Agenda 21 - tie orjuuteenko?

Agenda 21
Kestävä kehitys on tie kohti kansanmurhaa ja orjuutta.

Kestävästä kehityksestä on tullut populaari synonyymi termille Agenda 21.
Agenda 21 on vuonna 1992 omaksuttu YK:n julkilausuma ympäristöstä ja
teollisesta kehityksestä. Agenda 21 on suunnitelma 2000-lukua varten, jota
me nyt elämme. Se on suunnitelma uutta uljasta maailmaa varten, jossa kaikki
se mitä pidämme rakkaana ja totena lakkaa olemasta. Agenda 21 julistaa
olevansa kokonaisvaltainen toimintasuunnitelma toteutettavaksi globaalilla,
kansallisella ja paikallisella tasolla YK:n eri järjestöjen toimesta. Agenda
21 nostaa luonnon hallitsemaan ihmiskuntaa ja se myös pitää sisällään
varotoimenpide-periaatteen, mikä merkitsee sitä että ihmistä pidetään
syyllisenä kunnes toisin todistetaan. Agenda 21 on filosofia, joka on
suunniteltu saattamaan koko ihmiskunta pienen valtaeliitin täydellisen
kontrollin ja valvonnan alaisuuteen. Samalla se on 40 lukua käsittävä
dokumentti koko maailman kontrolloimiseksi ja se perustuu täysin
sosialistien kontrollimekanismien käyttöön. Kestävän kehityksen kannattajat
ovat luoneet maailmanlaajuisen liikkeen, joka kontrolloi globaalia ja
paikallista toimintasuunnitelmaa maailmanhallituksen rakentamiseksi heidän
omien tavoitteidensa toteuttamiseksi. Näihin tavoitteisiin lukeutuu:

1. Kansallisen itsemääräämisoikeuden lakkauttaminen

2. Yksityisomistuksen lakkauttaminen

3. Perinteisen perherakenteen hajottaminen

4. Liikkumista ja yksilön vapautta koskevien rajoitusten kiristäminen

Vihreisiin tavoitteisiin lukeutuu sellaisten asioitten määritteleminen,
jotka eivät tue "kestävää kehitystä" ja niihin lukeutuu:

1. Yksityisomaisuus (omakotitalot, huvilat, maatilat, metsät,
yksityiset ajoneuvot ym.)

2. Fossiiliset polttoaineet

3. Golf-kentät ja laskettelukeskukset

4. Kulutuskulttuuri

5. Viljelmien keinokastelu

6. Asfaltilla päällystetyt tiet

7. Kaupallinen maatalous

8. Kasvinsuojelumyrkyt

9. Maanviljelyalueet ja pellot

10. Karjan laiduntaminen

11. Perhe

Kestävän kehityksen tavoitteena on yksityisomaisuuden lakkauttaminen,
perheen olemassaolon yhteiskunnallinen horjuttaminen sekä perustuslakiin
pohjautuvien kansalaisoikeuksien mitätöiminen. YK:n ympäristöguru Maurice
Strong esitti Rion ympäristökokouksessa -92 selvästi että globalisaation
tavoitteena länsimaisen teollisuuden alasajo - erityisesti Yhdysvaltojen
teollisuuden tuhoaminen. Tavoitteena on aivopestä lapset kestävän kehityksen
periaatteilla jo pienenä koulussa siten että he omaksuvat luonnon roolin
elämän kaikkia osa-alueita hallitsevana periaatteena ja hylkäävät vanhempien
ja uskonnon auktoriteetin sekä kansallisen itsemääräämisoikeuden arvon.
Tavoitteena on tyhjätä maaseutu ihmisistä suunniteltujen
luonnonsuojelualueiden tieltä. Tätä kutsutaan USA:ssa nimellä "Biodiversity
and Wildlands Project". Jäljelle jäävät ihmiset on tarkoitus sulloa
tulevaisuuden vihreisiin kaupunkeihin, joiden hiilijälki on tarkoitus pitää
sähköautojen ja -junien sekä muiden ympäristöystävällisten teknologioiden
ansiosta lähellä nollaa. Luonnonsuojelualueilla eläminen tullaan tekemään
laittomaksi. Väkilukua on tarkoitus laskea 80-90% suosimalla ehkäisyä,
sterilointeja, abortteja, homoutta, naisten oikeuksia ja käyttämällä
kemikaaleja ruuassa ja rokotteissa ihmisten steriloimiseen tai tappamiseen.
Nämä menetelmät käsitellään Obaman tiedeneuvonantajan John Holdrenin
kirjassa Ecoscience, joka on eugeniikkojen, kansanmurhaajien ja radikaalien
vihreiden oma "keittokirja". Tulevaisuuden vihreissä kaupungeissa jäljelle
jääneet ihmiset (0,5 - 2 miljardia) eläisivät 24/7 elektronisen valvonnan
ja kontrollin alaisuudessa palvellen hallitsevaa luokkaa eli valtaeliittiä.
Tässä uudessa uljaassa maailmassa valtio tyydyttää ihmisten kaikki tarpeet
ja kasvattaa heidän lapsensa. Valtio tarjoaa turvaa vastineeksi sille että
ihmiset alistuvat sen orjiksi. Samalla uudet elämää pitkittävät teknologiat
halutaan salata valtaväestöltä ja varataan ainoastaan hallitsevan luokan
käyttöön.

Muutoksesta kielii USA:n presidentin George H W Bushin lausunto puhuessaan
YK:lle:

"Tästä lähtien Amerikan kansa vannoo uskollisuutta YK:n
perustamisasiakirjaan sisältyville pyhille periaatteille."

Tämä tietenkin merkitsee Yhdysvaltain perustuslain korvaamista YK:n
periaatteilla. Samaa rataa mennään ympäri maailmaa - omaa perustuslakia
muutetaan ja vesitetään pois YK:n periaatteiden tieltä. Bush siis ratifioi
Agenda 21:n periaatteet kongressin selän takana ja Clinton jatkoi samalla
linjalla perustamalla presidentillisen neuvoston käsittelemään Agenda 21:een
liittyviä kysymyksiä. Ja sama linja jatkuu yhä. (Hiljattain rauhannobelisti
Obama päätti että hänellä on YK:n suomin valtuuksin oikeus julistaa sota
missä päin maailmaa tahansa kongressin selän takana.)

Miten tällainen suunnitelma voidaan ylipäätään toteuttaa? Vastaus:
varastamalla ja aivopesemällä yksi uusi sukupolvi (lapset ja nuoret).
Niinhän teki Stalin (pioneerijärjestö) ja Hitler (Hitler-nuorisojärjestö).
Näille nuorille opetetaan uusi filosofia ja sen arvot niin että heistä tulee
globaaleja muutos-johtajia ja muutos-agentteja eli maailmankansalaisia. YK:n
kulttuurijärjestö UNESCO, joka rakentaa nyt esiin tulevaa pakanallista
maailmankulttuuria, julisti vuodet 2005-2015 "kestävän kehityksen
kasvatuksen vuosikymmeneksi". Tämän kasvatuksen tarkoituksena on juurruttaa
nuorisoon Agenda 21:n 40 lukua käsittävät periaatteet eli luoda globaali
pakanallinen opetussuunnitelma. Perimmäinen tarkoitus on aivopestä nuoriso
luopumaan uskollisuudestaan vanhempiaan kohtaan ja saada heidät hyväksymään
valtio "isäkseen ja äidikseen" (totalitarismia ja kollektivismia) ja opettaa
heille taloudellisen kestävän kehityksen mukaisen kulutuksen periaatteita.
Taustalla on filosofia nimeltä "konstruktivismi", jonka mukaan:

"...oppilaat rakentavat [heidän oman] käsityksensä todellisuudesta ja
[huomaavat] että objektiivista todellisuutta ei ole mahdollista tietää."

Tämä kuulostaa siltä kuin oikeaa ja väärää ei olisi mahdollista tietää vaan
että voi itse päättää siitä ryhtymällä itse jumalaksi. Samalla totuus, joka
pitää ihmisen vapaana, torjutaan ja vaiennetaan arvojen muutosprosessin
tukemiseksi. Tämän filosofian mukaisesti edes matematiikan tulokset eivät
ole objektiivisia vaan:

"He oppivat että matematiikka on ihmisten keksimää - että se on
subjektiivista ja että hyviin matemaattisiin ratkaisuihin päädytään niiden
ihmisten konsensuksen pohjalta, joita pidetään asiantuntijoina." 
Useimmat meistä uskovat että 2+2 = 4 mutta olet väärässä jos saavutamme
yksimielisyyden siitä että 2+2 = 5. Koulutus on siis yhä enemmän aivopesua
ja ollaan luovuttu oppilaiden sivistämistä ja valmiuksien antamisesta
itsenäistä ajattelua varten. Eräässä opettajan käsikirjassa sanotaan että:

"Koska opetusohjelma ei korosta aritmeettisten laskelmien suorittamista
käsin eräät CMP oppilaat eivät ehkä suoriudu laskukokeista yhtä hyvin kuin
muut... Me uskomme että sellainen vaihtokauppa CMP:n korottamiseksi on
oppilaiden eduksi... työn maailmassa."

Miksi opetussuunnitelmissa tarkoituksellisesti laiminlyödään lasten
matemaattisten taitojen kehittäminen huippuunsa? Koska se on sopusoinnussa
Agenda 21:n tavoitteiden kanssa:

"Yleensä korkeammin koulutetut ihmiset, joilla on korkeammat tulot,
kuluttavat enemmän raaka-aineita kuin huonosti koulutetut ihmiset, joilla on
alhaisempi palkka. Tässä tapauksessa korkeampi koulutus merkitsee suurempaa
uhkaa kestävälle kehitykselle." Education for Sustainable Development

Koululaisten aivopesu tuottaa kollektiivisesti käyttäytyviä ihmisiä, joilta
puuttuu kyky ajatella ja toimia itsenäisesti ja joita olisi helppo käyttää
"orjina". Nykyajan trendi on nuorten ja aikuisten tyhmentäminen kouluissa ja
heidän tyynnyttämisensä "leivällä ja sirkushuveilla" sekä lääkkeillä,
päihteillä ja kemikaaleilla.

Näin pyritään saavuttamaan suunniteltu perinteisten arvojen - kodin,
uskonnon ja isänmaan - romahdus tien raivaamiseksi uudelle totalitaariselle
maailmanjärjestykselle mikä merkitsee orjuutta vihreässä
suunnitelmataloudessa. Tässä maailmassa ihminen tulee elämään ilman
vapautta, yksityisyyttä ja Raamattuun pohjautuvia perustuslaillisia
oikeuksia. Tässä uudessa maailmassa yksilön oikeudet poljetaan alas pois
ihmiskunnan kollektiivisten oikeuksien tieltä.

"Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa, joka on minut
lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä." Joh. 9: 4

v