta.
Tehokkain tällainen menetelmä on valvoa, kontrolloida ja ohjailla kansalaisten enemmistöä ja sen käyttäytymistä heidän huomaamattaan. Tämä puolestaan on mahdollista vain sen ajatuksia valvomalla, kontrolloimalla ja ohjailemalla. Tässä onnistuakseen valtaeliitti harjoittaa kaikkialle ulottuvaa manipulointia sen eri muodoissaan. Niinpä kansalaiset altistetaan jatkuvasti erilaiselle suostuttelulle, indoktrinaatiolle ja propagandalle. Ääritapauksissa valtaeliitti alistaa kansalaisten enemmistön jopa suoranaisen aivopesun kohteeksi. Esimerkkinä tällaisesta aivopesusta toimii vaikkapa päätös EU:iin liittymisestä ja sen ”hyödyistä” tavalliselle kansalaiselle (”halpa” ruoka, ”halvat” autot jne.) tai hehkulamppujen totaalikielto yhtenä ilmastonmuutosuskonnon sakramenttina.
Vallankäytön eri muodot
Erityisen tärkeää kansalaisten suuren enemmistön ajatusten hallinta ja ohjailu on ”vapaille” ja ”demokraattisille” hallituksille, joiden kynnys pakkovallan (poliittiset vainot, laittomat pidätykset, avoin sensuuri, näytösluonteiset mielipideoikeudenkäynnit jne.) tai suoranaisen väkivallan (murhat, kidutukset, ”katoamiset”, järjestelmälliset joukkoraiskaukset jne.) käyttöön toisinajattelijoita kohtaan on merkittävästi korkeampi kuin totalitaarisissa diktatuureissa.
Modernien länsimaisten ”demokratioiden” valtaeliitti käyttää myös taloudellista valtaansa osana kansalaisten enemmistön ajatusten hallintaa ja ohjailua. Taloudellisen vallan käyttö voi tarkoittaa esimerkiksi taloudellista apua tietyille, ”oikein ajatteleville” tahoille (puoluetuki, lehdistötuki), ja vastaavasti taloudellisina pakotteina tai sanktioina ”väärin ajatteleville” tahoille (em. tukien lakkauttaminen). Keskeisin taloudellisen vallan muoto on talouselämän ja taloudellisten resurssien epädemokraattinen kontrolli ja ohjailu.
Tehokkain vallankäytön eri muodoista on kuitenkin ns. ideologinen vallankäyttö. Ideologiat ovat aatejärjestelmiä, jotka koostuvat mielipiteistä, arvoista, käsityksistä, uskomuksista jne. sekä erilaisista teorioista, jotka nivovat niitä yhteen. Ideologiat eivät suinkaan ole minkäänlaisia yleismaailmallisia totuuksia, vaan ne heijastavat vain tiettyjen yksilöiden, ryhmien, kulttuurien jne. etuja, tarpeita ja pyrkimyksiä. Pohjimmiltaan ideologia on pelkkä yksittäinen ajatus, jota toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Omia etujaan myötäilevillä ideologioilla valtaeliitti tuottaa, ylläpitää ja uusintaa tavoitteitaan hyödyttäviä asenteita, uskomuksia ja kuvitelmia. Samalla se hallitsee yksilöiden tai kokonaisten yhteiskunnallisten ryhmien ajatuksia ja käsityksiä sekä pitää yllä yhteiskunnallista järjestystä.
Ideologisen vallankäytön avulla valtaeliitti valvoo ja ohjailee haluamallaan tavalla erilaisia merkittäviä yhteiskunnallisia instituutioita, jollaisia edustavat esimerkiksi koulutus- ja kasvatusjärjestelmä, kirkko, tiedotusvälineet, puolueet sekä erilaiset etujärjestöt. Niitä häikäilemättä hyväksi käyttäen valtaeliitti täyttää koko väestön – sosioekonomisesta asemasta riippumatta – mielet ja ajatukset kulloinkin oman toimintansa, omien etujensa ja omien tavoitteidensa näkökulmasta parhaiksi katsomillaan tiedoilla, taidoilla ja ideologioilla. Näin se kykenee vaikuttamaan ensin kansalaisten asenteisiin ja mielipiteisiin, lopulta myös heidän käyttäytymiseensä ja aktiivisuuteensa.
Ideologinen vallankäyttö – samoin kuin taloudellinen vallankäyttö – on hyvin taitavasti suunniteltua, toteutettua ja erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin piilotettua. Siksi sitä on erittäin vaikeaa havaita, vaikka se vaikuttaa erittäin tehokkaasti kaikkiin kansalaisiin.
Avoin nimetön valta
Valtaeliitti voi käyttää valitsemaansa vallan muotoa tilanteesta riippuen joko avoimesti eli suoraan ja peittelemättä, tai vaihtoehtoisesti anonyyminä, nimettömänä.
Avoin vallankäyttö pyrkii hyödyntämään ensisijaisesti näennäisen ”avointa”, ”vilpitöntä” ja ”demokraattista” keskustelua ja sellaisiksi nähtyjä vaikutuskanavia, esimerkiksi tuottamalla erilaisia ”oikeaa totuutta” julistavia lehtiartikkeleja ja tv-dokumentteja. Niiden avulla kansalaisia suostutellaan puraisematta nielaisemaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen varjolla markkinoitavia veroja yms. maksuja, jotka eivät sinällään mitenkään vaikuta ilmastonmuutokseen saati estä sitä. Valtaeliitti ei pelkää tarvittaessa käyttää konkreettisiakaan rangaistuksia, esimerkiksi opiskelijan rankaisemista ei-toivotusta käyttäytymisestä. Avointa vallankäyttöä voisikin luonnehtia eräänlaiseksi ”keppi- ja porkkana – menetelmäksi”.
Erilaisiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja järjestelmiin piiloutunut nimetön valta puolestaan pyrkii psyykkisen manipulaation keinoin alitajuisesti vaikuttamaan vastaanottajan ajatuksiin, tunteisiin, asenteisiin ja mielikuviin ilman, että kohde itse edes huomaa mitään. Erityisesti se pyrkii rakentamaan valheellista mielikuvaa, jonka mukaan mitään vallankäyttöä ei ole olemassakaan, vaan vapaat yksilöt itse tekevät omaehtoisia valintojaan ja toimivat miten itse kulloinkin parhaaksi katsovat.
Kaikkialle lonkeronsa ulottavan manipulaation avulla valtaeliitti pyrkii luomaan eräänlaisen massaihmisen, joka luulee olevansa kaikista harhaanjohtajista vapaa, ajattelevansa omia ajatuksiaan, tekevänsä omia valintojaan ja elävänsä omaa elämäänsä omilla ehdoillaan. Todellisuudessa massaihminen on tahdoton, herkkäuskoinen ja kykenemätön perusteltuun kritiikkiin. Siksi hän erittäin altis ulkopuoliselle vaikutukselle ja harhaanjohtamiselle ja aina valmis tekemään kaiken sen, mitä valtaeliitti kulloinkin häneltä keksii vaatia. Ja sehän keksii, esimerkiksi siirtyminen digitaalisiin televisiolähetyksiin jo valmiiksi vanhentunutta tekniikkaa ”hyödyntäen”.
Merkittävä rooli valtaeliitin harjoittamassa ajatusten ja mielien muokkaamisessa on erilaisilla kasvatus-, koulutus- ja opetusjärjestelmillä. Niiden avulla valtaeliitti opettaa kansalaisille tietynlaista ”oikeaa” ajattelua ja käyttäytymistä, jota kuvaavat lukemattomat erilaiset monimutkaiset säännöt. Tavoitteena on normalisoida ihmiset, saada heidät käyttäytymään halutulla tavalla ja tukahduttaa kansalaisten spontaani toiminta. Näin heidät saadaan johdateltua konformismiin eli vapaaehtoiseen vaatimuksiin ja vallitsevaan suuntaukseen mukautumiseen. Kaikille pakollinen peruskoulutusjärjestelmä on huippuunsa viritetty aivopesukone linkouksella, kuivauksella ja silityksellä. Se vaikuttaa yhteiskunnan jokaiseen jäseneen suunnilleen samalla lailla. Halusi hän sitä itse tai ei.
Myös tiedotusvälineiden rooli moderneissa yhteiskunnissa on keskeinen: voidakseen täyttää kansalaisten enemmistön sujuvalla propagandallaan ja samalla sammuttaa niiden omaehtoisen ajattelun, valtaeliitti pyrkii kaikin keinoin saamaan haltuunsa joukkotiedotusvälineet. Tässä se onkin jo erittäin hyvin onnistunut. Etenkin televisiosta on tullut valtaeliitin pyrkimysten keskeinen välikappale, jonka avulla huippuunsa viritetyt propagandamyllyt jauhavat ja muokkaavat kansalaisten enemmistön ajatuksia niin, että sen mielipiteet kääntyvät vääjäämättä valtaeliitin tavoitteiden mukaisiksi ja niitä palveleviksi.
Jokaiselle kansalaiselle pakollista peruskoulua ja valtamediaa hyväksikäyttäen valtaeliitti pyrkii siis tarkoituksellisesti riistämään kansalaisten enemmistöltä mahdollisuudet kehittää kriittistä ja omaehtoista ajattelua, jonka avulla se voisi arvioida tai ainakin tiedostaa edes osan siitä manipulaatiosta, jonka kohteena se jatkuvasti on.
Tämä riisto alkaa jo varhaisessa lapsuudessa, jolloin päiväkodissa ja alakoulussa lapsiimme istutetaan pelko ”poikkeavuudesta”, ”erilaisuudesta” ja/tai ”epänormaaliudesta”. Näin heidät saadaan vapaaehtoisesti tasapäistymään, luopumaan omista, itselleen luontaisesti tyypillisistä luonteenpiirteistään ja omista kiinnostuksen kohteistaan sekä vapaaehtoisesti tavoittelemaan toisten kanssa samanlaiseksi tulemista. Riippumatta siitä, ovatko yhteiskunnan säännöt ja vaatimukset mielekkäitä vai eivät, alkaa tasapäistetty ja systemaattisesti tiettyyn muottiin pakkososiaalistettu lapsi vapaaehtoisesti käyttäytyä tavalla, joka parhaiten edistää vain valtaeliitin tahtoon ja tavoitteisiin mukautumista. Tämä on tavoitekin.
Mitä varhaisemmin lapset saadaan pelkäämään omaa mahdollista erilaisuuttaan, sen tehokkaammin heitä voidaan myöhäisemmällä iällä johtaa ja ohjailla ilman minkäänlaista ulkoista pakkovaltaa tai voiman käyttöä. Tässä kasvatustyössä suomalaisen peruskoulujärjestelmän rooli ja tehokkuus on häiriintyneen korostunut. Koulutusjärjestelmän sisään ja koulun arkisiin käytänteisiin piilotettu manipulointi eri muodoissaan estää itsenäisen ajattelun ja toiminnan syntymisen ilman, että lapsi tai nuori itse koskaan edes havaitsee niitä mekanismeja, joilla hänen ajatuksiinsa ja käytökseensä ja alati vaikutetaan.
Surullisinta on se, että näin jo varhaisesta lapsuudesta lähtien käsitelty ihminen uskoo aikuisena täysin vilpittömästi, että hänen valintansa ovat hänen oman vapaan tahtonsa ja omien itsenäisten päätöstensä tulosta.
Luettavaa
Ahlfors, B., Kolanen, R. & Reuna, R. 1995. Valta murroksessa. Helsinki: Tammi
Althusser, L. 1984. Ideologiset valtiokoneistot. Tampere: Vastapaino.
Broady, D. 1986. Piilo-opetussuunnitelma – Mihin koulussa opitaan. Tampere: Vastapaino.
Chomsky, N. 2002. Ideologia ja valta. Helsinki: Like.
Chomsky, N. 2003. Mediakontrolli. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Sammakko.
Hitler, A. 1941. Taisteluni osa 2. Kansallissosialistinen liike. Porvoo: WSOY
Huttunen, R. 1999. Opettamisen filosofia ja kritiikki. Jyväskylän yliopisto.
Huttunen, R. 1999. Koulutuksen ideologisuudesta. Teoksessa Aittola, T. (toim.) Kasvatussosiologian teoreetikoita. Helsinki: Gaudeamus. 44 – 57.
Huttunen, R. 2003. Kommunikatiivinen opettaminen. Indoktrinaation kriittinen teoria. Jyväskylän yliopisto
Le Bon, G. 1912. Joukkosielu.
Pietilä, K. 1998. Massa ja yleisö journalismin historiassa. Teoksessa Kunelius, R. & Kivikuru, U. (toim.). Viestinnän jäljillä – näkökulmia uuden ajan ilmiöön. Juva: WSOY. 57 – 78.
Pratkanis, A. & Aronson, E. 1992. Age of Propaganda. The everyday use and abuse of persuasion. New York: W.H.Freeman and Company
Puolimatka, T. 1998. Rakenteellinen indoktrinaatio. Teoksessa Mäkelä, P. Vehkavaara, T. & Vuorio, T. (toim.) Filosofisia iskuja. Kirjoituksia Martti Kuokkasen 50-vuotispäivän kunniaksi. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta vol 65. Tampere: Fitty 65. 228 – 237.
Puolimatka, T. 2001. Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa. Helsinki: Tammi
Rainio, K. 1971. Informaatiosota ja vapaa ihminen. Porvoo: WSOY
Ramonet, I. 2001. Median tyrannia. Helsinki: WSOY.
Reich, W. 1973. Fasismin massapsykologia. Keuruu: Otava.
Räsänen, J. 1992. Mahdollisuudeksi avautuva koulu. Jyväskylä: Gummerus
Vuolle, M. 1997. Kapitalismin massapsykologia. Teoksessa Junttila, J., Ora, S. ja
Rinnetmäki-Rantanen, K. (toim.) Katso ihmistä. Tampereen hiippakunnan 49. vuosikirja. 92 – 113.
Kommentit